kuva

kuva

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

8/2015

Tämän viikon ohjelmassa normaalirutiinien lisäksi oli Helmin lääkäri. Ihan kontrollikäynti omalla lastenlääkärillämme Maaritilla. Hän on kyllä niin uskomattoman ihana lääkäri, että soisin ihan jokaisella lapsella olevan sellaisen. Helmi mitattiin ja punnittiin: painoa rapiat 25 kiloa ja pituutta 126 senttiä. Operatiivinen kasvu oli siis 4 senttiä! Enää ei montaa senttiä tarvita, että hurahtaa äitinsä ohi (kiloja kyllä tarvitaan rutkasti :)) Labratkin otettiin ja tulokset olivat oikein hyvät. Sen kyllä näkee heti Helmin voinnista: neiti on iloinen ja jaksavainen. Kommennellakin jaksaa.

Tosin tällä viikolla on jostain mukaan tullut kuolaaminen ja sitä myötä tajuttomuuskouristukset. Ylimääräisen kuolan meille on poikkeuksetta aiheuttanut aina joku allergeeni. Päitämme täällä raavimme ja mietimme mikä se tällä kertaa on. Toki tällä viikolla uutisoitiin jo, että pähkinäpensaan ja lepän kukkiminen on alkamassa eteläisessä Suomessa. Emme tästä aikaisesta keväästä kyllä riemusta pompi: pahimmassa tapauksessa olemme ihan pian sisäeristyksessä ja pihalle pääsemme juhannuksena...



Helmi on jälleen päässyt taiteilemaan.
Mielestäni kukat näyttävät aivan orvokeilta
ja alempi muistuttaa kaukaisesti iskää... :)




Perjantaina meidän ovella kävi jälleen pikavieraita.
Mieluisin oli Helmille taatusti ystävänsä Ronja
(jonka unohdimme kuvata).
Ronja oli tehnyt Helmille ihanan kortin ja toi
legojäätelöauton - Helmi ilahtui kovasti!
Ja nyt iskä lallattaa jäätelöautotunnari alvariinsa ja Hemppa diggaa...


Yöllä oli tullut jälleen lunta.
Helmi riemuitsi pihalla olemisesta!
(Huom. Lalli on pukenut hatun... ;))




Mukavaa viikkoa!
Me toivomme pakkasia, ettei mitkään puskat ja puut alkaisi kukkia!








4 kommenttia:

  1. Ihanaa nähdä Helmin nauravan! Meilläkin toivotaan paljon ettei kevät pölyt vielä alkaisi. T. Pihlan äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon teillä olevan saman toiveen. Nyt kyllä näyttää vahvasti siltä, että pölyt tulevat. Katupölyä on jo ihan järkyttävästi.
      Halauksia Pihlalle <3 ja terkut koko perheelle.

      Poista
  2. Ihania kuvia ja tunnelmia :) Kiva että Hemppaa naurattaa!

    Mutta kuola ei ooo kivaa... enkä mä ymmärtänyt mikä erikoista siinä iskän pukemassa lakissa on ::) pakkasen puremaa ja mukavaa alkavaa viikkoa teille ja Hempalle halit ja rutistukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se pipo on ihan vinksallaan. :) Mut niin ne taitaa olla isä ja tytärkin ;)
      Lapsi rutisteltu, mut pakkasta ei valitettavasti ole näkynyt.
      Terkkuja sinulle.

      Poista