Lastenneurologin vastaanotolla pääpaino oli kuntoutussuunnitelman uusiminen. Jokavuotinen rumba, jonka Kela vaatii. Vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus perustuu kirjalliseen kuntoutussuunnitelmaan. Ilman sitä ei Kela kustanna terapioita tai esim. sopeutumisvalmennuskursseja. Suunnitelman laatii (ainakin meillä) lääkäri. Hän lukee terapeuttien lausunnot ja keskustelee meidän vanhempien kanssa. Näiden pohjalta laaditaan suunnitelma, jonka lääkäri lähettää suoraan Kelalle. Tämän lisäksi meidän täytyy vielä erikseen hakea sekä fysioterapiaa että musiikkiterapiaa. Tämä vaatii kaavakkeiden täyttöä. Ja on aikaa vievää. Onneksi vaikeavammaisen vanhemmilla tuota aikaa riittää vaikka mihin. En halua valittaa, olemme todella kiitollisia kaikista kuntoutuksista ja siitä ettei niitä tarvitse itse kustantaa... joskus vaan tuntuu, että ehkä sitä byrokratiaa voisi hieman keventää!
Tämän lisäksi tapasimme kuntoutusohjaajan. Hänen kanssaan keskustelimme autoasioista. Sekin on pian edessä - auton vaihto! Helmi ei näet kauaa mahdu tavalliseen turvaistuimeen. Seuraavaksi meille tulenee pakettiauto, mihin Panda-tuolin voi ajaa rampista suoraan sisään ja kiinnittää tuolin siihen. Hieman tarvitsee miettiä tuota rahapolitiikkaa. Kunnan vammaispalvelulta saa onneksi avustusta autoon tarvittaviin muutostöihin ja valtiolta autoveroon, jos ko. auto rekisteröidään ensi kertaa Suomessa ja vammaisen henkilön nimiin. Siis lisää byrokratiaa ja kaavakkeiden täyttämistä...
(Näyttääköhän CV:ssä hyvältä, että on huippu lomakkeiden täytössä?)
Samaan reisuun oli ympättynä vielä napin vaihto. Se kävi onneksi nopeasti, vaikka nappi olikin tarttunut hieman kiinni. Pienesti Helmi valitti, mutta oli muuten oikein reipas. Iskä meinasi, että kolmen kuukuaden päästä hän vaihtaa napin sitten itse! Epäilen suuresti, että tämä äiti kuitenkin pakenee silloin paikalta...
Sairaalassakin on mukavaa.
Tästä voimme päätellä, että Helmistä kaikki kodin ulkopuolella tapahtuva on kivaa!
Vanhan napin irroitus.
Iltahetki isin sylissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti