kuva

kuva

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

43/2014

Viime viikon hieman "syvemmän" postauksen jälkeen mennäään kevyemmällä. Ihan miltein sisustusblogistiksi heittäydyn... :)



Meille on muuttanut Herbie!
Saamme salaattiin tästä edespäin tuoreita yrttejä läpi vuoden!
Toki saahan niitä muutenkin, kun vaan jaksaa kaupasta kantaa 
ja sitten heittää nuupahtaneet yrtit roskikseen...
Tämä antaa myös hyvin kirkasta valoa tähän pimenevään syksyyn.
Voin suositella lämpimästi.




Vihdoin ja viimein sain itselleni korutelineenkin.
Olen kyllä kovin huono koruja käyttämään,
roikkuvatpahan sitten edes telineessä.




Lisää valoa pimeyteen.




Helmin kuolaamisen osasyyksi ovat paljastuneet kynttilät. Heti kun illat pimenivät aloin sytytellä innoissani kynttilöitä. Enkä siis muistanut, että tämä sama ilmiö on havaittu jo ainakin viime syksynä. Ei vuoden äiti-palkintoa ole siis tulossa tänäkään vuonna...

Helmi siis kuolaa edelleen, muttei yhtä paljoa. Olemme myös hieman uskaltautuneet ulkoilemaankin. Pienet hetket ulkona eivät ole pahentaneet tilannetta. Onneksi.

Uusi vaivakin on ilmentynyt: Helmin "nappireikä" on alkanut erittää jotain... Tarkemmin en sitä teille pysty kertomaan, koska en omaa yhtään hoitajan lahjoja ja tämä(kin) on Lallin tehtävä.
Siis puhdistaa se reikä... Lalli epäilee, että siihen muodostonut kanava on Helmin vatsan kasvaessa alkanut krinnata ja nyt mennyt rikki, katki tai jotain.
Se ei ehkä näytä pahalta, (en osaa sanoa, koska katson sitä silmät kiinni - jos silmäni aukaisen, niin se on tack och ådjöö ja kops...) eikä sitä jotain sieltä kamalsti eritykään, mutta erittyy kuitenkin.
Minusta se on hämmentävää, koska nappi on irroitettu yli vuosi sitten ja se reikä parani todella hienosta. Miksi sen nyt täytyy alkaa elämään?!

En ole varmaankaan muistanut mainita, että tulos geenipaneelistakin tuli: terve tyttö! Tai no, ainakaan niistä 50 tutkitusta geenistä ei löytynyt mitään.
Seuraavaksi tehdään tarkennettu kromosomitutkimus, mitä se sitten tarkoittaakaan. Informoin tuloksista heti kun ne tulevat.

Täällä siis maailma mallillaan. Olemme nauttineet viikonlopusta ja huomenna odotamme jälleen idän ihmeitä tänne apujoukoiksi. Kotitöitä onkin kertynyt kiitettävästi, etteivät vaan ehdi pitkästymään!

Tärkein uutinen meinasi ihan unohtua: pieni poika on syntynyt maailmaan. On jo päässyt kotiinkin. Kävimme tänään pikaisesti katsomassa uutta tulokasta - kerrassaan hurmaava! <3





9 kommenttia:

  1. Ihana kevyt postaus :D On se melkoista salapoliisin työtä mitä teette Helmin hyvinvoinnin eteen <3 Kyllä tuosta kynttilöiden syyllisyyden keksimisestä ansaitsee vuoden äiti palkinnon. :) Mukavaa viikkoa teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä Helmin kanssa aika salapoliisi saa olla. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Mikä "nappireikä" on kyseessä? Kyselen, koska mun pojalle tehtiin just ACE-leikkaus ja aattelin sun tarkoittavan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tarkoitan nappireiällä Helmillä olleen peg-letkun "reikää" eli ei sama kuin teillä on.
      Oikein aurinkoisia loppusyksyn päiviä teidän perheelle!

      Poista
  3. No voihan kynttilät! Voiko ne oikeesti olla syynä???
    Kiva että teilla on kotijoukot auttamassa :) ja kiva sekin että geenitesteissä on määritelty terve tyttö! ja tuo vauvapoikakin jo tullut ... tässä postauksessa on paljon kivaa ja onnellista asiaa! Peukutus niille ja halit Helmuskalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne vaan voivat, niin hullulta kun se kuulostaakin... :)
      Halit menee perille! Enkeleitä sinulle! <3

      Poista
    2. Kiitos <3 kiva että täälläkin on minulle enkeleitä, tänään niitä olen monelta taholta pyytänyt ja energian voimistusta halunnut, tiukka palaveri ja olen ekaa kertaa eläissäni saanut sellaista työpalautetta mitä en koskaan aiemmin... näin se elämä kouluttaa "vanhaakin koiraa" uusiin temppuihin :)

      Poista
  4. Ihanan kepeä sisustusblogi! ;)

    Iloa ja valoa teille kaikille! Nauttikaa yhdessä idän ihmeistä! :)

    Terkut Helmille!

    -Elina ja tytöt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveisiä ja halauksia myös teille kaikille. <3
      Ehkäpä joku kerta ehdin vastaamaan myös puhelimeen!

      Poista