kuva

kuva

maanantai 9. helmikuuta 2015

6/2015

Taas vierähti viikko. Meillä meni koko viikonloppu jonkun antennikaapelin vetämisessä, joten enpä ole pahemmin koneelle ehtinyt. En siis itse koskenut mihinkään kaapeliin sormellanikaan, mutta toinen meistä aikuisista sai sen parissa ajan kulumaan, joten toinen meistä pyöritti arjen. Mutta nyt pelittää. En valita (ainakaan paljoa) :).

Helmin vointi on tasaisen epätasaisen. Yhdessä hetkessä kaikki on niin hyvin kuin olla voi ja ihan arvaamatta kaikki muuttuu. Johonkin sattuu ja paljon. Lähinnä ne ovat nostotilanteet, mitkä laukaisevat hillittömät kipuitkut. Kohtauksia purkaa jonkin verran, pahimpia ovat aamuyön kouristukset: aina sitä jännittää herääkö niihin lainkaan... Muuten mennään todella rajuilla säpsyillä, välillä näyttää, että joku raaja irtoaa niiden voimakkaiden säpsyjen aikana.

Helmiä  ei myöskään ole iltaisin nukuttanut. Juttua riittää. Neiti riehuu ja kiljuu sängyssään vielä pitkään sen jälkeen kun me olemme nukahtaneet. Siinä on kyllä mukana hieman tuskaista olemista siitä ettei vaan saa unen päästä kiinni. Toivon todella, että tämä on nopeasti ohimenevä vaihe.



Vielä viikko sitten saimme nauttia näin kauniista maisemasta.
Ihan kuin olisi elänyt satumaassa.
Eilisen myrskyn jälkeen ei enää näytäkään kauniilta.
Onneksi kuitenkin säästyimme sähkökatkoilta.
Se ei ole erityislapsen kanssa kovinkaan ideaalitilanne kun sähköt ovat poikki.
Me emme esimerkiksi saa silloin Helmille ruokaa.
Itse voi kyllä nakertaa jotain leivänkänttyä, mutta ruokarajoitteisen
lapsen kanssa se onkin toinen juttu.






Tässä viikon terveiset Helmin itsensä kertomana!


Suomennoksia otetaan vastaan. :)









5 kommenttia:

  1. Nuo Helmin terveiset taitavat olla kissakieltä, koska toinen meidän kisuista tuli nenä kiinni ruutuun heti kun laitoin videon pyörimään. :) Voimia viikkoon ja hymyjä kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meidän pieni kissanainen. :)
      Rapsuta kisua Helmin puolesta. Voimia myös teille, enkeleitä, hyvää mieltä ja aurinkoa! <3

      Poista
  2. Hempan puheen suomennos : "Iihan hyvin täällä menee! Kyllästyttää vaan tämä makoilu, välillä vähän sattuu selkään. Tulis jo kunnolla kevät ja lämmintä, että pääsisin ulos useimmin. Terkkuja vielä kaikille tutuille kamuille"

    Mutta tänään olikin jo aurinkoisempi ja lämmin päivä, että kyllä se kevättä kohti on menossa :) Haliterkut Helmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi lähettää terkkuja takaisin! ❤️
      Ja toivotamme kaikki sinulle ihania talvipäiviä sekä enkeleitä!

      Poista
  3. Meillä kans kissa juoksi uniltaan heti viereen korvat höröllä kuuntelemaan Helmin terkkuja. :)

    VastaaPoista