40/2014

Terveisiä Kuolan niemimaalta! Kumpparit jalassa olisi hyvä kulkea täällä sisällä ettei varpaat vaan kastu... Helmi siis kuolaa aivan kamalasti. Syytä emme edelleenkään ole saaneet paikallistettua. Kuolaaminen aiheuttaa lähes tauotonta kielivärvettä, mikä hankaloittaa syömistä ja selvästi harmittaa Helmiä. No, jokainen voi kuvitella miltä tuntuu kun kieli tahattomasti lärpyttää suussa, eikä sille voi mitään. Ei kai se paljoa ainakaan naurata!

Kuolaa tulee myös öisin. Päiväsaikaan Helmi osaa jo itse käsitellä tämän kuolan ja niellä sitä. (Muutama vuosi sitten valveillakaan ei onnistunut kuolan käsittely, vaan Helmi veti sitä henkeen ja hänen oli todella hankala olla -kehitystä ja oppimista on siis tapahtunut!) Mutta ne yöt! Jatkuvaa maiskutusta ja pyöriskelyä. Siinä ei nuku sitten äitikään, lapsesta nyt puhumattakaan. (Isään tämä ei kamalasti vaikuta, ennenkuin häntä nyrkillä taon ja käsken vaihtaa Helmin asentoa.)
Aikaisin aamulla Helmi sitten havahtuu kokonaan. Sen jälkeen unta on vaikea saada, vaikka selvästi väsyttääkin. Muttei häntä voi ylös sängystä repiä viiden aikaan. Unta odotellaan ja välillä hän saattaa nukahtaakin hetkeksi. Tällaisten öiden ja aamujen jälkeen päivätkään eivät suju kovin malllikkaasti. Itkua ja kohtauksia! Onneksi toistaiseksi viikkoon on mahtunut aina pari hyvääkin yötä ja Helmi jaksaa silloin myös päivät paremmin. Tällöin kohtaustoiminta saattaa rajoittua pelkkiin poissaoloihin, mitä kyllä on valitettavan paljon.

Myös itkut ovat löytäneet tiensä meille. Helmi on yleensä varsin tyytyväinen tapaus. Omaa hyvän huumorintajun ja nauttii olostaan. Mutta nyt meillä itketään, eikä mikään tunnu rauhoittavan. On sydäntä raastavaa katsoa tätä itkua, kun mikään mitä teet ei helpota.

Parempia päiviä odotellessa!

Lallin lenkkimaisemia.

Peikkotukka

Tällä viikolla kävi ihana kampaajamme Maarit 

saksimassa peikkotytön tukkaa.

Tosin kameralle ei ole tallentunut yhtään kuvaa valmiista tukasta

ja nyt en viitsi mennä kuvaamaan, kun taustalta on kuulunut itkua jo vaikka kuinka kauan.

(Minä en sitten kuvassa kurista Helmiä, vaan pidän hänen päätään pystyssä:

tuolista irroitetaan niskatuki aina hiustenleikkuun ajaksi

ja äidin tehtävänä on toimia päänkannattelijana.)

Ei meistä vielä viljelijöitä tule! :)

Tomaateista kypsyi vain muutama

ja maisseista ei yhtään.

Kesäkurpitsa oli siis ainoa satoa tuottanut,

niin ja toki salaatit ja yrtit.

Mutta ensi vuonna uudella innolla...

Ps. Jouluun on 80 yötä! ;)