kuva

kuva

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Magneetit

Iskä kävi hankkimassa meille Mosquito magneetin. Meidän pihassa on kesäisin aivan valtavasti hyttysiä. Vaikka joskus pystyisimme olemaan sään puolesta (ei siis liian kuuma) Helmin kanssa pihalla, niin hyttysarmeija estää sen. Eihän Helmi osaa niitä vastaan puolustautua mitenkään. Hänet syödään elävältä. Niin paljon olimme tästä hyttysansasta kuulleet ja puhuneet, että nyt investoimme siihen. Toivottavasti toimii.

On meillä myös toinen magneetti - pöpömagneetti nimeltään Helmi. Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsimme järkyttävään kouristukseen. Kuumetta 39,4 astetta. Yö oli painajaismainen: tunnin välein kouristus. Eilinen päivä meni kuumeessa ja kohtauksessa ja mietimme jo mikä nyt, kun ei mitään muita oireita ollut. Viime yönä sitten meni nenä tukkoon. Virus. Kolme viikkoa taisimme ehtiä nauttia päiväkodissa olosta. Tänään pisin yhtäjaksoinen kohtaus kesti lähes kolme tuntia. Myös kouristukset ovat rajua ja jopa viiden minuutin pituisia. Pitkään aikaan emme olekaan tämän kokoisten kohtausten kanssa painineet. Hyvähän se on tietysti epinkin muistuttaa olemassa olostaan kunnolla, ettei vanhemmat unohda kuinka kohtaustilanteissa toimitaan.

Vappua siis vietellään meillä tällaisissa tunnelmissa. Mutta eiköhän ne munkit kuitenkin paistu. Ja uskotaan, että tämä on sitten viimeinen virus, minkä meidän pöpömagneetti tänä vuonna puoleensa vetään.






Komistus ei hyttysansa todellakaan ole.
Muistuttaa minun mielestä jotain sähköperämoottoria.
Ehkäpä keksin sille jonkin naamion, kunhan nyt pääsen pihalle puuhastelemaan.
Taustalla näkyvä altaan ympäristökin kaipaa kipeästi puunausta.


 
Potilas. Kuumeen mittaus meneillään.
Ei kovin pirteä olo ja kohtauskin parasta aikaa päällä.



 
Äidin mieltä piristää viikonlopun kukat.








3 kommenttia:

  1. Saisi tuo hyttys-magneetti vietää kaikki pöpötkin pois... Helmille pikaista paranemista!!! Vanhemmille paljon voimia! Olette ajatuksissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt täällä sairastaa myös iskä, mutta kyllä tämä taas tästä.

      Poista
    2. Voi vappuviuhka! Tunnolliset sairastaa lomilla ja vapaapäivinä... Edelleen lähetän voimia ja parantavia ajatuksia!

      Poista