Näin todellakin kävi. Itkut loppuivat loppuviikosta ja jo perjantaina meitä odotti töiden jälkeen meidän oma höpöttäjä, komentelija ja naureskelija. Ja myös kohtaukset. Juuri äsken Lalli piteli puoli tuntia "sätkivää" lasta... Mutta olen tyytyväinen, Helmi on palannut.
Meillä on Helmin kanssa maailman paras kampaaja!
Maarit tuli keskiviikkona illalla leikkaamaan Helmin tukan kotiin.
Silloin neiti oli vielä itkua ja parkua...
Minä olisin kyllä halunnut säästää tämän peikkotukan,
mutta iskää ja Helmiä se tuntui häiritsevän.
Kuva on otettu juuri ennen saksimista.
Tässä lyhyttukkainen ja naurava nappulamme! :)
Peikolta hän kyllä näyttää edelleen
(ja minä yritin harjata tuota pehkoa ennen kuin iskä räppäsi kuvan)
Naapurista saimme iloisen kolmikon virpomaan...
tuleva vuosi siis tuoreina ja terveinä!
Kiitollisin mielin Hiljaiseen viikkoon.
IHANAA, että Helmi on palannut! KURJAA, että kohtaukset tulivat mukana... Elän toivossa ja rukouksessa, että ne vähenisivät.
VastaaPoistaKiitollisena ja nöyränä Hiljaiseen viikkoon!
Mutta Helmi saa erityisluvan riemuita, kiljahdella ja nauraa ääneen!!! Ollaan me muut hiljempaa...
Joo, kyllä ne kohtauksetkin ovat kurjia, mutta ne minä kestän paremmin kun itkun.
PoistaMinä yritin Helmille hieman selittää Hiljaisen viikon tapahtumia, mutta häntä tuntui vaan naurattavan, joten ajattelin, että kokeilen taas ensi vuonna uudelleen...
Hienoa hymyhuuli Helmi :)
VastaaPoistaToivotaan virpojien myötä parempaa vuotta.
Kiitos, niin toivomme!
PoistaSuloinen hymyilijä. Höpöttäjä ja nauraja on parempi, kuin vaisu itkeskelijä.
VastaaPoistaKohtaukset ei ole tietenkään yhtään hyviä juttuja, mutta lääketokkuraan vangittu itkeskelijä on silti minustakin huonompi.
Voi kun jotain helpotusta löytyisi!
Kyllä se helpotus tulee, jo nyt on huomattavasti parempi! :) Ja hymystä tiedämme, että Helmillä on hyvä olla. Itku kertoo jotain ihan muuta...
PoistaEli olemme tyytyväisiä tähän.
Voi että kun koko epilepsian voisi heivata jonnekin pimeimpään kaapinnurkkaan ja unohtaa sinne! Meilläkin kohtauskäyrä näyttää nousevaa sorttia... Kohta täytyy lisäillä lääkitystä, jos kohtaukset eivät tajua laantua itsekseen. :(
VastaaPoistaSe on kyllä ihan totta, että usein epilepsiakohtaukset tuntuvat haittaavan elämää paljon vähemmän kuin moni muu vaiva. Ja mitä tsemppareita nämä meidän lapset ovatkaan! Este toisensa jälkeen kahlataan yli, mutta se ei paljon elämisen riemua tunnu haittaavan! Mistä se elämänasenne oikein löytyy?
Hymyä ja iloa päiviinne! Nythän siellä on ihan parhaat ulkoilusäätkin, kun vielä ei tarvitse miettiä siitepölyjuttuja.
Kokeilkaa ensin pimentää huonetta ja laittaa ulkona aurinkolasien lisäksi joku ehkäisemään auringonvaloa. Tämä valo on niin kirkas, että tuntuu lisäävän kohtauksia ihan jokaisella epileptikolla. Toivottavasti kohtaukset laantuu, ettekä joudu lisäämään lääkitystä (mistä todennäköisesti ei ole edes hyötyä).
PoistaIhania päiviä teillekin ja voimia!
Ps. Laitoin sinulle meiliä.
PoistaKiitos vinkistä! Itse muistelen, että viime vuonna Valolla kohtaustilanne rauhoittui kesää kohti eli nyt kun ajattelen asiaa, niin olimme samassa tilanteessa viime vuonna. Silloin minä, tyhmä äiti, annoin aloittaa topiramaatin, joka taannutti Valoa melkein vuoden, vei toimintakyvyn ja tavujokeltelun mennessään. :(
PoistaMeili saatu, luettu ja vastattukin jopa! Olin tehokas. ;)
Hei Nina ja Lalli!
VastaaPoistaToivon teille voimia. Itse olen 3 murrosikäisen äiti, enkä jaksa olla lähellekkään niin positiivinen, kuin te olette. Mahtavaa lukea sitä voimaa, mitä saatte tavallisesta arjesta..itse en valitettavasti ole yhtä positiivinen.
Olen hoitoalalla töissä itäsuomessa ja toivon,että jos voin jotenkin auttaa teitä niin teen sen ;)
t.Susu
t.susu
Kiitos Susu. Elämä on opettanut, että ainoastaan sen positiivisuuden kautta tämän kaiken kanssa on niin paljon helpompi elää... :)
PoistaKiitos avuntarjouksesta - ehkäpä joskus jotain ilmaantuu. Sieltä idästä vaan on niin pitkä matka tänne länsirannikolle!
Ihanaa äitienpäivää sinulle! Se murrosikäkin helpottaa jossain vaiheessa... :)