kuva

kuva

torstai 4. lokakuuta 2012

Kouluun tutustumista ja nuhaisia neniä

Tälle päivälle oli sovittu Helmin tulevaan kouluun tutustuminen. Menimme sinne Lallin kanssa kaksin, Helmi yhä flunssassa (itse asiassa mittasin äsken kuumeen ja on taas lämmön puolella eli sitkeässä tuntuu olevan, mutta tästä sitä taas noustaan, entistä vahvempana).

Jäipä tutustumisesta hyvä mieli. Koulun tilat ovat avarat ja erityistarpeet on otettu hienosti huomioon.
Keskustelimme rehtorin ja vararehtorin kanssa. Kerroimme, että ainoa huolemme on oikeastaan tuo Helmin infektioherkkyys ja se kuinka järjestetään ne hetket, jos Helmi joutuu olemaa paljon poissa koulusta. Meidän kuitenkin tarvitsee (saamme) käydä töissä. Ja haluaisimme, että arkemme olisi mahdollisimman sujuvaa. Meille luvattiin, että asiat räätälöidään juuri meidän tarpeidemme mukaan. Kaikki järjestyy, eikä meidän kuulu siitä sen kummemmin murehtia. Sovittiin uusi tapaaminen ja siihen kutsutaan henkilöt myös kaupungin vammaispalvelusta ja päivähoidon puolelta. Katsotaan sitten, mihin tulokseen kukin tahollaan on tullut ja mietitään miten edetään.

Täytyy sanoa, että täällä meidän kotikaupungissamme ovat kaikki asiat niin kohdillaan, kuin vaan voivat olla. Olen tästä kaikesta todella kiitollinen. Me saamme elää omaa erityistä (erityisen hienoa) arkeamme ja asiat rullaavat! Saamme keskittyä olennaiseen, Helmin hyvinvointiin ja tietysti omaamme. Meidän ei tarvitse taistella tuolla byrokratian portaissa... saamme olla äiti ja isä.

Hyvillä mielin jäämme odottelemaan koulun alkua ja sitä ennen tietenkin asioiden järjestymistä!


Ihan ensimmäisenä nämä flunssat (nyt niitä on tässä perheessä x3) täytyy nujertaa. Onneksi meillä oli mummot ja ukki idästä viikon verran auttamassa ja saimme levätä myös tästä arjen pyörityksestä. (Voitte varmaan kuvitella miltä tuntuu tulla töistä kotiin, kun siellä odottaa valmis ruoka, siivottu koti ja silitetyt pyykit? Tämän lisäksi pakkanen on taas täynnä mustikoita ja puolukoita.)


Toivottavasti tekin olette huomanneet ympärillänne pyörivät enkelit? Kun hieman tarkemmin katsoo, huomaa, että niitä on oikeasti jokaisen nurkan takana... Kannattaa ottaa positiivinen asenne elämään, lakata murehtimasta ja nauttia tästä elämästä. Lupaan, että se kannattaa ja kantaa!






Helmi tykkää rapsuttaa omia hiuksiaan
-liekö vihje siitä, että äiti ja iskä kapsuttelevat häntä ihan liian harvoin?
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


5 kommenttia:

  1. On aivan mahtavaa lukea näistä teidän päiväkoti- ja kouluasioista! Miten hienosti niitä teillä järjestetäänkään. Mahtavat olla siellä koulussakin oikeita enkeleitä... Terhihän on yksi sellainen myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhi on meidän enkeleistä suurin! Ilman häntä olisimme suuremassa kuin pulassa...
      Ja kyllä vahvasti tuntuu, että kovin moni meidän lähellä olevista ihmisistä, onkin oikeasti enkeli!

      Poista
  2. Pakko kommentoida tuohon positiiviseen asenteeseen. Se oikeasti kannattaa :). Peruspositiivisen elämä on kaikin puolin paljon kivempaa ja, uskallanko sanoa, helpompaa kuin perusnegatiivisen.

    Itse harjoitan elämässäni ja arjessani aktiivista kiitollisuuden etsintää. Olen viimeisen vuoden aikana löytänyt elämästäni todella, todella monta pientä ja isoa asiaa, joista voin olla kiitollinen. Kiitollisuuden aihe voi olla vaikkapa lempikeksien ostaminen tai viihdyttävän naistenlehden lukeminen. Ei aina tarvitse haikailla kuuta taivaalta tai lottovoittoa (vaikka se superkiva juttu olisikin ;)), vaan voi olla tyytyväinen siihen mitä on ihan siinä äärellä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vajaat kaksi vuotta etsinyt ja löytänyt sekä kiitollisuutta että positiivisuutta ja sen myötä koko meidän perheen elämä on muuttunut ihan toiseksi. (Lalli on joku luonnonoikku ja syntymäpositiivinen). Olen todella onnellinen ja kiitollinen kaikesta mitä meillä on, hetkeäkään en vaihtaisi pois!

      Poista