Mitä tänään syötäisiin?

Syöminen on ollut meille aina ongelma. Mahavaivat ovat olleet riesana heti Helmin syntymästä lähtien. Rintamaito ei riittänyt alkuunkaan. Erilaisia korvikkeita kokeiltiin. Ja itkettiin. Juostiin lääkärissä. En edes muista milloin sitten aloimme antamaan Helmille apteekista saatavaa Nutrilon Soijaa. Se tuntui sopivan. Ja sitä juotiinkin. Aluksi pelkkänä ravintona, sitten kiinteän ruoan rinnalla.
Kiinteiden aloittaminenkaan ei mennyt kuin elokuvissa. Nieleminen oli hankalaa (on yhä). Vatsanväänteitä tuli. Kokeiluja kokeilujen perään. Jollain keinolla pääsimme ruokavalioon, missä Helmi sai possua, kanaa, porkkanaa, perunaa, riisipuuroa (veteen ja jauheesta) kaupan hedelmäsoseita (lähinnä vadelmaa, persikkaa ja puolukkaa) sekä sitä apteekin soijamaitoa. Tällä elettiin monta vuotta. Onneksi neiti myös kasvoi tällä suppealla ruokavaliolla.
Ja nyt, refluksin pahennuttua, olemme tulleet MSAS-analyysin kautta nykyiseen: riisipuuroa, kanaa, puolukkaa ja mustikkaa sekä riisimaitoa. Kolme kuukautta tämä ruokavalio on toiminut... kunnes viime perjantaina pääsi helvetti valloilleen, jälleen kerran. Helmi on huutanut lähes suoraa huutoa. Vatsaan sattuu. Taas mietitään mikä on muuttunut - ei mikään? Mitä hittoa me tehdään? Soitetaan lääkäriin? Ei, vastaus olisi: " te tunnette lapsenne parhaiten". Jep, niin teemme, mutta olemme väsyneitä ja huolissamme. Olisi välillä niin ihanaa, kun voisi vaan soittaa tai mennä lääkäriin ja saisi apua... Mutta kaikkea ei voi saada. Nyt olemme katsoneet ja kuunnelleet Helmin kipua. On sylitelty, kanneltu (15 kiloa jo tuntuu), hierottu masusta... Äiti on itkenyt ja valvonut kuunnellen, ettei yölläkään helpota. Se tuska minkä koen, kun katson Helmin kärsivää ilmettä ja kuuntelen sydäntä raastavaa itkua, on kamalinta maailmassa. Tekisin ihan mitä vain, että Helmi voisi paremmin. Kaikki muu toiminta jää silloin pakostakin taka-alalle. Töissä keskittyminen on vaikeaa, kun koko ajan miettii, että mikäköhän Helmin oloon auttaa. Kotona toimii kuin robotti, että saa kotityöt tehtyä – itkun säestyksellä. Sitten jostain nousi ajatus: riisimaito! Olemme kokeilleet sitä joskus vuosia sitten. Toimi silloin pari viikkoa ja sen jälkeen sattui...Jätimme riisimaidon pois eilen. Illalla vielä itkutti. Tänään on jo hymyiltykin! Neiti on jopa jaksanut komentaa. Nyt en koputa, vaan hakkaan puista päätäni maalaamattomaan puuhun ja toivon, että syy olisi se riisimaito. Ja kuulisimme jälleen Helmin iloista äännähtelyä itkun sijaan.

Oho, hieman lipsahdin sivuraiteille otsikosta... mutta siis summasummarum: Helmin kohdalla ei todellakaan tarvitse miettiä mitä tänään syötäisiin, riisillä ja kanalla marjojen kera edetään.