kuva

kuva

torstai 25. heinäkuuta 2013

Höntsäilyä

Tänään vietimme mukavan parituntisen kaupungilla. Täällä on menossa pitsiviikko ja tapahtumia sekä väkeä riittää. Helmin kanssa emme tosin paljoa osallistu, mutta tänään ilma oli juuri ja juuri sen lämpöinen, että päätimme lähteä hieman katsomaan mitä on tarjolla. Helmi jaksoi hienosti ja meillä oli oikein mukavaa. Kamerakin oli matkassa. Olimme jo lauantaina kaupungilla ja silloin kiersimme Vanhan Rauman pihoja ja niiden kirppiksiä, mutta tällä reissulla kamera jäi kotiin. Silloinkin Helmi viihtyi mainiosti.


Ensimmäisenä suuntasimme kirkkoon.
Siellä oli toivevirsiä.
Helmi jaksoi neljä virttä kuunnella ja sitten hän alkoi itse
veisata niin kovaa ja korkealta, että päätimme poistua paikalta.
Helmi testasi kuinka hienosti kirkossa kaikuukaan...





Kieli ulkona kertoo hieman liian lämpimästä tai tuulisesta ilmasta.
Nyt oli lämmin.
 
 
 
Vanhan Rauman kadut hieman tärisyttävät, mikä on hyvää treeniä niskoille.
 
 
 

Pysähdyimme kuuntelemaan poikien musisointia.
Helmi tykkäsi ja toki myös me Lallin kanssa.
 
 
 
Toivomme huomiselle pitsiperjantaille myös viilentäviä tuulia,
että pääsisimme edes käväisemään kästyöläismarkkinoilla....
 
 
 
 
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. No voihan kökkö! Mä olin lauantaina pihakirppiksiä kiertmässä, eikä törmätty. Mä olin tänään vanhassa kaupungisa, eikä törmätty. Mahdetaankohan huomenna törmätä käsityölismarkkinoilla? Tällä tuurilla varmaankaan ei. Olis kiva nähdä hymyhuuli :) ( Ja tällä tarkoitan pientä prinsessaa ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän karavaanin pitäisi ainakin erottua... Jospa törmäisimme!

      Poista
  2. Kiva, että olette päässeet liikkelle! Onpa Raumalla upea ja kaunis kirkko! Neljä virttä on hyvä suoritus. Väitän, että meidän 9v. ei suostuisi koko tapahtumaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Rauman kirkko on kaunis ja mikä parasta, näin kesällä myös viileä! :)
      Tänäänkin piipahdimme käsityöläismarkkinoilla, mutta valitettavan kuumaa oli... Nyt odotellaan vieraita... ;)

      Poista
  3. Olipas näin raumalaisena mukava katsella kuvia tutuista maisemista! :)
    Kiva että pääsitte myös kiertelemään pitsiviikolla, mukavaa kesänjatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoista kesän jatkoa myös sinulle! Ja kyllä Raumalla on paljon kuvaamisen arvoisia paikkoja...

      Poista
  4. Minunkin mielestä neljän virren kuuntelu on aika saavutus! Kukapa nyt ei haluaisi laulaa mukana ;)

    Kertakaikkiaan ihanaa, että olette päässeet osallistumaan Pitsiviikkoihin! Ja ylipäätään ulos. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne virret vaan olivat ihan tuntemattomia jopa äidille, niin neljä on saavutus!
      On kyllä ollut mukavaa olla ihmisten ilmoillakin. Tosin nyt niin lämmin, että taitaa tämä päivä mennä sisällä, onneksi meillä on muuta viihdykettä! ;)

      Poista