kuva

kuva

maanantai 6. huhtikuuta 2015

14/2015

Hiljaisella viikolla ei kyllä ollut hiljaisuudesta tietoakaan. Alkuviikko mentiin pääkolmantenajalkana. Onneksi jo torstaina saatiin rauhoittua pääsiäisen viettoon ja saimme kylään myös Helmin kummit ihmeellisestä idästä.

Helmin kohtaustilannekin rauhoittui. Hienoa ja käsittämätöntä. Mitään sen eteen emme tehneet (jos äidin kiukkupurkautumista tänne blogiin ei sellaiseksi lasketa).

Pääsiäisen olemme siis nauttineet mukavasta yhdessäolosta. Lauantaina jopa uskaltauduimme pienelle ajelulle (äidin luettua, etä lepän kukinta on loppunut lounaisessa Suomessa, eikä koivu ole vielä aloittanut). Noh, jälkeenpäin tiedämme että se oli virhe. Koko seuraavan yön Helmin kurkussa rutkutti lima ja neiti nukkui todella levottomasti. Tänään olemme myös heränneet limakouristukseen. Sisäeristys siis jatkuu. Sen tosin kestämme, jos ja kun se takaa Helmille paremman olon.



Helmi askarteli avustajansa kanssa pääsiäistaulun.





Helmi ja kummitukset




Iskän mallina. <3



Paras ja turvallisin paikka maan päällä.
Helmistä on ihan mahtavaa tunnustella iskän pistävää partaa.
Marakassi on myös hyvä pitää toisessa kädessä:
jos iskä alka kutittaa parralla, niin Helmi voi kolauttaa otsaan...



Iskä testailli eri kuvakulmia...














9 kommenttia:

  1. Aivan ihania, superkauniita kuvia. Niissä on jotenkin erityisen tunnelmallinen ja raikas valo! Kevät.

    VastaaPoista
  2. Hei! kyyneleet tulee kun katsoo isän ja tyttären välistä suurta lämpöä/läheisyyttä/ rakkautta!!!! väheksymättä yhtään äidin ja tyttären suhdetta. Ihmeellinen isä !!! Rakkauvella!!!

    VastaaPoista
  3. Ompas kiva kun siel on ollut kivoja hetkiä ja ystäviä ja iloa! Ja Hempan kohtauksetkin vähemmässä, toivottavasti tilanne säilyy näin nyt pitempään :) Ihania kuvia nämä kaikki!
    Tuuliset halitukset Tampereilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä todellakin toivotaan. Onneksi tuulet tyyntyivät. Meillä katkesivat sähkötkin ja se aiheuttaa aina muutaman jännitysmomentin Helmin kanssa. Emme esim. saa Hempulle ruokaa ilman sähköjä...
      Kivaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Jes, blogi ei päättynyt. :)
    Ihania kuvia taas kerran, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei päättynyt. :) toivottavasti jaksat jatkossakin käydä lukemassa...

      Poista
    2. KYLLÄ. Joka ikinen viikko. :)
      Ja aina mietin, että näin tuntuu, että tulee tutuksi ja haluaisi tavata ihan livenäkin. Mutta tunteminen on vain yksipuolista. ;)

      Poista