kuva

kuva

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

13/2014



Jälleen on viikko sunnuntaissa. Tällä viikolla olemme saaneet isovanhemmat avuksi ja Lalli on käynyt Helsingissä työreissulla. Hieman erilainen viikko siis. Helmillä on ollut seuraa ja äiti on saanut puhtaat ikkunat... :) Nyt seurataan mitä kellojen siirtäminen tekee Helmille - tänään ainakin heräsi hienosti.
Kohtaustilanne nosteli jälleen päätään ja Helmiä hierottiin tänään - toivotaan, että siitä on jälleen apua.
Ensi viikolla on kontrollikäynti lastenpolilla, saa nähdä kuinka sukellamme siitepölyn keskeltä ja mitä hetkellinen pihallakäynti aiheuttaa?





Tomaattiavokadoleivät - nam!




Kuva maalikyliltä...




Helmi sai tuliaisia.





Kanervat on vaihdettu hieman keväisempiin kukkiin - kiitos mummojen.





Navetan päätyä hieman pöyhitty - josko siihen tulisi pieni kasvimaa?





Leskenlehdet ovat kukkineet täällä jo kauan






Helmi jumppasi poikkeuksellisesti sunnuntaina













sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

12/2014

Takana kaikin puolin mukava lomaviikko. Tosin Helmiä ei todellakaan voi viedä ulos. Kerran kokeilimme: siirryimme autolla pienen matkan ja äkkiä sisälle ja sitten takaisin kotia. Koko yö limaa kurkussa, huonosti hengittämistä ja aamulla tajuttomuuskouristus ja lima jumissa kurkussa... :(

Onneksi olemme saaneet ystäviä kylään. Ja Lalli on saanut treenata valokuvaamista. Pääsimmepä hetkeksi kaupungillekin kaksin. Taas jaksaa arkistakin aherrusta.



Kevätkengät shoppailtu

Jenni oli Helmin seurassa meidän humputellessa kaupungilla....


On ollut aikaa myös tarkkailla pihan elämää



Helmikin kävi studiossa


Jaksoi myös jumpata




Vauvamasu: toivottavasti pian Lalli saa kuvata myös asukin!



Kuvattiin myös ystävien tulevien juhlien kutsukorttia varten...





Ja jälleen Hemppa poseeraa...










maanantai 17. maaliskuuta 2014

11/2014

Tätä viikkoa ovat hallinneet todella pitkät poissaolot. Pahimmillaan yksi kohtaus on kestänyt viisi tuntia, alkaakseen hetken päästä uudelleen. Samanlainen tilanne meillä on ollut reilut kolme vuotta sitten ja silloinhan aivoissa todettiin statuksen kaltainen tila. Onneksi kohtausten välillä olevat hetket Helmi on ollut täysillä kartalla, vaikkakin nämä hyvät hetket ovat olleet harvassa ja lyhyitä...




Etsi letti? 



Unikot puskevat väkisin esille - kuinkahan ne pakkasta kestävät.






Tikka on löytänyt ruokapaikan...





Terhi kävi jälleen piristämässä Helmiä!






Lalli leikki kameralla ja auringonvalolla...





video
Lauantaina oli jälleen hieronta ja sen jälkeen kohtaukset ovat olleet lyhyempiä
ja niitä on huomattavasti vähempi.
Toivottavasti tätä hyvää aikaa kestää mahdollisimman pitkään.






Aurinkoista viikkoa jokaiselle - me vietämme talvilomaa!









sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

10/2014

Kovin keväisissä tunnelmissa täällä kaikin puolin. Ikkunasta ulos katsoessa ei todellakaan uskoisi, että on vasta maaliskuu ja talvilomakin vielä pitämättä...

Kevät oireilee muutenkin: sisätiloihin siirtyminen siitepölyn takia näyttää valitettavasti jo nyt todelta. Äiti ja isä lenkkeilevät vuorotellen ja Helmille yritetään keksiä viihdykettä sisällä. Nyt viimeisimpänä viihdytti stesolid... :( Eli pitkät spasmisarjat ovat palanneet.

Tiistaina kävimme neurologilla. Eipä sieltä mitään ihmepilleriä tähän tilanteeseen löytynyt. Nyt lähdemme tutkimaan SCN1A-geenin mutaatioita. Vielä toki on selvittelyasteella, missä tutkimus tapahtuu. Mutta siis jotain suuntaa jälleen kerran...

Onneksi ulkona on niin hieno ilma, muuten alkaa tämä tilanne jo pikkuhiljaa painaa.



Lalli ulkoili kameran kera:





Lieköhän kenttä jo pian aukeaa?


Sorsapariskunta joessamme







sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

9/14

Flunssaiset terveiset! Koko alkuviikon ihmettelimme mikä Helmiä vaivaa, kun kuolaa riitti ja neiti oli muutenkin hieman ihmeellinen. Mietimme jo siitepölykauden alkamistakin...
Keskiviikkoiltana se sitten selvisi: flunssa. Eli täällä hoidellaan kipeää lasta, joka onneksi on suhteellisen hyväntuulinen. :)



Maanantaina ihana kampaajamme Maarit kävi saksimassa Helmin
tukkapehkoa lyhyemmäksi ja ohuemmaksi.
Iskä ei vieläkään suostunut siilitukkaan - omituinen!



Ystävältä saatua kahvia - pavut eivät tosin olleet vaaleanpunaisia...




Nessuja ja suolaliuosta on kulunut.



Helmin sairastaessa joudumme tekemään osan töistä kotoa,
sillon meillä näyttää tältä.




Nenäverenvuodosta huolimatta Helmi jaksaa hymyillä!




Pääsimme Lallin kanssa nauramaan.
Kiitos Jukka, Jenny ja Terhi, jotka mahdollistitte tämän.
Tuli kieltämättä tarpeeseen.




Kovasti olemme tällä viikolla hämmästelleet keväistä säätä.
Tänään joesta nousi pihalle kaksi sorsaakin
(niitä tosin emme hoksanneet kuvata).




Ensi viikolla pääsemme vihdoin ja viimein neurologin vastaanotolle.
Sinne menemme olipa Helmi miten flunssainen tahansa.
Toivomme myös parempia öitä,
tällä viikolla yöt ovat olleet kieltämättä hyvin valvottuja...