kuva

kuva

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

17/2015

Puutarhan hoito ei ole millään muotoa intohimoni. Rapiat 6000 neliön piha, erityislapsi ja äidin angsti eivät ole kovin toimiva yhtälö. Mutta pakko siellä on jotain tehdä, edes sen verran, että ikkunasta katsoessa näyttää hyvälle. Olen kyllä sanonut, että jos jotain meidän piha häiritsee, niin vapaasti voi tarttua harvaan tai ihan mihin vaan ja siistiä kohdat, joita ei pysty katsomaan.

Tiistaiksi olimme sopineet Helmille hoitajan, katsoneet säätiedotuksen ja töiden päälle päättäneet käydä pihan kimppuun. (Mehän siis saamme ja käytämme Helmin kohdalla omaishoitajan vapaita ja hoitaja saa palkan avustajakeskuksesta, minkä loppupeleissä maksaa kaupunki. Tosi epäselvästi selostin :) Mutta siis me käytämme näitä vapaita lähinnä tällä tavalla pienissä erissä, jotta saamme hoidettua esim. tätä hiivatin plantaasia.)

Lalli jäi suoraan pihalle ja minä kiukuttelin tunnin sisällä kurkkien ikkunoista kauhuissani ulkona odottavaa savottaa. Sitten menin pihalle ja kiukuttelin haravan varressa toisen tunnin. Kysyin Lallilta, että luuliko hän saaneensa vaimoarpajaisissa jonkun puutarhaihmeen? Ei kuulemma luullut ja väitti arvostavansakin minussa ihan muita piirteitä. :) Hyvä niin, sillä puutarhapiirrettä ei minusta todellakaan löydy!
Innostun toki joka kevät menemään puutarhamyymälään ja ostamaan jos jonkinnäköistä kesäkukkaa ja jopa saan ne itse istutettuakin... mutten koskaan jaksa hoitaa niitä. Ellei Lalli urakoisi niiden kanssa, niin ne kaikki olisivat kuolleet jo heinäkuun puolivälissä.

Ja joku vielä väittää puutarhatöiden olevan rentouttavia! Minä kyllä keksin tuhat parempaa tapaa rentoutua!

Onneksi meillä on vanha piha. Ja se näyttää suht hyvältä jo sillä. että siellä leikkaa ruohon säännölllisesti. Vanhat puskat, joita on ripoteltu sinne tänne riittävät minulle vallan mainiosti.

Tosin nyt olen alkanut haaveilla pionista. En kyllä edes ole varma miltä se näyttää, mutta minulla on sellainen mielikuva, että kaunis se on. Ja uskon myös Lallin pystyvän sitä hoitamaan.
Kyllähän hän selvisi viime kesänä hienosti meidän kasvimaankin kanssa. Kasvimaalle ei kyllä takuulla tule niin montaa sortimenttia kuin viime vuonna. Tai siis eihän vielä ole varmaa tuleeko koko kasvimaata?!




Nämä, mitkä lie, kasvavat ihan itsestään ja hoitamatta.


Viime vuoden jäljiltä ruohosipuli on lähtenyt kasvamaan.
Tätä voisin hakea jopa salaattiin...


Myös viimevuotinen viinisuolaheinä puskee kasvimaalla.
Olisikohan liian uskaliasta maistaa tätäkin?



Sinivuokot kuusen alla.
Hoitovapaat.


Unikotkin nousevat vauhdilla.
Näistä tykkään tosi paljon, enkä ole koskaan näiden hoidon eteen tehnyt mitään.



Onneksi vieressä on myös hyvinhoidettu golfkenttä.
Kaunis aamurusko.





