Seurattuani taas mielenkiinnolla, kauhulla sekä huvittuneenakin tätä Suomen hallituksen painia tuottavuushypyn saamiseksi, en voi kun pudistella päätäni. En toki ole mikään talousguru (talouskura ehkä kuvaa paremmin) mutta paljon minulla on ajatuksia. Työn tehokkuus tai tuottavuus ei takuulla parane sillä, että pakotetaan ihmiset olemaan työpaikoillaan puoli tuntia pidempään. Pelkään pahoin, että siinä kävisi päinvastoin. (Muihin hallituksen säästötavoitteisiin ja keinoihin en ota kantaa, vaikka olisi minulla toki sinnekin ideoita… J)
Mielestäni siihen, että saadaan ihmiset tekemään tehokkaammin töitä, ei ole kuin yksi ratkaisu. Minä lähestyisin tätä ongelmaa ihmisestä käsin. Jokaisella meistä on tarve olla hyödyllinen ja tärkeä. Jokainen tarvitsee hyväksyntää ja kunnioitusta. Entä jos vyyhtiä lähtisi aukaisemaan sieltä päästä? Jokaisen firman johtaja sekä esimiehet voisivat asettua työntekijöiden housuihin. Ovatko he vain rattaita isossa koneistossa? Tekevätkö he työnsä oikeasti ymmärtämättä mitä se merkitsee kokonaisuuden kannalta? Muistetaanko heille kertoa kuinka tärkeitä osia he ovat ja mitä tapahtuisi jos heitä ei olisi?! Vai onko peräti unohdettu kokonaan kertoa päämäärä ja tavoite (tietääkö johto sitä itsekään)? Annetaanko koko ajan lisää työtä ja vastuuta? Unohdetaanko, että työn suorittaja on ihminen, jolla on tunteet ja muutakin elämää (toivottavasti) kuin se työ?!
Mitä tapahtuisi, jos kaikki koottaisiin yhteen ja kerrottaisiin missä mennään, mitä kohti ja millä keinoin? Kiitettäisiin työntekijöitä muulloinkin kuin pikkujouluissa punaviinilasin äärellä. Kerrottaisiin jokaiselle kuinka tärkeä hänen yksittäinen työpanos on. Eikä unohdettaisi kysyä, että onko työntekijällä mahdollisesti jotain hyviä ideoita millä saavutetaan asetetut tavoitteet. Muistettaisiin myös kysyä kuinka työntekijä jaksaa.
Voisiko tällaisella toiminnalla käydä niin, että työntekijän päässä liikahtaisi jokin. Hän ehkäpä innostuisi työstään aivan uudella tavalla. Yrittäisi vielä parantaa työnsä jälkeä ja venyä hieman pidemmälle. Saattaisiko käydä niin, että olisi innoissaan, eikä tulisi enää töihin pelkän palkkapussin perässä, vaan siksi, että työ on oikeasti tärkeää ja työntekijä on oikeasti arvokas. Tapahtuisiko tuottavuushyppy vai peräti loikka? (Tiedän tiedän: ei tällä vientiä saada vetämään, eikä palkkakustannuksia alas, mutta väitän silti, että olisi tällä iso merkitys!)
Tätä voisi soveltaa myös muissa yksiköissä kuin työpaikoilla: kouluissa, urheiluseuroissa, perheissä ja myös yksilötasolla. Jokaisella on perustarpeena olla tärkeä ja hyödyllinen. Jokaisen elämä ja tekeminen on arvokasta. On myös mukava kuulla se välillä. Entä jos jokainen meistä ottaisi tästä vastuun? Huomioisi kaikki omassa elinpiirissään olijat (perhe, työkaverit, ystävät, sukulaiset, naapurit). Lähtisikö positiivinen lumipalloefekti pyörimään: ei koulu- ja työpaikkakiusaamista, ei yksinäisyyttä, vähemmän masennusta ja mielenterveysongelmia… Olisiko tämä mahdollista?
Mutta mitään tällaista ei toki tapahdu jos ylhäältäpäin käsketään. Tämä kaikki lähtee meistä jokaisesta itsestään. Kannattaa mennä seisomaan peilin eteen ja miettiä mitä muutettavaa sieltä löytyy. Vanha totuushan on, että et voi muuttaa kuin itseäsi…
Tähän kun vielä saataisiin ympättyä iloiset ilmeet ja positiivinen mieli sekä poistettua ahneus, kateus ja katkeruus, niin jo vain alkaisivat asiat olla niin kuin minun ihannemaailmassani on.
Näitä ajatuksia saa ihan vapaasti käyttää. Sipilä ja Stubb tuskin lukenevat vamppiblogia, mutta ehkä kannattaisi…
Muista, että sinä olet arvokas ja tärkeä! Jokainen meistä on!
Kiitos! Just näistä asioista taistelen parhaillaan :) Kun käytännössä olen lapseni omaishoitaja (josta en valitettavasti saa vielä tukea),ja kuitenkin,ilmoitin itseni työttömäksi työnhakijaksi. 18v kotona,koti-äitinä ja sitä aikaa ei lasketa te-keskuksessa miksikään.Eli ei mitään arvostusta siitä,mitä olen nämä vuodet tehnyt.Melkoista taistelua,ollako vai ei ja jos niin mikä? Kaikesta huolimatta,pää-asia,että itse arvostaa omaa työtään kotona.
VastaaPoistaAamen! Mun mielestä hulluin väite oli se, että jos laitetaan ihmiset tekemään enemmän työtä samalla palkalla, syntyy lisää työpaikkoja. Kuinka tyhminä hallitus kansalaisiaan pitää?!
VastaaPoistaOman egon kohottaminen kanssaeläjien arvoa alentamalla on aika katkera tie. Maailma on ihan hullu, kun se pörrää rahan ympärillä, vaikka raha on kaikella järjellä ajateltuna vain maksamisen väline ja loppujen lopuksi täysin keinotekoista. Muistan lukeneeni joskus jutun, että maailman onnellisin valtio oli buddhalainen Bhutan ja tällä viikolla Hesarissa maailman onnellisimmat paikat löytyivät latinalaisesta Amerikasta. En sano, etteikö iso koneisto pyörisi sielläkin, mutta ehkä siellä ovat myös enemmän arvossaan perhe ja ystävät, ihmisten kanssa vietetty vapaa-aika ja sen sellainen... Sekin kummasti auttaa, kun ihmisen koko identiteetti ei perustu työntekijän statukseen ja kun työnantajakin ymmärtää tämän.