kuva

kuva

perjantai 19. kesäkuuta 2015

24 ja 25/2015

Hyvää Juhannusta! Hieman on pidellyt kiirusta ja laiskottanutkin on. Päivitystahti näköjään hiipuu näin kesällä. Toivottavasti silti jaksatte roikkua mukana...

Viime viikolla Helmillä oli Tyksissä selkäkontrolli sekä neurologin vastaanotto. Selkä näyttää oikein hyvältä. Seuraavaksi kontrolloidaan taas puolen vuoden päästä. Ehkäpä ainoa jännityksen aihe tällä hetkellä näyttäisi olevan se, että kuinka paljon neiti vielä kasvaa pituutta ja riittävätkö tankojen pituudet siellä selässä. Uskomme ja toivomme, että riittää ja henkilökohtaisesti toivon myös, että Helmin pituuskasvukin pysähtyisi aika pian, sillä alkaa äidillä olla jo hankaluuksia neidin kantelussa, kun tuota ulottuvuutta riittää.

Neurologi löysi Helmin oikeasta korvasta tulehduksen, siis emme selvinneetkään flunssasta ilman jälkitautia. Muuten mietittiin Helmin lääkitystä ja neuro ehdotti siihen hieman muutoksia. Vielä emme ole tehneet mitään, koska Hempallahan ei voi olla kuin yksi muuttuja kerrallaan ja nyt se oli siis ab-kuuri!

Viime viikonloppuna myös nautimme hienosta säästä ja menimme jälleen pihalle. Kyllä koivu nyt saa meidän puolestamme olla kukkinut. Toki koko hitsin viikon Helmillä on ollut lähes yhtäjaksoinen kielivärve, emmekä tiedä oliko syynä siitepöly vai antibiootti tai vain ihan joku muu. Joka tapauksessa ärsyttävä kaikille. Helmi ei puhunut eikä juurikaan liikutellut itseään mitenkään värveen ollessa päällä. Myös yöt olivat tuskaisia. Torstaiaamulla sitten neiti sai järkyttävän ison kouristuskohtaksen ja sen jälkeen ei ole kieli lärpättänyt! Aivan kuin joku varaus olisi aivoista purkautunut. On tuo epilepsia niin kovin arvoituksellinen seuralainen.


Randomilla tässä muutama kuva parilta viime viikolta:

Tätä Helmi tekee kovin usein.
En tiedä hävettääkö häntä vanhempien tyhmät jutut vai mikä,
mutta kovin usein hän nostaa kätensä pään päälle...



Unikot kukkii...



samoin sireenit



Tänään kävelimme koko perhe vanhassa Raumassa.
Otettiin Helmistä turistikuva Rauma Flikan kanssa.





Nyt nautimme leppoisista Juhannusvapaista!
Meitä ei tämä vallitseva sääkään harmita.
Olemme ulkoilleet enempi kuin viimeiseen kolmeen kuukauteen! :)



Lupaan yrittää kesän aikanakin päivittää tätä,
mutten lupaa, että joka viikko ilmestyy uutta juttua.
Menen ihan fiiliksen mukaan ja lomailemmekin jossain välissä.






5 kommenttia:

  1. Ihanat Rauman Flikat!
    Päivität sitten kun jaksat. Kyllä me jaksamme kuulumisianne odottaa.

    Ihanaa juhannusta teille kaikille! Ja rentouttavaa lomaa sitten kun sen aika on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää Juhannusta myös teille! <3

      Kiitos. Toivottavasti loma rentouttaa - sen tarpeessa olemme kaikki.

      Poista
  2. Oikein hyvät juhannukset koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä näitä päivityksiä jaksetaan vähän odotellakin. :)
    Entä jos Helmin päätä särkee, kun laittaa käden tuolla tavalla. Itse joutunut tässä hetkittäin pitämään päästä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko pään olevan kipeä, koska kivun Helmi ilmaisisi myös itkulla.
      Itsellänikin on välillä sellaisia pääkipuja, että täytyy päätä pidellä... toivon sydämestäni ettei Helmi sellaisia koskaan saa!

      Poista