Tuskastuttavan tiistain jälkeen saimme keskiviikkona kylään ystäväni idästä. Hän oli täällä työmatkalla ja haimme hänet meille viettämään iltaa. Olipa ihanaa! Ja samalla jälleen kovin haikeaa tajuta, että me todellakin asumme maailman äärissä idästä katsoen. On minulla täälläkin oikein hyviä ystäviä ja paljon kavereita, muttei se ole sama kuin ystävät, joiden kanssa on pitkä yhteinen historia.
Ja onhan se pakko myöntää, että kyllä idässä ja lännessä ihmiset ovat niin erilaisia. Täällä minua ja minun juttujani ymmärtää ehkä promille kaikista ihmisistä.



Helmin vointi on ollut tällä viikolla todella kummallinen. Tai ehkä aivan samanlainen kuin viime viikolla. Yhä tulee kohtauksia ja itkua. Kovin väsynyt hän on myös, muttei kuitenkaan saa nukuttua tarpeeksi. Ehkä hänelläkin on kevätangsti?


Keväällä ja kesällä meille paistaa todella hienosti ilta-aurinko.
Jännää on se, kuinka Helmi pystyy tätä ilta-aurinkoa katsomaan, 
mutta päivällä auringon paistaessa meidän täytyy laittaa sälekaihtimet kiinni
tai muuten on heti kohtaus päällä.




Sitten äklövaroitus
(älä jatka tästä ettenpäin jos et kestä nähdä mätää...)



Helmin nappireikä alkoi tällä viikolla kerätä mätää?!!!
Napin poistosta on kuitenkin kohta kaksi vuotta.
Kääks, tämäkään ei ole minun juttuni.
Ajattelin jo palauttaa muuten täydellisen lapseni.
En minä mitään mätivää lasta tilannut!
Noh, nyt tämä on tyhjätty ja jäämme odottamaan jatkoa...





Kohti uutta viikkoa!








sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

16/2015

Nyt täytyy sanoa, etten todellakaan muista mitä alkuviikolla on tapahtunut. Todennäköisesti ei mitään ihmeellistä, perusarkea, kovin kiiruista sellaista. Helmin vointi heittelee. Välillä itkettää, sattuu, kohtailuttaa. Onneksi välissä jaksaa hymyillä ja on hyviäkin hetkiä. Enempi kuitenkin olemme pohtineet mistä mikäkin itku ja kurja olo johtuu...




Pupu tai rusakko.
Tällaisen eloa saamme seurata ikkunan takaa.
Vierailee lintujen ruokintapaikalla. :)
Kuva siis otettu ikkunan läpi.



Helmin karvapeitettä kevennettiin kevään kunniaksi.
Ihana kampaajamme Maarit kävi tekemässä tukkataikoja perjantaina.
Helmi tosin välillä protestoi.
Liekö suunnitellut kasvattavansa pitkän tukan?




Lauantaina saimme pitkästä aikaa vieraiksi Miinan perheineen.
Ihan superia! <3
Tytöt eivät kyllä ole helpoimpia kuvattavia: liikkuvia osia tuntuu olevan liikaa...




Tänään vietetäänkin vaalivalvojaisia.
Vaalikahvit on jo juotu...



Oikein mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle!







sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

15/2015

Helmi on oikein supertyytyväinen tapaus (aina silloin kun mikään ei vaivaa). Jopa liian tyytyväinen. Hän viettää lattialla omissa oloissaan pitkiä aikoja, hänelle riittää, että me hyörimme siinä jossain näkö- ja kuuloetäisyyden päässä. Tämä on aiheuttanut minulle viime aikoina omantunnontuskia. Olen luvannut itselleni, että tästä eteenpäin olen tai me olemme enempi läsnä Helmille. Onhan se eri asia olla paikalla kuin olla läsnä. Uppoudumme Lallin kanssa aivan liian helposti esim. työmaailmaamme. Molemmilla työt seuraavat valitettavan usein kotiin ja niitä tehdään sitten siinä Helmin vieressä. Neiti vaan tyytyväisenä makoilee ja soittaa marakassia.

Luin juuri jostain lehdestä lausahduksen, joka meni jotenkin näin: Töissä kukaan ei muista mitä olet tehnyt, kun lähdet sieltä pois. Perheesi muistaa!! Juurikin näin.

En ole sellainen äiti, joka leikkisi lapsensa kanssa barbeilla tai rankentaisi legoilla, vaikka lapseni osaisikin niin tehdä. Ottaisin hänet mukaan arjen askareisiin. Tätä olen tällä viikolla yrittänyt toteuttaa (siitä ei kyllä ole kuvamateriaalia). Olemme Helmin kanssa yhdessä imuroineet alakerran: Helmi istui jakkarassaan, jota työnsin toisella kädellä, toisen käden ohjatessa imuria. Koko ajan kerroin Helmille missä mennään ja kuinka pölypallot juoksevat imuria karkuun. Helmi nautti silminnähden. Hän nauroi ja oli koko ajan mukana. Ei hetkeksikään vaipunut poissaoloihin.
Viikkasimme myös puhtaita pyykkejä yhdessä. Äidille se oli hieman työläämpää, mutta lapsi nautti tästäkin. Eli kekseliäisyyttä ja pitkää pinnaa sekä aikaa tämä vaatii, mutta kyllä Helmi on kaiken sen arvoinen.

Pikkukakkosta en hänen kanssaan jaksa katsoa, se on enempi iskän hommia, mutta viikonloppuaamujen Visa ja Turska ovat ehdottomia suosikkejamme. Niille nauramme koko perhe yhdessä.




Helmi ja marakassi



Ehkä hieman leveämpi on hymy kun vierellä on joku muu kuin marakassi.




Tällä hetkellä luemme Ellakirjoja.
Nämä ovat niin hauskoja, että äiti ja iskä nauraa räkättävät vedet silmissä.
Helmille ehkä parasta on kuitenkin se yhdessä lukeminen.





Kohtaustiedotus:

Neiti on saanut jostain allergeeneja, mikä lisää liman tuotantoa
ja tämä aiheuttaa kielivärveitä, sekä aamuöisiä kouristuksia.
Täytyy olla tarkempi itse, ettei kuljeta siitepölyä sisään.
Toivon, että tämä johtuu siitä, se on helpoin eliminoida.
Muutoin joudumme taas salapoliiseiksi....













maanantai 6. huhtikuuta 2015

14/2015

Hiljaisella viikolla ei kyllä ollut hiljaisuudesta tietoakaan. Alkuviikko mentiin pääkolmantenajalkana. Onneksi jo torstaina saatiin rauhoittua pääsiäisen viettoon ja saimme kylään myös Helmin kummit ihmeellisestä idästä.

Helmin kohtaustilannekin rauhoittui. Hienoa ja käsittämätöntä. Mitään sen eteen emme tehneet (jos äidin kiukkupurkautumista tänne blogiin ei sellaiseksi lasketa).

Pääsiäisen olemme siis nauttineet mukavasta yhdessäolosta. Lauantaina jopa uskaltauduimme pienelle ajelulle (äidin luettua, etä lepän kukinta on loppunut lounaisessa Suomessa, eikä koivu ole vielä aloittanut). Noh, jälkeenpäin tiedämme että se oli virhe. Koko seuraavan yön Helmin kurkussa rutkutti lima ja neiti nukkui todella levottomasti. Tänään olemme myös heränneet limakouristukseen. Sisäeristys siis jatkuu. Sen tosin kestämme, jos ja kun se takaa Helmille paremman olon.



Helmi askarteli avustajansa kanssa pääsiäistaulun.





Helmi ja kummitukset




Iskän mallina. <3



Paras ja turvallisin paikka maan päällä.
Helmistä on ihan mahtavaa tunnustella iskän pistävää partaa.
Marakassi on myös hyvä pitää toisessa kädessä:
jos iskä alka kutittaa parralla, niin Helmi voi kolauttaa otsaan...



Iskä testailli eri kuvakulmia...