kuva

kuva

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

23/2014

Mietteliäs viikko on takana ja taitaapa vielä pari sellaista olla edessäpäinkin. Ratkaisuja leikkauksen suhteen on lähiaikoina varmaan tehtävä, ettei suotta varata paikkaa jonossa, jos emme kuitenkaan lähde tällä erää näin radikaaleihin toimenpiteisiin mukaan.

Kutsuimme kokoon pikku palaverin liittyen Hempan avustajatilanteeseen ja koulunkäyntiin. Palaveri pidettiin meillä suhteellisen rakentavassa hengessä ja näillä näkymin avustajakuvioihin ollaan ainakin saamassa ratkaisuja. Siitä suurkiitos taas tämän kaupungin loistavasti toimivalle vammaispalvelulle. Palataan näihin kuvioihin kunhan saadaan asioihin vielä lisää valaistusta.

Helmin kohtaussessio näyttäisi toistaiseksi jääneen taakse, kun palasimme jatkamaan kotiarestiamme. Saapa nähdä miten neiti reagoi, kun ensi viikolla käydään taas kerran Porissa neurologin juttusilla. Toivottavasti selvitään kevyemmällä rytinällä tällä kertaa.

Yhdessä edellisen kohtauskierteen kohtauksessa neidin hengitys meni niin pinnalliseksi, että jouduin ihan tosissani kuuntelemaan kulkeeko se ilma ollenkaan... No nyt ei enää tarvitse arvailla - tilasimme nettiapteekista happisaturaatiomittarin! Ja onhan se toki kaikkien lapsiperheiden vakiokamaa.. Ihan niin kuin kuumemittari, supot, harsot, vaipat, frida, alipainepumppu, babyhaler jne. Koeajoissa näyttää ainakin kohtauksissa syke ja happisaturaatio käyttäytyvän varsin mielenkiintoisesti - jatkamme tutkiskelua.


Hyvin hapettaa..


Äidin herkkusalaattia


No kyllä niitä mansikoita käytetään jälkiruokiinkin


Niistä karvapalloista tulee näin nättejä kukkia

Mutsin amppelikukat kun niitä vielä on muistettu kastella
Pelaguu



Mansikka viihtyy tällä seinällä


Pihamme uusin tulokas - Pupuvauva

Pihlaja pukkaa kukkaa - toivottavasti pääsemme pian nauttimaan ihan pihalle saakka





4 kommenttia:

  1. Jos laitteen kanssa tulee ongelmia, kannattaa kysyä oximetriä myös sairaalasta lainaan. Meillä on ollut vaikeasti cp-vammaisella kaikki kolme vuotta pojan syntymästä yöseuranta oximetrillä. Oximetri saatiin sairaalasta ja ensimmäiset 2-3kk syntymästä poikaa seurattiin päivin ja öin, nyt vain öin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisimme saaneet laitteen meidän oman lastenpolin kautta lainaksi, mutta päädyimme hankkimaan oman. Tai isäntä oli niin kärsimätön, että osti... :) Meillä ovat yöt onneksi rauhallisia ja lähinnä mietityttää noiden kohtausten aikaan hapettuminen.

      Poista
  2. Olispas se taikasauva, millä saisi onnellisen ja oikeanlaien ratkaisun ja kaikki murheet pois ja Helmiltä nuo kohtauksetkin kaikki huitsin nevadaan! Hyvä että hapetusta tuolleen voi mittailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisesta taikasauvasta olisin valmis maksamaan ihan mitä vaan, vaikka mansikoita!
      Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle! Emme edelleenkään ole unohtaneet... :)

      Poista