kuva

kuva

lauantai 21. marraskuuta 2015

46-47/2015

Viikkoja on vierähtänyt pari, enkä ole jaksanut kirjoittaa blogiin... Ei ole mitään uutta uutisoitavaa! Edelleenkin Helmi kohtailee, välillä enempi toisinaan onneksi vähempi, mutta sellaista hyvää olotilaa ei tunnu löytyvän. Kohtailun lisäksi kiusaa aivan suunnaton kuolaus. Tämä toki on neurologisesti sairailla lapsilla yleistä, mutta minä en sitä nyt purematta niele, koska tiedän, että Helmi voi olla myös lähes täysin kuolaton eli tämäkin on seurausta jostain...

Viime viikolla minulla ei yksinkertaisesti ollut voimia kirjoittaa. Harmittaa niin vietävästi tuon lapsemme puolesta! Hän kyllä jaksaa olla iloinen ja urheakin, mutta selvästi kärsii omasta tilastaan. Ja tiedän, että Helmillä olisi potentiaalia vaikka mihin, kun vaan saisimme kaikki häiriötekijät karsittua minimiin.

Keskiviikkona löysin otoskoopilla punoittavan korvankin! Eilen menimme omalle lastenlääkärille, eikä siellä mitään ollut!!! Häh? Olinhan löytänyt reilu kuukausi sitten samanlaisen ja silloin päädyimme yksityiselle lääkäriasemalle, koska oma lääkärimme oli lomalla. Helmi sai silloin ab-kuurin, joka pahensi epilepsiaa ihan jäätävästi. Lopetan siis tämän valelääkäriurani lyhyeen! En vielä tiedä mille alalle seuraavaksi suuntaan, mutta enköhän minä jotain mielenkiintoista keksi... :)
Onneksi kuitenkin kävimme lääkärissä eilen, koska siellä oli todela mukava kohtaaminen. Mitäänhän ei tapahdu sattumalta ja jo pienetkin asiat piristävät kummasti!
Niin ja otettiin siellä labrojakin, jokin DNA-uutos Tyksin pyynnöstä. Minä olen jo näissä tutkimuksissa ihan sekaisin, mutta yhä he siis tutkivat löytyisikö Helmin kaikille ominaisuuksille jokin yhteinen nimittäjä.

Olen myös päättänyt nousta täältä murehtimiseni suosta. Sillä tavalla ei kenenkään olo ainakaan parene. Meillä on paljon hyviä asioita ympärillämme ja todella monella muulla on oikeasti asiat niin huonossa jamassa, että jätän heille tilaa valittaa!

Jouluunkaan ei ole enää kauaa! Meillä on kuunneltu jo joululauluja, pakettejakin on paketoitu ja kortit lähes kirjoitettu. Keskitytään siis hyviin juttuihin, uskon, että Helminkin arvoituksen vielä ratkaisemme!


Kuva on yhtä tärähtänyt kuin kuvan ottanut henkilö, 
mutta pakko oli laittaa:
On siis Helmi iloinenkin välillä,
tässä reimun saa aikaiseksi puhelimesta kuuluva mummon laulu.



Tänään kävimme koko perhe pikaisesti kirjakaupassa ostamassa joulukalenterit.
Helmin pipo on noussut tuollaiseen tonttu-ukkolookkiin,
mutta nyt saakin jo tonttuilla.



Pihapiirimme tänään kuvattuna.
Kyllä siis täällä rannikollakin saamme välillä nauttia valkoisesta maisemasta!







9 kommenttia:

  1. Sydänlämpöiset terveiset teille ja iloista joulun odotusta :-)
    toivottaa, Johanna

    VastaaPoista
  2. Hei! Paljon ollaan saatu lukea elämästänne ja Helmi tytön voinnista. Olisi kiva tietää enemmän Helmin päivien sisällöstä, eli siis mitä puuhailette Helmin kanssa, mistä Helmi pitää/piti päivässä eniten/ vähiten, mitä Helmi touhuilee arkena/ viikonloppuisin yms yms. Mainitsit alussa ettei ole mitään uutta kerrotttavaa, mutta uskoisin kuitenkin Helmin jokaisessa päivässä olevan jotain kerrottavaa yhteisistä puuhistanne ja askareista :) Rauhallista talven odotusta koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Yritän jossain vaiheessa ehtiä kirjoittamaan Helmin päivistä.

      Poista
  3. Hei. Täällä yksi vakiolukija��
    Tuli semmoinen kysymys mieleen että oletteko koskaan kokeillut hermoratahierontaa Helmille? Opiskelen itse sitä nyt niin siksi kysyin��
    Ihanaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme sitäkin Helmille kokeilleet, mutta sen kanssa täytyy olla todella varovainen, koska Helmi on niin kovin herkkä ja bonarina on tuo epilepsia. Huomioidaanko tuossa teidän opiskelussa erityislapset erikseen? Minun oma kokemukseni on, että erityisille en lähtisi ensimmäisenä hermoratahierontaa kokeilemaan... Itseäni on joitakin kertoja hierottu ja aina on tullut erilainen olo. Viimeksi olin pari päivää ihan kuin sumussa... :)
      Ihanaa joulunaikaa myös sinulle!

      Poista
    2. En uskalla varmaksi vastata kun opiskelut niin alkuvaiheessa vielä.asia varmaan selkenee tässä�� onhan se kokonaisvaltaista ja tosiaan sekoittaa ehkä liikaa erityisen elimistöä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä ja anteeksi etten ole ehtinyt vastaamaan, mutta uudesta postauksesta voit lukea! :)
      Ihanaa joulunaikaa sinulle!

      Poista