50-51/2014

Kotona ollaan, hengissäkin, jotenkuten.

Kotiuduimme viikko sitten perjantaina. Selkä lähti parantumaan hyvin ja Helmikin, ainakin lääkäreiden näkökulmasta. Kotiinlähdön nopeus yllätti kaikki.

Täällä ei kuitenkaan ole mennyt kuin strömsössä. Ensin Helmi kärsi kamalista vieroitusoireista (vaikka lääkäreiden mukaan kaikki aineet olivat jo hävinneet Helmin elimistöstä - oppikirjassa varmaan näin lukeekin, normaalin 25 kiloisen potilaan kohdalla, meillä kuitenkaan kaikki ei mene niinkuin oppikirjoissa sanotaan ja sitä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää.) Käytännössä nämä oireet tarkoittivat Helmin kohdalla sitä, että hän valvoi kuusi vuorokautta putkeen, syke oli koko ajan 130-150, hän hikoili, tärisi, oli aivan jäykkä ja paniikissa. Koko ajan, yötä päivää.

Nyt se on onneksi historiaa. Nyt Helmi nukkuu ja kohtailee. On poissaoloja, kouristuksia ja spasmeja. Hän on koko ajan omassa maailmassaan. Ruokailut ovat yhtä tuskaa, eikä hän nyt sanottavammin pysty nauttiman olostaan. Mutta selkä on suora! Nauttikaamme siitä.

Totuus on toki se, että leikkaus oli välttämätön (sairaala/leikkauskertomus tulee myöhemmin, jahka olemme Lallin kanssa keränneet vähän voimia ja levänneet.) Ja se meni hienosti. Mutta kaikki tämä, mitä me etukäteen pelkäsimme on nyt edessämme. Ja olemme tämän kanssa aivan yksin. Ei tämä ortopedeja kiinnostanut. Helmi on niin spesiaalitapaus, ettei kukaan osaa tähän kantaa ottaa, tuskin heitä kiinnostaakaan. Toki me selviämme tästäkin. Toivottavasti voimat riittävät, kaikilla kolmella.

Onneksi tulee joulu ja saamme levätä. Nyt yritämme hoitaa Helmin ja kodin lisäksi myös työmme!

Mukavia joulunaluspäiviä!