Puh pah pelistä pois...

Uusimpana tuttavuutena diagnoosirintamalle tuli Vestibulaarineuroniitti (tasapainoelimen tulehdus). Torstain vastainen yö oli meillä melkoisen rauhaton ja sehän merkitsee meidän taloudessa sitä, että Helmi ja Niina nukkuu huonosti ja isä vetää sikeitä. Aamulla Niina valitteli väsymystä ja sanoi ääneenkin, että milloinhan hän tipahtaa tästä kiireestä. No siihen meni reilu tunti työmaalla, kun häntä alkoi huimata ja minä vein hänet kotiin nukkumaan. Varasin lääkäriajan iltapäivälle ja mentyäni kotiin häntä hakemaan oli tilanne jo sellainen, ettei hän päässyt omin voimin 4,5m matkaa vessaan.. Soitinpa siis ampparin ja Niinaa vietiin sitten ensiapuun.

Päivystyksessä rakas vaimoni juotui jo rakennushommiin ja laatoitti ihan urakalla.. Kuuden tunnin oleskelu siellä toi diagnoosiksi asentohuimauksen (Niinan sanastossa se on muuten kääntynyt asennehuimaukseksi). Neurologisia mahdollisuuksia olivat kartoittaneet käsien puristelulla sun muilla mutta niistä eivät uskoneet huimauksen johtuvan. Niina pääsi lääkärin luvalla kotiin mutta Terhin mentyä häntä hakemaan hän jo perui lupansa kun rakkaani jatkoi noita rakennushommia heti pystyyn noustuaan. Asennehuispauksesta kärsivä vaimoni ei kuitenkaan halunnut jäädä puristelemaan tohtorien käsiä aluesairaalan luksussänkyihin, vaan lähti omalla vastuullaan kotiin nukkumaan. Neurologiaan hieman perehtynyt insinöörimies pystyisi Niinan mukaan toteamaan hänen tajuttomuuden tasossaan mahdollisesti tapahtuvat muutokset.

Perjantaina päästiin jo eroon rakennushommista mutta edelleen oli elämä hyvin vaikeaa. Googlen, muutaman kaverisoiton ja ostetun vokaalin jälkeen alettiin itse olla varmoja diagnoosista mutta hoitohenkilökuntaa olikin vaikea saada vakuuttuneiksi. Varsinkin kun Niina tila paheni välittömästi hänen noustuaan pystyyn edes istuma-asentoon. Asiaa ei valtavasti helpottanut se, että minun olisi pitänyt ottaa kohtaileva tyttökin mukaan päivystykseen.. Jätimme lääkärille soittopyyntöä mutta nyt alkoi vaikuttaa siltä, että Niinan tekemä hirveä omavaltainen ratkaisu lähteä kotiin hoitohenkilökunnan vastustuksesta huolimatta olisi riittävä syy jättää hänet kokonaan hoitamatta RASsissa. Jokaisessa soittamassani puhelussa tämä nostettiin hyvin selvästi esiin ja vaikutti miltei siltä, että tämä oli aiheuttanut koko sairauden. Soittoa tohtorilta ei siis tullut..

Lauantaina Niina viimein oli siinä kunnossa, että meidän ihanan naapurimme avustuksella hänet saatiin käymään päivystyksessä ja hän sai lääkkeet tekemäämme diagnoosiin. Onneksi paikalle sattui myös asiallisesti tilanteeseen suhtautuva lääkäri. Vastaanottohenkilökunta oli kuulemma edelleen sitä mieltä, että mitäs läksit. Lämmin kiitos heille siitä. Päivystystyö on varmasti raskasta mutta niin on sairastaminenkin.

Isälle tämä on tietenkin melkoisen työllistävää, kun sekä vaimo, että tytär saa kohtauksia. Helmi on melkoinen symbiootti, sillä hän oli poissaolokohtauksessa liki koko sen ajan minkä Niina vietti päivystyksessä. Helmi erittää sylkeä nyt hurjasti ja syöminen on hankalaa kielivärveiden vuoksi. Lisäksi hänellä on pientä iltalämpöä. Meillä täällä Touhulassa on siis edelleen mysteeri, jota yritetään ratkaista poissulkemalla vaihtoehtoja. Tohtorihan jo vahvisti sen, ettei mitään tulehdusta ole havaittavissa.

Onneksi meitä ympäröi hienojen ihmisten piiri, joilta olemme saaneet apua tässäkin hieman kinkkisessä tilanteessa. Lisäksi kutsuimme ratsuväen apuun itärajalta. Mummo ja Ukki karautti apuun ja isikin pääsi töihin. Lämmin kiitos avusta siis kaikille!

Tässä siis lyhyt perustelu bloggaamisen pienoiselle pätkimiselle tällä hetkellä. Niina toipuu hyvää vauhtia (komentelee jo vanhaan malliin) ja kyllä tuon Hempukankin tilanne tästä rauhoittuu!

-lalli-