kuva

kuva

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Täällä ollaan

Sängyn pohjalla edelleen. Onneksi jo huomattavasti parempana kuin viikko sitten. Pystyssä en kuitenkaan voi olla kuin ihan pienen hetken, huimaa ja tulee paha olo ja näkökentässä hämärtyy... Onneksi tämä ei ole pysyvä olotila! Tämä viikko on sujunut hienosti, kiitos mummon ja ukin.

Ensi viikolla pitäisi pärjätä keskenään. Selviämme kyllä, vaatii vaan Lallilta kovin paljon. Onneksi hän ei ole stressaukseen taipuvainen. Ottaa asiat asioina ja mennä porskuttaa eteenpäin. Eilen saimme tänne lumen. Helmi ja Lalli ovat siitä nauttineet molempina päivinä. Minä pääsin mukaan kuvien matkassa. Tuli jo jotenkin jouluinen fiilis. Tässä teillekin meidän lumisia maisemia:














 
 
Päivityksien suhteen lupaan palata normaaliin tahtiin, kunhan olen toipunut.
(Toivottavasti ei vie sitä kuutta viikkoa).
Kyllä tänne varmasti välilläkin jotain juttua tulee...
 
 
Ps. Helmi voi todella hyvin. On ollut koko viikonlopun yhtä naurua ja laulua!
Äidinkin on ollut hyvä toipua.
Sama tahti jatkukoon...
 
 
 
 
 
 


maanantai 22. lokakuuta 2012

Puh pah pelistä pois...

Uusimpana tuttavuutena diagnoosirintamalle tuli Vestibulaarineuroniitti (tasapainoelimen tulehdus). Torstain vastainen yö oli meillä melkoisen rauhaton ja sehän merkitsee meidän taloudessa sitä, että Helmi ja Niina nukkuu huonosti ja isä vetää sikeitä. Aamulla Niina valitteli väsymystä ja sanoi ääneenkin, että milloinhan hän tipahtaa tästä kiireestä. No siihen meni reilu tunti työmaalla, kun häntä alkoi huimata ja minä vein hänet kotiin nukkumaan. Varasin lääkäriajan iltapäivälle ja mentyäni kotiin häntä hakemaan oli tilanne jo sellainen, ettei hän päässyt omin voimin 4,5m matkaa vessaan.. Soitinpa siis ampparin ja Niinaa vietiin sitten ensiapuun.

Päivystyksessä rakas vaimoni juotui jo rakennushommiin ja laatoitti ihan urakalla.. Kuuden tunnin oleskelu siellä toi diagnoosiksi asentohuimauksen (Niinan sanastossa se on muuten kääntynyt asennehuimaukseksi). Neurologisia mahdollisuuksia olivat kartoittaneet käsien puristelulla sun muilla mutta niistä eivät uskoneet huimauksen johtuvan. Niina pääsi lääkärin luvalla kotiin mutta Terhin mentyä häntä hakemaan hän jo perui lupansa kun rakkaani jatkoi noita rakennushommia heti pystyyn noustuaan. Asennehuispauksesta kärsivä vaimoni ei kuitenkaan halunnut jäädä puristelemaan tohtorien käsiä aluesairaalan luksussänkyihin, vaan lähti omalla vastuullaan kotiin nukkumaan. Neurologiaan hieman perehtynyt insinöörimies pystyisi Niinan mukaan toteamaan hänen tajuttomuuden tasossaan mahdollisesti tapahtuvat muutokset.

Perjantaina päästiin jo eroon rakennushommista mutta edelleen oli elämä hyvin vaikeaa. Googlen, muutaman kaverisoiton ja ostetun vokaalin jälkeen alettiin itse olla varmoja diagnoosista mutta hoitohenkilökuntaa olikin vaikea saada vakuuttuneiksi. Varsinkin kun Niina tila paheni välittömästi hänen noustuaan pystyyn edes istuma-asentoon. Asiaa ei valtavasti helpottanut se, että minun olisi pitänyt ottaa kohtaileva tyttökin mukaan päivystykseen.. Jätimme lääkärille soittopyyntöä mutta nyt alkoi vaikuttaa siltä, että Niinan tekemä hirveä omavaltainen ratkaisu lähteä kotiin hoitohenkilökunnan vastustuksesta huolimatta olisi riittävä syy jättää hänet kokonaan hoitamatta RASsissa. Jokaisessa soittamassani puhelussa tämä nostettiin hyvin selvästi esiin ja vaikutti miltei siltä, että tämä oli aiheuttanut koko sairauden. Soittoa tohtorilta ei siis tullut..

