kuva

kuva

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

1-2/2016

Aika tuntuu nykyisin juoksevan sellaista vauhtia ettei perässä pysy. Jotenkin sitä herää maanantaina uuteen viikkoon ja sitten huomaakin olevansa jo sunnuntaissa. Täällä on alkuvuosi eletty lähes normaalia arkea. Helmin vointi voisi olla parempi. Etenkin poissaolokohtaukset ovat kovin hallitsevia. Silmien räpsymistä ja kielvärvettä on lähes tauotta ja se myös tarkoittaa ettei Helmi juurikaan ota kontaktia tähän maailmaan. Se on ehkä kaikkein raskainta näissä kohtauksissa. Itsestä tuntuu, että hoitaa vaan lasta, hänen ymmärtämättä mistään mitään.

Jotenkin tällä hetkellä on vahva tunne, että nämä poissaolot johtuvat pahentuneesta refluksista. Helmi nimittäin nielee koko ajan ja on jotenkin tuskaisen oloinen. Mikä tämän refluksin nyt sitten on pahentanut? Mitään muuta muutosta ei ole ollut, kuin Insomiinin aloittaminen loppuvuodesta, joten ainakin minä nostan syyttävän sormeni sitä kohti. Enkä voi olla taaskaan miettimättä, että lääkitsemmekö me refluksia epilääkkeillä? Kumpi oli ensin? Mikä on seurausta mistäkin?

On meidän elämään toki muutakin mahtunut kuin Helmin kurjaa vointia. Viime viikonloppuna Lalli matkusti itään isomummon hautajaisiin ja me saimme Helmin kanssa tänne avuksi veljeni vaimon (sieltä idästä). Emme edes harkinneet Helmin kanssa matkustamista... Lallin reissu oli mennyt hyvin. Ja mekin pärjäsimme, kiitos Hanna vielä kerran! Vaikka kyllähän Helmi ehkä eniten reagoi siihen kun iskä on poissa. Riemun määrää ei voi kuvailla, kun Lalli sunnuntaina saapui kotiin.


Helmin paino huitelee jo päälle 30 kilon, joten nostoon on pakko pikkuhiljaa miettiä apuja.
Nostolaite meillä on kotona ollut jo kauan, mutta sen ongelmana on nostoliinan aiheuttama kipu.
Kuvassa Helmi kiikkuu amputaatioliinassa ja tämä ei aiheuttanut mitään ongelmia. Käytännössä sen ongelma on kuitenkin se, ettei tässä liinassa Helmiä voi nostaa pottatuoliin, mutta toki tavalliseen tuoliin voi ja jo se vähentää omien nostojen määrää.
(Totuus kuitenkin on, ettei me itse käytetä koko laitetta. Jaksamme vielä nostaa Helmin ja se käy niin paljon nopeammin ilman nosturin apua. Toki Helmin hoitajille nostin on hyvä apu.)



Ensimmäistä kertaa ikinä, meillä kävi nuuttipukkeja laulamassa.
Ja voi kuinka kauniisti he lauloivatkaan. <3



Pakkasen hieman lauhtuessa säntäsimme pihalle. Maisema oli eilen kuin postikortista.
Vielä kun ulkoilimme auringonlaskun aikaan, niin ei sieltä sisälle olisi millään malttanut lähteä...

Ja minun oli pakko tehdä lumienkeli.





8 kommenttia:

  1. Ihana Helmi <3 Voimia sinne arkeen <3

    VastaaPoista
  2. HipHeijaa, kiva kun täällä on taas päivitys vaikka ihan siitä normiarjestanne :) Telepatiaa kun tänään mietin, oman uuden avustettavani kohdalla, että miten mä opin häntä nostelemaan nostolaitteella ja mietin, että miten työ Hemppaa nostelette... niin vastaus oli täällä, ennenkuin ehdin kysyä asiaa :) Ompas ihana tuo auringonlaskun ulkoilukuva! Tsemppiä taas uuteen viikkoon ja haliterkut Helmille!

    VastaaPoista
  3. Eipä kestä, ihanaa oli käydä luonanne! Ja kiva, jos minusta oli jotain apua. Hanna

    VastaaPoista
  4. Rakkaita terveisiä! Miten ne päivät tosiaan menee niin nopeasti?ompas ohut enkeli?? <3
    P.P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohut? Kannattanee mennä näöntarkastukseen... <3

      Poista