kuva

kuva

sunnuntai 31. elokuuta 2014

35/2014

Tilanne muuttumaton. Ei siitä sen enempää, mutta voitte olla varmoja, että kaikkemme täällä yritämme Helmin voinnin parantamiseksi.

Luemme parhaillaan kirjaa nimeltä Ihmeellinen mieli (Kristine Barnett kertoo siinä autistisen poikansa tarinan).Suosittelen lukemaan jos vaan aikaa löytyy oli sinulla erityinen lapsi tai ei. Takuulla laittaa ajattelemaan. Tässä pieni lainaus kirjasta:

"Kaikkien vanhempien täytyy olla valmiit taistelemaan lastensa puolesta, eivät vain autististen tai kehityshäiriöisten lasten vanhemmat. Kaikkien vanhempien eteen tulee lapsen elämän aikana kiperiä valintatilanteita. Olipa kyse lapsen fyysisestä sairaudesta tai kehitysvammasta, koulukiusaajista tai koulujen pääsykokeista, kaikkien vanhempien hoidettavaksi tulee lastensa puolesta monenlaisia haasteita. Kaikki vanhemmat kokevat tuskaa ja pelkoa ja kaikkien täytyy jossakin vaiheessa kerätä rohkeutensa. Me totisesti taistelemme lastemme puolesta, mutta teemme sen rakkaudesta lapsiimme. Nimenomaan halu taistella lapsensa puolesta tekee minun mielestäni vanhemmista vanhempia.
Opin pitämään äidinvaistoon perustavaa intuitiotani kompassina, jonka viisari osoittaa napapohjoiseen. Jos en olisi kulkenut kompassini viitoittamaan suuntaan, emme olisi saaneet hyviä tuloksia. Jos kompassini neula osoitti eri suuntaan kuin mihin asiantuntijat olisivat halunneet minun menevän, minun täytyi vain luottaa äidinvaistooni."

Meillä luotetaan myös isän kompassiin, mutta usein on se tilanne, että tunnemme sydämessämme mikä asia on oikein ja mikä väärin. Ja kuinka vaikeata onkaan perustella sitä omaa näkemystään oman alansa asiantuntijoille. Mutta näin olemme eläneet aina (jo ennen Helmiä) ja tällä samalla tavalla jatkamme.


Alla kesällä otettu kuva. Tämän tytön toivomme taas meille palaavan.







10 kommenttia:

  1. Voi Helmiä, voi vanhempia. Kyllä se parempi aika sieltä taas tulee. Mutta tulkoon pian ja päästäköön Helmin helpommalla. Voimia! Olette ajatuksissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee se, tiedämme, mutta odottavan aika on pitkä. Ajatuksissa olette myös te! <3

      Poista
  2. Iltarukouksessa taas pyydetään Helmille helpompia aikoja ja parempaa oloa ja iloista ilmettä. Kaikille voimia ja hyviä yöunia! *aamen*

    VastaaPoista
  3. Kylläpä Helmi on äitinsä näköinen tuossa kuvassa!

    Parempaa syksyä teille, hus pois kaikki nykinät ja kouristukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Helmi ei näytä minulta aikä isältään... :)
      Kiitos, kovasti mekin toivomme kohtausten kaikkoavan.

      Poista
  4. Hei!

    Löysin bloginne parisen viikkoa sitten, ja aloitin lukemaan sitä alusta lähtien - ja luin sen läpi kokonaan. En oikein edes tiedä mitä osaisin sanoa, mutta haluan ainakin kiittää siitä että teidän tarinaa on täällä luettavissa! Teidän elämänasenne ja perhe on aivan mahtava, ja vaikka vaikeuksiakin teidän tiellä on enemmän kun varmastikaan kukaan tarttisi, niin silti teistä huokuu sellainen ilo, jaksaminen, onnellisuus ja toivo. Ootte ihania ihan kaikki, ja mä jatkan täällä teidän tarinan seuraamista aivan varmasti. Helmi on aivan hurmaava tapaus ja persoona, vaikka hänen eloaan vain täältä blogin kautta olenkin saanut seurata.

    Joten kiitos vielä tarinanne jakamisesta ja kanssaelämisen mahdollisuudesta, toivon että teidän syksy lähtisi parempaan suuntaan ja asiat selviämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle oikein positiivisesta kommentistasi. Kiva on myös kuulla, että elomme kiinnostaa.
      Oikein ihanaa ja aurinkoista syksyä!

      Poista