Pärinää...

Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Mikään ei ole hyvin, aina vaan halutaan enemmän. Ihan kaikkea. Ja odotetaan, että se kaikki tulee jostain ulkopuolelta. Hyvä työ, kaunis koti, täydellinen perhe, paljon harrastuksia, matkustamista jne. Näistä haaveillaan, monella ne ovat toteutuneetkin, ja tämän kaiken odotetaan ja oletetaan tekevän sinut tyytyväiseksi ja onnelliseksi.

HALOO! Mikään ulkopuolinen ei pelasta elämääsi! Kaikki lähtee sinusta itsestäsi. Sinun täytyy ensin opetella tuntemaan itsesi, tulemaan toimeen itsesi kanssa ja lopuksi rakastaa itseäsi. Vasta sen jälkeen sinulla on hyvä olla. Silloin huomaat, ettei oikeastaan mitkään ulkopuolelta tulevat asiat heilauta sinua suuntaan tai toiseen. Voit toki hetkeksi harmistua, kovasti iloita tai jotain muuta, mutta et jää siihen tunteeseen vellomaan, eikä se ohjaa sinun toimiasi.

Miksi tällaista pohdin ja tällaisesta kirjoitan? Eihän tämä liity erityislapsen eloon mitenkään… Ehkä minulla on ikäkriisi tai olen tosi tylsistynyt? Ei vaan, olen lähiaikoina huomannut ympärilläni paljon tyytymättömyyttä kaikkeen. Mikään ei ole hyvin. Aina pitäisi saada jotain enempi. Olla jossain muualla, tehdä asioita toisin. Mikään kokemus tai tapahtuma ei sitten loppujen lopuksi helpota sitä omaa pahaa oloa tai tuo onnellisuutta. Hetken kaikki voi tuntua hyvältä ja sitten taas lähdetään etsimään syytä jostain: ikävä pomo, ärsyttävät naapurit, kiireinen arki, liian vähän vapaa-aikaa, liian pieni palkka jne.

 ARGHH! Ja oikeasti kun ulkopuolisena tällaista katsoo ja tajuaa, että kaikki se ”ulkokultainen” on niin hyvin kun vaan voi olla. Vika on siis jossain ihan muussa. Olisi monella peiliin katsomisen paikka! Mutta kovin vaikea sitä on mennä ihmisille sanomaan, että kuuntele ja katso nyt itseäsi. Ei sinun elämässäsi ole mitään vikaa, mutta tutustupa itseesi. Mieti mitä pelkäät? Mitä asioita et uskalla kohdata? Tutki kuinka hyvä tyyppi oletkaan. Luota itseesi ja ennen kaikkea ole oma itsesi… Ovatkohan ne asiat oikeasti niin huonolla tolalla?

Olen nyt vaan joutunut liian monesti huomaamaan, että ihmiset eivät todellakaan ole sinut itsensä kanssa ja painivat ihan kummallisten ongelmien parissa. Mitään muutahan et voi tässä maailmassa muuttaa kuin itseäsi! Sekä hyvä että paha olo ovat sinussa itsessäsi. Tätä on yllättävän vaikea ymmärtää…

Ja uskokaa, että tiedän mistä puhun. Olen käynyt sellaisen painin itseni kanssa, että oksat pois… Sitä painia kesti useita vuosia Helmin syntymän jälkeen. Mutta nyt voin jo hymyillä. Minulla on kaikki hyvin. Meillä on kaikki paremmin kuin hyvin. En toki halua jeesustella: kyllä minuakin toisinaan kiukuttaa ja tuntuu, että maailma potkii ohimoon. Välillä enempi ja välillä vähempi. Mutta enää en jää siihen tunteeseen. Kiukkuan hetken ja se on sillä ohi. Tiedän, etten olisi sen onnellisempi tai tyytyväisempi vaikka olisi mikä. Vaikka Helmi kävelisi ja puhuisi. Ei se minua muuttaisi. Olisin toki niistä taidoista onnellinen ja ylpeä, mutta ihmisenä silti tämä sama.

On minun ympärilläni myös ihmisiä, jotka tulevat juttuun itsensä kanssa. Onneksi. Heidän seurassaan on kiva olla. He eivät syö minulta kaikkea energiaa, he eivät tee asioista vaikeita. He elävät ja nauttivat!

Voi kunpa me kaikki oppisimme tämän. Meillä kaikilla olisi silloin niin paljon parempi täälllä.

Mutta valitettavasti itsekkyys ja ahneus estävät ihmisiä näkemästä kaiken kauniin. Myös itsensä. Nuo kaksi asiaa tallovat alleen kaiken ja kun ne ohjaavat meitä, niin tulos on tämä. Joka päivä saa lukea uutisista miten paha maailma on. Miten asia toisensa jälkeen epäonnistuu. Kriisi seuraa toistaan. Syyllisten etsiminen alkaa. Yritetään etsiä tapoja pelastaa asioita. Ja aina niitä lähdetään etsimään liian kaukaa. Unohdetaan ihminen itse.

Myönnän, että yhtälö on lähes mahdoton. Jokaisen ihmisen tällä maapallolla pitäisi tajuta, että muutos lähtee itsestä. Unohtaa ahneus ja itsekkyys. Kuvitelkaa maailmaa sen jälkeen…

Mutta meillä jokaisella on vapaa tahto. Ketään ei voi pakottaa. Toivon kuitenkin todella, että ihmiset alkaisivat ensin, ihan itsensäkin takia, ajatella asioita uudesta näkövinkkelistä. Ja toiseksi, jotain olisi tehtävä, ettei koko maailma tuhoudu. Kohta täällä kaikilla on niin paha olla, että olemme umpikujassa, mistä ei ole ulospääsyä...

UGH – olen puhunut.

 

 

Ja jos haluatte tietää mitä Helmille kuuluu: lukekaa edellinen postaus. Tilanne siis ennallaan. :)