kuva

kuva

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

1/2014

Mietimme kuinka jatkaa blogin pitämistä: aiheet alkavat toistaa itseään ja koneen ääreen ei meinaa millään jaksaa raahautua. Päätimme, että vuoden 2014 jokaisena päivänä otamme jonkun kuvan ja postaamme aina viikon kuvat sunnuntaisin tänne. Toki jos ja kun tulee oikeasti isoja/mielenkiintoisia juttuja, niin niistä tulemme kertomaan, mutta näin "väkisin vääntäminen" jää pois.

Tämä vuoden ensimmäinen viikko oli tynkä ja siksi kuvia on vain viisi. Ja sen kohtailun jälkeen viikko on ollut onneksi kovin rauhallinen. Helmillä on ollut joitain poissaoloja sekä säpsyjä, mutta ei mitään isompaa kohtaustoimintaa!



 
Hemppa sai uuden äreen talvitakin.


Ja linnutkin sai siemeniä syödäkseen..
 


Käytiin lääkärissä tarkastuksissa

 
Koko sakki kauppareissulla


Valokuvauspäivä



13 kommenttia:

  1. Hei ja hyvää uutta vuotta!

    Hienoa, että olette päättäneet omien voimienne mukaan jatkaa blogipostauksia. Vielä hienompaa on, että jatkatte! Olen seurannut kirjoitteluanne "vuositolkulla" ja olisi outoa, jos ei Helmistä löytyisi enää kuulumisia. Bloginne lukeminen on ihanaa ja voimauttavaakin, näin omaan erityislapsiarkeen. :-)

    Iloa ja valoa!

    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet saanut blogista edes jotain irti. :) Ja oikein ihanaa vuotta teidän perheelle!

      Poista
  2. Joo kuulostaa hyvältä toi kuvien lisääminen! Olisi nimittäin sääli jos ei saataisi kuulla enää Helmin kuulumisia, mutta oman jaksamisen mukaan tietysti :)

    VastaaPoista
  3. Kahden vuoden ajan olen matkaanne täällä hipihiljaa seurannut. Välillä saattaa mennä useita viikkoja, toisinaan käyn monta kertaa viikossa kurkkaamassa kuulumisianne. Ihanaa että jaksatte vielä jatkaa, arvostan sitä kovin! Ymmärrän täysin väsymyksen mitä arki tuo tullessaan, joten älkää huoliko kyllä täällä ymmärretään jos hiukan päivitys tahti hidastuu :) Ihanaa vuotta teidän koko perheelle toivottelen! Terveisin Hanna Oulusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Hyvä jos jaksatte siellä kuitenkin päivityksiä odottaa.
      Aurinkoista vuotta sinne Ouluun!

      Poista
  4. Ihana tuo Helmin kauppareissuilme. Taisi olla shoppailu kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hempasta on aina kivaa kun pääsee vähän tuulettumaan, mutta shoppailemaan ei häntä kyllä opeteta tai saa shoppailla isänsä kanssa... ;)

      Poista
  5. Kyllähän sen kuuluu mennä niin, että te kirjoitatte ja päivitätte blogia teidän voimien ja kiinnostuksen mukaan. Me lukijat olemme onnellisia jokaisesta päivityksestä! Ja kuljemme kyllä mukana, vaikka päivitykset harvenisivat.

    Helmillä on kyllä mairea ilme kauppareissulla :)
    Iloa ja voimia tähänkin viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - iloa on onneksi ollut ja voimiakin tarvittu!

      Poista
  6. Ei blogista kannata eikä saa stressiä ottaa! Kiva että aika ajoin kuitenkin päivittyy ja kuvien kera kun me täällä kuitenkin käydään kuikuilemassa ja Helmin kuulumisia lukemassa :) Kiva on tuo kauppareissun kuva lätsä päässä, onnellinen hymy -taitaa olla kiva kun pääsee kotoa vähän liikkeellekin joskus! Ja kaunis on tuo vanha tuoli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me tästä stressata... Ja Lalli löysi tuolin tai itse asiassa kaksi meidän suulista. :)

      Poista
  7. Hei!

    Sattumalta löysin kiehtovan blogisi, ja olen kahlannut sitä alusta noin puoleenväliin.
    Teillä on kaunis tytär ja olette kyllä niin positiivisia vanhempia :)! Jaksamista teille edelleen, ja mielenkiinnolla jatkan seuraamistanne jatkossakin :). -Pilvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi kommentistasi ja tervetuloa seuraamaan meidän taaperrusta... :)

      Poista