kuva

kuva

torstai 10. toukokuuta 2012

Omaa aikaa?

Pitkään olen tästä aiheesta halunnut kirjoittaa… En oikein ymmärrä koko käsitettä ja sitä, että siitä nykyisin niin kamalasti vouhkataan. Jokaisella äidillä ja isällä pitäisi olla omaa aikaa. Saada mennä ja tulla miten huvittaa ja pyöriä oman napansa ympärillä. Miksi? Eivätkö he ole tienneet lasta halutessaan, että lapsi sitoo ja tarvitsee ne vanhempansa. Muuttaa ehkä parikymppisenä kotoa pois (toki jo hieman aiemmin pärjää ihan itsekseenkin, eikä edes niin kovin välitä vanhemmistaan).
Mielestäni nyky-yhteiskunta on muutenkin mennyt koko ajan hullumpaan suuntaan.

Tavoitellaan kuuta taivaalta ja kiillotetaan omaa kilpeä. Kaiken tarvitsee olla täydellistä. Unohdetaan elämän perustarpeet ihan kokonaan ja siinä sivussa myös ne lapset. Lapsi tarvitsee vanhempiaan. Töiden/koulun/päiväkodin jälkeen olisi hyvä hetkeksi pysähtyä. Vaihtaa kuulumiset, syödä yhdessä. Touhuta arjen askareet. Vahvasti olen ympärilläni havainnoinut, ettei se ihan niin mene. Äidillä on kiire salille, iskällä sählyyn. Vaihdetaan vahtivuoroa tai soitetaan isovanhemmille. Hyvitetään lapsille sitten lomalla viemällä heidät huvipuistoihin ja eläintarhoihin. Ja jos ei itse pääse omiin menoihin, niin kilahdetaan: ”miten luulet minun jaksavan tätä kaikkea, jos en saa välillä omaa aikaa?” Niinpä, sitä omaa aikaa… Kenen aikaa se sitten on, kun vietät aikaasi lapsen kanssa tai silität pyykkiä. Eikö sekin ole omaa aikaa vai nähdäänkö se varastettuna aikana? Pois minulta.

Eivät meidän isovanhemmat tunteneet koko käsitettä. He hoitivat kodin, eläimet ja lapset mukisematta. Ja nauttivat takuulla elämästään. Olivat paljon tyytyväisempiä kuin me nykyihmiset. Eivätkä masentuneet ja ahdistuneet, vaikka olivatkin 24/7 siinä omassa arjessaan kiinni. Yösydännä saivat hetken hengähtää! Eikä silloin luettu lehdistä tai kuultu uutisista perhesurmista tai kouluampumisista. Silloin ongelmat ratkesivat ajoissa, jos niitä edes ehti syntyä.

Usein meiltä kysytään kuinka me jaksamme, kun Helmi sitoo meitä niin kovin? Kiitos kysymästä, oikein hyvin me jaksamme. Olemme tässä kaksin ja rakastamme lastamme, hän antaa paljon enemmän kuin vaatii. Toiseksi meitä usutetaan usein ottamaan kahdenkeskistä aikaa. Oikein osoitetaan syyttävällä sormella, kun olemme suurimman osan ajasta kotona kolmestaan (käydään me pari kertaa vuodessa hetki kahdestaan jossain, mutta aina tuntuu, että jotain puuttuu…). Me nautimme toistemme seurasta kaikki kolme ja harvoin Helmi meitä häiritsee, jos esim. Lallin kanssa syvennymme keskusteluun. Ja nyt kyse ei ole siitä, ettemmekö osaisi olla kaksinkin? Toki osaamme ja nautimme myös niistä hetkistä, mutta tällä hetkellä myös Helmi tarvitsee meitä kovasti.

Ja sydän kertoo, että juuri näin on elämän mentävä. Meillä on hyvä olla, ei ahdista eikä purista mistään. Tässä on kaikki mitä tarvitsemme. Elämämme on näin täydellistä ja ihanaa. Tähän kaikkeen liittyy kiinteästi tietysti myös ihanat ystävät ympärillämme sekä perheemme siellä hieman kauempana. Elämä sujuu juuri niin kuin on tarkoitettukin.

Mitä sinä teet aamuisin kuin heräät? Mietitkö ahdistuneena mitä kaikkea tänään tarvitsee suorittaa ja mihin on ehdittävä ja kuinka kaiken järjestät? Vai oletko kiitollinen uudesta päivästä ja mietit innoissasi mitä kaikkea kivaa se tuokaan tullessaan. Osaatko olla onnellinen lapsesi unisesta hymystä, puolisosi sinulle kaatamasta kahvista ja tuoksutteletko työmatkalla päivään heräävää luontoa… Me itse valitsemme kuinka jokaisen päivän aloitamme ja millaisen siitä teemme!

Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus arvostella ketään. Tämä on tarkoituksella kärjistettyä ja ehkä provosoivaakin. Enkä todellakaan halua nostaa itseäni minkään yläpuolelle. Tiedän, että jokainen selviytyy elämästään miten parhaiten taitaa. Jokaisella on oma tapansa elää. Joskus vaan mietityttää, että ehtivätkö ihmiset lainkaan elää elämäänsä vai suorittavatko he sitä? Siinä on iso ero.

Ja tämä kaikki ehkä nousi mieleeni siitä, että Helmillä on yhä pientä lämpöä ja nenä on tukossa sekä yskittää. En siis liiku kotoa kuin töihin ja ehkä hätäisesti kauppaan. Mutta en halua valittaa, eikä minulla ole siihen aihettakaan. Joka aamu meillä herää neiti hymyssä suin, kasvoiltaan heijastuu aurinko, joka valaisee koko huoneen. Illan töiden jälkeen vietämme koko perhe yhdessä, tehden kotihommia tai vaan ollen. Ja minä koen, että juuri tämä on sitä omaa aikaa. Juuri tässä minulla on hyvä olla. Onnellisena, nauttien joka hetkestä!




Meidän ilopillerimme!
Muuta lääkitystä emme tarvitse! :)



15 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättävästä kirjoituksesta. Suurin osa ajatuksistasi on sellaisia, että on tullut itsekin pohdittua aivan vastaavaa ja samaa mieltä olen. Meilläkin ollaan kotona viihtyvää porukkaa. Ns. omia harrastuksia ei ole kummallakaan vanhemmista tällä hetkellä (eikä niitä aikaisemminkaan ole ollut ainakaan rasitteeksi asti) eikä nuoremmalla pojallakaan ole kuin kerran viikossa harrastus ja sekin vain siksi, että hän nyt vaan on niin ehdottoman innostunut harrastuksestaan. En tiedä, onko se niin, mutta ajattelisin että jos tottuu pienestä pitäen aikataulutettuun elämään, missä kaikki harrastaminenkin on "suorittamista", voi olla ettei aikuisenakaan osaa vain "olla". Minulle töissä käyminen on kyllä tavallaan "omaa aikaa" tai ainakin siitä tavallaan saa virtaa kotielämäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Kirjoituksen tarkoituskin oli ehkä hieman sohaista muurahaispesää ja herättää ajatuksia. Minäkin saan työelämästä valtavasti virtaa kotiin. Se tasapainottaa tätä kaikkea ja meillä on myös se onni, että Helmillä on niin hyvä hoitaja ja hoitopaikka, ettei päivisin sitä tarvitse murehtia tai kantaa työstä huonoa omaatuntoa! Aurinkoista kevättä teidän perheelle!

      Poista
  2. Kiitos Niina aivan loistavasta kirjoituksesta!

    Itse olen viiden lapsen äitinä ihmetellyt myös tätä omaa aikaa. Ajattelen asiasta hyvin pitkälle niinkuin sinäkin. Onneksi meidän ei ole pakko mennä valtavirran hömpötyksiin mukaan... Ja ne syyttävät sormet ovat monesti sellaisia, jotka eivät itse jaksaisi elää niinkuin te elätte tai niinkuin me elämme.

    Olkaa vahvoja itsessänne! Ja tehkää juuri niinkuin teidän sydän sanoo!

    Tuo kuva Helmistä on kyllä taas niin valloittava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KirsiMaritta! Sinulla tämä "omaaika" konkretisoituukin aivan eri mittakaavassa kuin meillä. Ja onneksi te ja me olemme vahvoja, emmekä välitä muiden sanomisista! Voimia ja enkeleitä sinne teidän arkeen!
      Tuo ilme on hyvin usein Helmin kasvoilla - hän on oikea velmuilija! :)

      Poista
  3. Vau, mikä kirjoitus!

    Hienoa, että vielä löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat oikeasti näin ja toimivat sen mukaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi. Tämä on meidän elämää ja toivoisin, että ihmiset ylipäätään pysähtyisivät ja katselisivat ympärilleen ja huomaisisvat sen kaiken hyvän olevan ihan siinä käsillä.

