kuva

kuva

lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosi 2011

Enää muutama tunti jäljellä vuotta 2011. Mietimme tuossa Lallin kanssa mitä vuodesta on jäänyt mieleen. (Lalli saa postata omat muistelonsa).  Minä muistan alkuvuodesta parhaiten ihanat lumikinokset ja pakkaset. Oikea talvi. Toki myös kuuma kesä jäi mieleen ja matka kotiseudulle.

On ollut myös ihanaa seurata Lillin kasvua. Pieni piristysruiskeemme arjen keskellä!

Loppuvuotta on hallinnut päiväkodissa riehuva vesirokko ja sen myötä Helmin ja Miinan eristyshoito meillä kotona.
Enska-serkkukin saatiin maailmaan lokakuussa.


Selailin kuluneen vuoden kalenteria: olemme viettäneet Helmin kanssa sairaalassa erilaisissa toimenpiteissä 9 vuorokautta. Yhteensä kolme anestesiaa. Pitkiä vuorokausia. Etenkin tammikuussa, kun neiti ei meinannut herätä unestaan. Mutta menneitä ja niistä on selvitty. Niiden lisäksi on vuoteen toki mahtunut lukemattomia polikäyntejä infektioiden takia sekä osastoviikko. Eli kyllä sairaalamaailman tuntemus on kuluneenakin vuotena syventynyt. Onneksi meillä Suomessa on kuitenkin hyvin toimiva terveydenhuoltojärjestelmä.

Epilepsian kanssa on menty ylös ja alas. Välillä tulee pitkiä hyviä kausia ja sitten taas syöksytään. Tällä hetkellä tasapainoillaan. Lääkelisäys ei tunnu sopivan. Persoona vaikuttaa muuttuneen, mutta kohtaukset vähentyneen. Mitä tehdä?

Onneksi ne huonoimmat hetket unohtaa: päällimmäisenä Helmin kuluneesta vuodesta muistan nauravaisen neidin. Joka iltaiset riemun kiljahdukset nukkumaan mennessä ja oman onnellisen olon kun kertaan päivän tapahtumia ja nukahdan rakkaitteni viereen. Mitään maailmassa minulta ei puutu!

Tulevalle vuodelle toivon paljon enkelin siipien kosketuksia. Hyvää oloa! Haluaisin myös nähdä useammin kaukana asuvia rakkaita. Skype ei kuitenkaan korvaa fyysistä läsnäoloa. Eikä korvaan kiinni kasvanut puhelin...
Lupaan myös kestää hieman enemmän matkustelua Helmin viihdyttämiseksi, mutten mitään liioittelua. Ehkä kerran kahdessa kuukaudessa Porissa ja sekin on jo iso myönnytys. Kotilo mikä kotilo!
Näin kun tätä elämäänsä ynnäilee, niin eipä siitä paljoa halua muuttaa. Lallikin toimii välillä kuin ajatus, vaikka aina jotain hiomista löytyy. Ehkä myös itsessäni?




Kuvia vuoden varrelta:










 



















1 kommentti:

  1. Kaikkea hyvää ja ihanaa teille kaikille tähän uuteen alkaneeseen vuoteen!

    VastaaPoista