kuva

kuva

torstai 5. tammikuuta 2012

Inkvisitor 2012

Vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja arki vienyt mukanaan.
Helmin epilepsiatilanne menee ylös ja alas. Välillä on hyviä hetkiä ja välillä huonoja. Itseäni harmittaa kovin nämä Helmin poissaolot ja se, ettei niihin kukaan neurologi ota kantaan. Näitä pitkään kestäviä poissaoloja on nyt jatkunut jo toista vuotta, eikä mitään helpotusta ole. Olisi kiva, jos lääkärit edes sanoisivat, ettei niille voi mitään. En tiedä enkö sitten osaa tilannetta tarpeeksi hyvin kuvailla, mutta nämä kohtaukset vievät voimat koko perheeltä. Helmi on lähes eloton ja äidin ja isän epätoivo siinä tilanteessa lamauttaa viimeisenkin liikkeen meidän perheessä. On vaan uskottava parempaan, ja luotettava, että kyllä joku meitä kantaa ja auttaa!
Mutta siis kohtausten välillä Helmi on oikein pirteä! Ja on oppinut myös komentamaan ja olemaan vihainen (ja nauramaan päälle). Olenkin nimittänyt hänet meidän perheen ärrinpurrinmurriksi. Niin ja joku ihme puhehepulikin häeen on iskenyt, ei hetkeäkään hiljaa, vaan tasaista pajatusta tulee taukoamatta. Mistä lie moiset pulinageenit perinyt?

Fysioterapeutti oli miettinyt Helmille jalkalihaksia voimistavaa ”laitetta”. Raapustanut siitä jonkinlaisen luonnoksen ja mitat, jotka Terhi vei appiukolleen. Kahdessa päivässä häkkyrä oli valmis! Nimitämme sitä Helmin inkvisiolaitteeksi… J
Hieno keksintö. Nyt vaan neiti treenaamaan ja jalkalihakset kiittää!
Maanantaina kuullaan mikä tilanne päiväkodin vesirokkorintamalla on ja tautien suhteen muutenkin. Ja jos hyvin käy, niin tiistaina Helmi ja Terhi pääsevät takaisin toisten pariin!




Helmi jumppaa...



Terhi oli ottanut inkvisitorista kuvia vaikka kuinka ja paljon, mutta meidän kamera oikkuilee (toivottavasti ei ole rikki) ja kaikki kuvat olivat pilalla. Olin myös ostanut tulppaaneja viikonlopun kunniaksi ja kuvasin niitäkin, mutta sama juttu... Onneksi Terhi jo päivällä lähetti sähköpostiini tämän kuvan ja pääsette tekin hieman kärryille, mistä tässä inkvisitiossa on oikein kyse... :)

Leppoisaa loppiaista!






4 kommenttia:

  1. Toi jumppalaite on kyl hieno! Tytöstä puhumattakaan <3

    VastaaPoista
  2. Aika mahtavaa, että Terhin Appiukko teki Helmille tuon laitteen. Kuvasta voisi päätellä, että Helmillä on hauskaa. Toivottavasti näin on ja jalkalihakset vahvistuu... Pidän peukkuja päiväkodin tautitilanteen talttumiselle! (Eristys on jatkunut verrattain kauan...)

    VastaaPoista
  3. Olin lukiessani jo ihan varma, että teitin oma insinööri toimii rakentajana, mutta näköjään ympäriltä löytyy muitakin Pelle Pelottomia. Aivan loistavaa!! Pitäisköhän tuota inkvisiittoria mainostaa isomminkin, kun näyttää sillä jumppaaminen olevan älyttömän hauskaa?

    VastaaPoista
  4. KirsiMaritta: täälläkin toivotaan kovin jo eristyksen päättymistä ja ollaan tosi onnellisia, että ihmiset näkevät vaivaa Helmin hyvinvoinnin eteen!
    Saara: valitettavasti meidän insinööriä vaivaa ajan puute, tai siis mie pakotan käyttämään sen siivoamiseen... :) Niin tuo jumppaaminen näyttää niin hauskalta, että pitäisköhän itsekin kokeilla!?

    VastaaPoista