Pääsimme lauantaina ystäviemme häihin. Tosin vain vihkimiseen, itse juhliin olisi ollut Helmin kanssa turha edes yrittää. Äiti tuntee itsensä: hermot siinä vain olisi menneet. (eikä
se kirkossakaan kaukana ollut)
 |
| Vihkiminen tapahtui todella idyllisessä pienessä kappelissa (keskellä ei yhtään mitään) |
 |
| Suloiset sulhaspojat vakavina |
 |
| Äidin yritys viihdyttää ennen vihkitoimituksen alkua |
 |
| Hääpari |
 |
"Tuu mun vaimoksein" - musiikkiesitys sai hymyn Helminkin huulille. Loppuajan hän sitten itkikin ja äidin piti siirtyä sakastiin, ettei häiritty hääväkeä. Isä piti omaa showtaan kameran ja putkien kanssa, joten äidiltä meni lähes koko vihkitoimitus ohi. Voin kertoa, että harmitti! Vaikka tiedänkin, että Helmin itku johtui vieraasta paikasta ja vieraista äänistä, niin tällaisessa tilanteessa sitä ei pysty järkeilemään. (Sakastissa piti purra hammasta, että pystyin käyttäytymään niinkuin kirkossa kuuluukin.) Tämä taas vahvisti tätä meidän eroa ns. normaalista.
Joskus olisi niin ihana elää vailla huolta ja velvotteita! Mutta osaansa ei voi valita. |
 |
Hääpari sai toisensa!
Onnea vielä Eija ja Pekka! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti