kuva

kuva

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

42/2015

Viikko sitten sunnuntaina Helmi muuttui aina vaan itkuisemmaksi illan edetessä. Sitten muistin, että mehän varta vasten olemme ostaneet kesällä otoskoopin. Aloin tutkia neidin korvia! Mielestäni vasen punoitti reilusti ja oli ihan eri näköinen kuin oikea. Maanantaina soitin lastenpolille, mutta oma lääkärimme oli syyslomalla (luotan häneen eniten Helmin korvien suhteen ja muutenkin). Menimme sitten yksityiselle lääkäriasemalle ja korvatulehdusdiagnoosihan sieltä tuli ja siis ab-kuuri!

Itkuisuus on jo lähes kadonnut, kohtauksia tulee vielä, mutta ei onneksi niin paljoa. Ja niidenkin epäilen johtuvan vatsakivuista, joita antibiootit aiheuttavat. Vahvasti siis uskon, etät kohti parempaa olemme menossa...

Ystävät idästä olivat piristämässä meitä viikonlopun ja tänään lähes läpsystä tekivät vaihdon isovanhempien kanssa. Tulevan viikon täällä siis hääräävät apujoukot ja minulla on piiiiitkä lista tekemättömistä töistä! :)


Tämä syksy on kyllä hellinyt meitä luonnon kauneudella. Itse toivoisin vielä hieman pakkasta, että viimeisetkin homeitiöt häviäisivät luonnosta ja saisimme viedä Helminkin pihalle.












2 kommenttia:

  1. kurja kiusa tuo korva-vaiva :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onneksi parani antibiootilla, mutta ab-kuuri tietenkin pahensi epiä. :(

      Poista