kuva

kuva

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Pitkä hiljaisuus

Pyydän anteeksi tätä todella pitkää bloggaustaukoa. Mutta ei ole ollut aikaa eikä edes voimia kirjoittaa mitään... Paljon on tapahtunut. Enkä voi millään sanoa, että takana olisi elämäni kesä, tai omalla tavallaan kyllä.

Olemme siis muuttaneet. Koko alkukesä siihen meni. Vanhan tyhjäämistä, uuden valmistumisen odottamista. Pitkiä päiviä ja läpsystä vaihtoja. Ikinä emme ole viettäneet näin vähän perheen yhteistä aikaa, mutta kyllä tämän jaksoi, kun tiesi kaiken olevan vaan väliaikaista (vaikkakin se väliaikaisuus oli kyllä odotettua pidempi).

Kaiken tämän rinnalla olemme tehneet myös surutyötä. Äitini sairastui vakavasti vuodenvaihteen tienoilla. Lääketiede ei mahtanut mitään. Sairaus voitti. Kesän mittaan äidin voimat vähenivät ja hän nukkui pois elokuun alussa. Kesälomamme lopuksi teimme vielä raskaimman matkan itään ikinä - saatoimme mummon viimeiselle matkalle.


Laitan tähän alle sekalaisia kuvia meidän kesästä. Kun taas pääsemme arkeen kiinni ja ehdin/jaksan jäsennellä ajatuksiani, niin lupaan, että tulee ihan omat juttunsa muutosta ja uudesta kodista sekä tietysti Helmin voinnista ja elosta. Ehkäpä elämä jossain välissä on jälleen niin helppoa, että saan aikaiseksi kirjoittaa säännöllisestikin kuulumisiamme, jos siellä enää kukaan on lukemassa...



Ronja on vieraillut Helmin luona kesän aikana monta kertaa.

Lämmintäkin on näköjään ollut.


Vanha koti - Helmi ja Ronja.
He lähtivät sieltä ihan viimeisinä.
Oli kyllä haikea tunne työntää Helmi pyörätuolissa pois kodista, 
missä hän on viettänyt koko ikänsä.


Uusi koti - Villa Possula


Ramppeja löytyy...


Ensimmäinen aamu possulassa.


Myös Ronja löysi tien possulaan :)


Mikkokin kävi vierailemassa.


Ystävien 15-vuotishääpäivää juhlistamassa.


Matkalla itään.


Kotiseudulla.


Raskas kotimatka.


Suljen ihanan soittorasian
kierrän lauluni kippuraan.
Muiston mukavan taskuun taputan
kunnes taas yhdessä laulellaan.




19 kommenttia:

  1. ❤️❤️ Kyllä täällä ollaan ja luetaan �� Paljon voimia.

    VastaaPoista
  2. Kyllä täällä luetaan ja ollaan jo odotettu kuulumisia!
    Kiva, kun taas ehdit kirjoittaa

    VastaaPoista
  3. Hei,

    ja lämmin osanottoni Äitisi poismenon johdosta. Raskas on ollut kesäsi. Muuttaminen on hyvin stressavaa ja sitten vielä menetit äitisi. Toivotan sinulle voimia ja rauhallisempaan tahtia elämässä tästä hetkestä eteenpäin. Blogit ja muut asiat kyllä odottavat.
    Kerää voimia ja nauttikaa uudesta kodistanne. Se on kaunis <3

    Terveisin, Johanna

    VastaaPoista
  4. Lämmin osanottoni suruunne.Paljon on kesäänne mahtunut.
    Luopumista, uutta kotia, ystävyyttä..
    Kyllä täällä ollaan ja kiitos kun kirjoitit.
    Tiina Helsingistä

    VastaaPoista
  5. Lämmin halaus ja osanottoni. Monenlaista on teidänkin kesään mahtunut. Onnea uuteen kotiin:) Ja Helmille halaus, hänen hymyjään onkin ollut jo ikävä.

    VastaaPoista
  6. Syvä osanotto suruunne. Lääketiede ei monellekaan asialle voi vielä mitään, vaikka paljon on edistytty.

    Onnea uuteen kotiin! Mekin olemme juuri muuttamassa pois tyttäremme lapsuudenkodista. Tänne minä hänet sylissäni kannoin ja olin onnellinen ja unelmissani.

    Aivan mahtavan upea tuo esiteinien kuva! Toinen näyttää kieltä ja toinen tekee naamapalmun. :D

    VastaaPoista
  7. Täällä ollaan ja odotetaan uusia kirjoituksia, ihan siihen tahtiin kuin jaksat. Lämmin osanottoni <3

    VastaaPoista
  8. Osanottoni suureen suruunne,kiitos kun jaksoit kirjoittaa!Lisää odottelen,tietysti silloin kun vaan jaksat!

    VastaaPoista
  9. Lämmin osanotto äitisi poismenon johdosta.

    Uusi kotinne vaikuttaa viihtyisältä. Näin kaupunkiasukkina arvostan kovasti metsän pilkahdusta pihapiirissä. Kaikkea hyvää syksyynne ja hyvää vointia Helmille!

    VastaaPoista
  10. Lämmin osanottoni suruunne. Mummun lähtö on Helmillekin iso asia. On teillä ollut huima vuosi ja kruununa kova kesä. Nostan hattuani taas kerran. Jaksamista ja voimia ja Helmille halit <3

    VastaaPoista
  11. Täällä ollaan!
    Osanottoni äitisi poismenon johdosta! <3

    Kiva oli lukea taas teidän kuulumisia. Kyllä on tullut käytyä avaamassa sivua ties kuinka monta kertaa. :)

    KT

    VastaaPoista
  12. Osanotto <3 Edesmenneet elävät meidän jäljellä olevien sydämissä. Vaalikaa muistoja <3

    pia

    VastaaPoista
  13. Osanotto ja jaksamista teille kaikille. Onnittelut uudesta kodista, arki rulla varmaan tulevaisuudessa helpommin?

    VastaaPoista
  14. näin teistä tai oikeestaa hempasta unta viime yönä :) <3

    VastaaPoista
  15. Mitä teille kuuluu? T. Vakkarilukija

    VastaaPoista
  16. Mitä teille kuuluu? T:Lukija

    VastaaPoista
  17. Utelias lukija täällä huhuilee kuulumisten perään

    VastaaPoista
  18. Miten teillä menee? T: Vakkarilukija

    VastaaPoista