Lauantaina Niina viimein oli siinä kunnossa, että meidän ihanan naapurimme avustuksella hänet saatiin käymään päivystyksessä ja hän sai lääkkeet tekemäämme diagnoosiin. Onneksi paikalle sattui myös asiallisesti tilanteeseen suhtautuva lääkäri. Vastaanottohenkilökunta oli kuulemma edelleen sitä mieltä, että mitäs läksit. Lämmin kiitos heille siitä. Päivystystyö on varmasti raskasta mutta niin on sairastaminenkin.

Isälle tämä on tietenkin melkoisen työllistävää, kun sekä vaimo, että tytär saa kohtauksia. Helmi on melkoinen symbiootti, sillä hän oli poissaolokohtauksessa liki koko sen ajan minkä Niina vietti päivystyksessä. Helmi erittää sylkeä nyt hurjasti ja syöminen on hankalaa kielivärveiden vuoksi. Lisäksi hänellä on pientä iltalämpöä. Meillä täällä Touhulassa on siis edelleen mysteeri, jota yritetään ratkaista poissulkemalla vaihtoehtoja. Tohtorihan jo vahvisti sen, ettei mitään tulehdusta ole havaittavissa.

Onneksi meitä ympäröi hienojen ihmisten piiri, joilta olemme saaneet apua tässäkin hieman kinkkisessä tilanteessa. Lisäksi kutsuimme ratsuväen apuun itärajalta. Mummo ja Ukki karautti apuun ja isikin pääsi töihin. Lämmin kiitos avusta siis kaikille!

Tässä siis lyhyt perustelu bloggaamisen pienoiselle pätkimiselle tällä hetkellä. Niina toipuu hyvää vauhtia (komentelee jo vanhaan malliin) ja kyllä tuon Hempukankin tilanne tästä rauhoittuu!

-lalli-

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Taidetta ja tautia

Jos olisin negatiivisuuteen taipuvainen, niin nyt siihen olisi mahdollisuus... Helmi on siis yhä kipeänä. Reilut kaksi viikkoa jo takana. Emme edelleenkään pode mitään pieniä flunssia... Neidillä on yhä lämpöä (Lalli juuri mittasi ja 37,4 astetta näytti mittari - normaali lämpö on tasan 36,2) ja hieman on myös itkuinen ja väsynyt.
Päiväkotiin menosta voimme vain haaveilla. Helmin tarvitsee parantua kokonaan ja kunnolla, että voimme mennä, sillä puolikuntoisena uudet infektiot iskevät vielä herkemmin. Tämän vuoksi olemme joutuneet perumaan myös pyhäkoulun.
Jos ei pian ala helpottamaan, niin äidin on vaan soitettava lääkäriin ja käytävä nyt ainakin korvat tarkistuttamassa ja keuhkot.

Onneksi meillä on Terhi. Hän on jaksanut olla Helmin kanssa kotona ja keksiä Helmille myös virikkeitä, tietysti Helmin jaksamisen mukaan. Muuten tilanne olisikin katastrofaalinen: äidillä ja isällä on niin kiire töissä, että olemme viimeiset viikot joutuneet myös illasta venymään töiden pariin.
Uskomme kuitenkin, että joka saralla helpottaa ja toivottavasti jo pian.

Uutta aurinkoista viikkoa kohti!
 
 
 
 
Alla Helmin ja Terhin taidetta:

Tämä on äidin lemppari, norsut ovat niin hienoja...
(odottelemme, että iskä saa taulun seinälle)
 
 
 

Syksyinen vesivärityö
 
 
 

Puu - Helmin käsi taipuu kyllä moneksi :)
 
 

Helmin ja Terhin omakuvat
- ihan ovat näköisiä!
 
 

Tästäkin äiti tykkää kovin
(kehystikin sen jo).
Näen tässä syksyisen puiston
ja voisin tuijottaa tätä vaikka kuinka kauan!
 
 
 
 
 
 
 
 
Kiitos Terhi, kun jaksat touhuta lapsemme kanssa ja
me saamme vielä nauttia tästä taiteesta.
Ja tiedämme myös, että Helmikin nauttii... :)
 
 


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Viikonloppu vötkyillen

Takana on intensiivinen viikko sekä kotona että töissä ja siihen päälle vielä flunssat, niin tämän viikonlopun olemme ottaneet hyvin rennosti. Myös ilma on mahdollistanut sen: ulkona on satanut ja tuullut niin kovin, ettei ole lainkaan houkuttanut nenäänsä ovesta ulos työntää.

Olemme nyhjänneet täällä neljän seinän sisällä oikein sydämen kyllyydestä. Katsottu televisiota, luettu - yhdessä ja erikseen, kuunneltu musiikkia, soitettu ja laulettu ja nautittu vaan toistemme seurasta. Ihana viikonloppu! Ja hienoa huomata, että näin hyvin viihdymme keskenämme ilman sen suurempia aktiviteetteja. Tosin Helmi saattaa olla ihan vähän tylsistynyt, hän kun tuntuu kaipaavan äksöniä enemmän kuin me vanhemmat... mutta kyllä hänestäkin huomaa, että hän nauttii myös tällaisesta olemisesta ja etenkin siitä, että meillä on aikaa hänelle.






Kesää olemme muistelleet Saariston lapsien parissa.
Helmistä kirja on ihan huippu.
Hän haluaa välillä kommentoida lukemisen päälle niin,
että lukijan ääni jää kokonaan peittoon... :)
 
 
 
 
Perheellämme on taas uusi yhteinen suosikkibiisi:
 
 
 
 
 


torstai 4. lokakuuta 2012

Kouluun tutustumista ja nuhaisia neniä

Tälle päivälle oli sovittu Helmin tulevaan kouluun tutustuminen. Menimme sinne Lallin kanssa kaksin, Helmi yhä flunssassa (itse asiassa mittasin äsken kuumeen ja on taas lämmön puolella eli sitkeässä tuntuu olevan, mutta tästä sitä taas noustaan, entistä vahvempana).

Jäipä tutustumisesta hyvä mieli. Koulun tilat ovat avarat ja erityistarpeet on otettu hienosti huomioon.
Keskustelimme rehtorin ja vararehtorin kanssa. Kerroimme, että ainoa huolemme on oikeastaan tuo Helmin infektioherkkyys ja se kuinka järjestetään ne hetket, jos Helmi joutuu olemaa paljon poissa koulusta. Meidän kuitenkin tarvitsee (saamme) käydä töissä. Ja haluaisimme, että arkemme olisi mahdollisimman sujuvaa. Meille luvattiin, että asiat räätälöidään juuri meidän tarpeidemme mukaan. Kaikki järjestyy, eikä meidän kuulu siitä sen kummemmin murehtia. Sovittiin uusi tapaaminen ja siihen kutsutaan henkilöt myös kaupungin vammaispalvelusta ja päivähoidon puolelta. Katsotaan sitten, mihin tulokseen kukin tahollaan on tullut ja mietitään miten edetään.

Täytyy sanoa, että täällä meidän kotikaupungissamme ovat kaikki asiat niin kohdillaan, kuin vaan voivat olla. Olen tästä kaikesta todella kiitollinen. Me saamme elää omaa erityistä (erityisen hienoa) arkeamme ja asiat rullaavat! Saamme keskittyä olennaiseen, Helmin hyvinvointiin ja tietysti omaamme. Meidän ei tarvitse taistella tuolla byrokratian portaissa... saamme olla äiti ja isä.

Hyvillä mielin jäämme odottelemaan koulun alkua ja sitä ennen tietenkin asioiden järjestymistä!


Ihan ensimmäisenä nämä flunssat (nyt niitä on tässä perheessä x3) täytyy nujertaa. Onneksi meillä oli mummot ja ukki idästä viikon verran auttamassa ja saimme levätä myös tästä arjen pyörityksestä. (Voitte varmaan kuvitella miltä tuntuu tulla töistä kotiin, kun siellä odottaa valmis ruoka, siivottu koti ja silitetyt pyykit? Tämän lisäksi pakkanen on taas täynnä mustikoita ja puolukoita.)


Toivottavasti tekin olette huomanneet ympärillänne pyörivät enkelit? Kun hieman tarkemmin katsoo, huomaa, että niitä on oikeasti jokaisen nurkan takana... Kannattaa ottaa positiivinen asenne elämään, lakata murehtimasta ja nauttia tästä elämästä. Lupaan, että se kannattaa ja kantaa!






Helmi tykkää rapsuttaa omia hiuksiaan
-liekö vihje siitä, että äiti ja iskä kapsuttelevat häntä ihan liian harvoin?
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


maanantai 1. lokakuuta 2012

Ristiäiset

 
 
 
Vietimme eilen meillä ihanaa kastejuhlaa.




Venni Iiro Ensio
 
 

Lilli ja Venni
 
 
 
 

Kahvipöydän kukat
 
 
 

Kastepöytä
 
 
 

Kakun koriste
 
 
Kiitos Jenni ja Ville, että kotimme sai olla juhlapaikkana.
Kiitos myös kummiudesta,
vaikkakin mammana ja pappana tämä elo jatkuu entiseen malliin.
 
 
 
 
 
 

Helmikin jaksoi suhteellisen hienosti.
Torstain ja perjantain välisen yön mietin, mikä neitiä valvottaa,
perjantai-iltana sen tiesin: flunssa.
Eli tällaista arkeemme, onneksi välillä on juhlaakin!