      Poista
  4. Hei ja kiitos hyvästä ja ajatuksia herättävästä kirjoituksesta!
    Totta turiset, vaikka itse yritänkin kerran viikossa suoriutua jumppaan tai muuten vain liikkumaan ... tosin sen liikunnan tähden, enkä oman ajan kaipuusta.
    Oli hassua kun hiljattain oivalsin että haaveilemani siisti ja viihtyisä ja ihanasti sisustettu työhuone on tällä hetkellä aivan tarpeeton - milloin muka sinne piiloutuisin?? Tekemään joulukortteja pyhään yksinäisyyteen? No en tasan, omat tyttöni kyllä olisivat murheen murtamat, jos tekisin kortit ilman heitä. Niinpä työhuone saa edelleen olla varastona ja meillä askarrellaan keittiön pöydän ääressä.
    Uusi jännä tilanne on ollut nyt kuopuksenkin mentyä kouluun:
    minulla on maanantaisin ollut noin tunnin mittainen oma aika, jolloin olen ollut aivan yksin kotona ... hurjaa!!
    Useimmiten kyllä laitan nälkäisenä harrastuksista kotiutuvalle laumalleni ruokaa, mutta joskus keitän kupin kahvia ja luen Hesaria hiljaisessa talossa.
    Olemme usein mieheni kanssa miettineet että olisiko Suomessa enemmän onnellisia perheitä, jos he (=aikuiset) tajuaisivat että arki on se, jonka tulisi olla hyvää ja tärkeää aikaa perheen kanssa!!
    Valloittava kuva teidän Helmistä!
    Oikein mukavaa kevättä sinne,
    toivottavasti Helmin sairastelu helpottaa pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Doris ja kiitos kommentistasi. En tarkoittanutkaan, että marttyyrina täytyy kotona olla aina, mutta siinä on iso ero lähdetkö esim. liikkumaan sen takia, että haluat huolehtia itsestäsi vai sen takia, että etsit sitä omaa aikaa... Ja on todella valitettavaa, että tämä arjen arvostus on kadonnut! Mutta on hienoa huomata, että sellaisiakin ihmisiä vielä on!
      Aurinkoista kevättä myös teidän perheelle!

      Poista
    2. Niin, kamalaa kun vouhotetaan laatuajasta, vaikka mun mielestä se arki kaikkinen iloineen ja suruineen pitäisi olla sitä! Ei sellaista että nyt mennään ja tehdään kaikkea kivaa jossakin, mutta sitten kotona ei osata olla yhdessä. Juuri se sellainen samassa tilassa omien juttujen puuhastelua on ihanaa, unohtamatta tietty niitä yhdessä pelailuja ja touhuamisia. Hirveän moni suorittaa, kotonakin, ja se jos mikä on kamalaa. Missä sitten voi vaan olla?!
      Mukavaa äiteinpäivän jatkoa sinulle!

      Poista
    3. Olen tismalleen samaa mieltä. Minusta tämä koko elämä on laatuaikaa, kun sen vaan osaa elää sillä tavalla! On todella surullista kun oma elämä täytyy suorittaa...
      Kivaa äitienpäivän iltaa myös sinulle!

      Poista
  5. Ihmiset ovat nykyään niin kiireisiä pysähtymään ja miettimään mikä on tärkeää. Elämä ON monille suoritus, koti pitää olla täydellinen, vartalo pitää olla täydellinen ja vanhempana pitää olla täydellinen huh. Nykyajan yhteiskunta on kuluttava, syötetään ihmisille "kuvaa" siitä täydellisestä elämästä.
    Ihmiset sitten hampaat irvessä tätä arvostettua elämää havittelee. Kuka määrittelee täydellisen elämän, hyvän elämän? Jokaisella se on omanlaisensa.

    Ehkä sivusin hiukan aiheesta mutta kinkkiseen aiheeseen olet Niina pureutunut, tästä kun voisi keskustelua syntyä moneksi aikaa =)

    Oma aika? Omaa hyvinvointia saa ja pitääkin vaalia. Jokainen itse arvioi mitä se omalla kohdalla tarkoittaa.

    Tavallinen arki kunniaan!! Täällä ilmoittautuu kotihiiri =D
    Tässä yhtenä iltana tuskailin miehelleni tästä samasta aiheesta saunan lauteilla.Sanoin " Kun saimme lapsen luulin että lapselle riittää ruoka, lepo ja RAKKAUS" mieheni sanoi että "niin riittääkin" <3 Niinhän se riittääkin! Ole läsnä, katso silmiin, kuuntele ja rakasta =) Tätä kovasti itse yritän toteuttaa =)

    Terveisin Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta alkaa tuntua, että meitä kotihiiriä on enemmänkin - se on hienoa!

      Poista
  6. Hyvä Niina!
    Enpä ole juuri tuosta syystä käynyt salilla. Töistä kun kotiin pääsen niin En kanssa siellä haluan olla. Ainoastaan mä olen yrittänyt etsiä äiti/lapsi jumppaa. Mutta hitsi kun kaikki 3v ikäset pitäisi laittaa yksinään jumppaan ja äiti toiseen jumppaan. Tai sit laittaa lapsi parkkiin. Ja me haluttais jumpata yhdessä. No onneksi kotona voi hyppiä ja tanssia ;).
    Vähän aikaa sitten eräs ystävä kysyi, että miltä se tuntuu kun on ollut niin pitkään yhdessä ja sitten siihen tulee joku ihan uusi persoona. Mä en osannut edes vastata. Vaikka me oltiin pitkään kaksin, E on niin luonteva osa meitä, kuin olisi aina ollut.
    Haleja kaikille,
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, elämä on valintoja - sali vai aika lapsen kanssa. Ja ehkäpä E voisi toimia myös punttina? :)
      Hienoa, että teistä tuntuu siltä, että E olisi aina ollut osa teitä, ehkäpä hän tavallaan onkin. Elämä on myös ihmeellistä!
      Paljon halauksia täältäkin teille jokaiselle!

      Poista
    2. joo varsinainen kahvakuula :)

      Poista