Huomasin jonkin aikaa sitten, etten muista milloin viimeksi olisin itkenyt. Se voi toki johtua minun kehnosta muistista, tai sitten siitä, etten tosiaan ole itkenyt. Voisi kuvitella, että meidän arjessa olisi ollut jokunen paikka, missä kyynelkin olisi irronnut, mutta ei.
Ei tullut tippa linssiin, kun Niina esitteli testitikkua, jossa oli ne maagiset kaksi viivaa..
Ei itkettänyt myöskään vaimon voidessa pahoin 9kk.
En tajunnut itkeä silloinkaan, kun synnytysosastolla vaimoa vietiin puolentoista vuorokauden ähräämisen jälkeen leikkaussaliin ja minulle tuotiin kohta osastolle suurisilmäinen termospullon kokoinen pötkö.
En voinut itkeä vaimoni seurana, kun tyttö painoi vähemmän tunnin imetyksen jälkeen kuin ennen sitä.
Ei tipan tippaa kyyneliä, vaikka pystyin vain seuraamaan rakkaani luistelua synnytyksen jälkeisen masennuksen, kroonisen univajeen ja tytön syömisongelmien välisessä kurimuksessa.
En kerennyt itkeä myöskään niillä kotimatkoilla töistä kotiin, kun en saanut mitään selvää mitä minulle puhelimessa oli sanottu. Siellä toisessa päässä linjaa itkettiin niin hysteerisesti..
Ei tippaa myöskään kolmen kuukauden ikäisen tytön RS-virustaudissa, vaikka ajoittain piti takoa limaa pois ettei likka tukehtunut.
En ymmärtänyt itkeä tytön jalan alkaessa ajoittain nykiä, tai kun hän itki kauhuissaan jokaisen suihkussa käynnin jälkeen.
En voinut vollottaa Lastenlinnassa pidellessä rakasta tytärtäni kiinni, kun häneltä ensimmäistä kertaa otettiin selkäydinnestenäytettä.
Itkemättä jäi myös lastenosastolla kuumeessa kouristelevan tytön kanssa ollessa.
Ei lähtenyt tiputtamaan, vaikka emme saaneet Helmiin "yhteyttä" kokonaiseen vuorokauteen ja painajaisissa kävelin surusaaton edessä.
Eikä itkettänyt, kun EEG:n jälkeen tutkiva lääkäri otti osaa Helmin statustilan vuoksi.
Itkeminen unohtui myös tytön kouristellessa kohtauksessa sylissäni 30 ikuisuudelta tuntuvaa minuuttia.
Onko suomalainen mies tosiaan kasvatettu näin kovaksi, ettei tunteitaan voi näyttää vaikka sydän märkänis? En suostu tätä allekirjoittamaan ainakaan omalta kohdaltani. Toki monissa tilanteissa ei ole kerennyt muuta kuin toimimaan ja unohtamaan tuntemisen. Taidan kuitenkin syvällä alitajunnassani tietää, että me tästä selvitään, ihan niin kuin olen Niinalle sitä monesti vakuuttanut. Olen varma, että ne kyyneleetkin vielä silmäkulmaan hiipivät kun niiden aika tulee. Tuo päivä lähestyy koko ajan... Onko se hetki Helmin sanoessa ensimmäisen ymmärrettävän sanan? Vai koittaako se hetki hänen noustessa istumaan ensimmäisen kerran, tai ottaessaan ensimmäisen askeleen? Saa nähdä, lupaan kertoa kun se tapahtuu!
Olipas mukava lukea välillä miehistäkin tekstiä eikä aina vaan niitä Niinan juttuja, vaikka ei nekään kyllä huonoja ole ollut koskaan. Tunteita voi näyttää monella eri tapaa, eikä itkemättömyys sinusta huonompaa miestä tee, kyllä se saattaa sinunkin silmäkulma vielä kostua ja vaikkapa täysin yllättävässä tilanteessa. Terkkuja.
VastaaPoistaYritän tehdä parannuksen ja kantaa korteni kekoon tämän yhteisen blogimme eteen. Tämä(kin) urakka on ollut liikaa rakkaan vaimoni harteilla.. Ja juu, uskon tuon päivän vielä koittavan. En tosiaan kirjoittanut tätä pökittääkseni miehistä olemustani vaan tuodakseni hieman kuvakulmaa erityislapsen isän puolelta. Lisäksi tämä tosiaan tuli jokupäivä mieleen kun kertailin meidän yhteistä taivalta..
PoistaArvaa vaan et kellä tuli tippa linssiin lukiessa noita viimeisiä lauseita! Ei oo muuten helppoo sekään ku tulee itku joka paikassa, mennessä ja tullessa.... ja esim. tissiliivikaupassa :O
VastaaPoistaHienon kirjoituksen oot Lalli tehnyt, mut jäin miettimään et eikö siulta oikeesti päässy itku ees silloin ku tajusit et oot luvannu olla Niinan kaa niin kauan kunnes kuolema teidät erottaa? vai etkö oo vielä tajunnu ;)
VITSI, VITSI, oot saanu maailman ihanimman vaimon, mut HAITTAAKS SE?
Sinut tuntien, arvaan linssien hieman huurtuneen. Eikä se paha oo jos liivikaupassakin itkettää. Eihän se silloinkaan tainnu johtua "niiden" kunnosta vaan Helmistä..
PoistaSiinä lupausvaiheessahan minä jo tiesin että olen saanu maailman ihanimman vaimon, vaikka se vielä silloin enemmän räsähtelikin.
Niinan kehotuksesta luin Lallin viisaita sanoja. Vaikka emme tunne vaan Niinan kanssa olemme hieman tutustuneet, liikutuin ja syvästi.Tätä näkökulmaa asiasta on syytäkin vähän fundeerata ;))
VastaaPoistaMinustakin oli kiva, että Lalli kirjoitti omaa pohdintaa ja noinkin syvällistä. Olen kyllä ylpeä hänestä - harva mies taitaa tunteitaan noin eritellä ja vielä julkisesti!
PoistaNo näin on Niina ! Myö oon samaa mieltä =D
VastaaPoista:) Siun kuuluu sanoa, että MIE! :)
PoistaNo MIE MIE =D
Poista