kuva

kuva

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Kurmeeta

Helmin ruokavalio on hyvin rajoittunut, kuten olen kertonutkin. Kanaa, puolukkaa, mustikkaa, riisiä ja intiaanisokeri. Tehtailemme ruoat valmiiksi noin kerran viikossa. Yksitoikkoista, mutta neiti syö hyvin ja kasvaa. Mitään uutta emme aio lisätä ennen kuin olemme käyneet niissä mitokondriotutkimuksissa. Vaikka kyllä sitä joskus miettii söisikö itse päivästä toiseen yhtä ja samaa. Ainoa vaihtelu on lounas ja päivällinen: silloin riisimustikkapuolukkapuuron seassa on kanaa!

Ja vaikkei tämä mikään ruokablogi olekaan, niin alla vaihekuvat meidän tehtailustamme. Aikaa se ottaa rapiat kaksi tuntia....


Broilerit pieniksi. Harmi kun tuoreena ei ainakaan meiltä saa luomua!

 
Iskän tehtävänä on jauhaa liha. Neitimme on siis todellinen sihtikurkku.

 
Pellille ja uuniin

Kypsänä vielä toinen muussauskerta sauvasekoittimella.
Tämä työvaihe on äidin nakki.




Lopuksi pussitus n. 45 gramman annoksiin ja pakkaseen.

 



 
Mustikkapuolukkasörsseliä varten hieman kohmeiset marjat survotaan hienoksi.
Mustikoita on suhteessa vaan nimeksi, koska Helmi kärsii todella kovasta vatsasta ja pienikin mustikkalisäys pahentaa tilannetta.

 
Joukkoon reilusti intiaanisokeria.


 
Lopuksi kiehutellaan sokerit sulaksi.



 
Riisipuuro tehdään Muksun riisipuurojauheesta.
Jossain kohdin siis oikaistaan...




Maistuis varmaan sullekin?





4 kommenttia:

  1. Moikka
    Perussettiä meilläkin - tosin oikaisen
    sen verran, että keitän kanapalat ja sitten hienonnan sauvasekottimen lisäosalla ja pussitan ja pakastan... Samalla systeemillä menee myös possua ja hirveä....
    Sanna

    VastaaPoista
  2. Helmin kurkusta ei mene läpi kuin tuplasoseena, ollaan kokeiltu! Mutta pääasia, että jollain keinolla uppoaa, kyllä sen eteen viitsii vähän vaivaakin nähdä!

    VastaaPoista
  3. Sano sitten "hep", kun/jos pitää lähettää hirveä testaukseen :)

    VastaaPoista