Kotilot: iDad

Muistelin tässä aikoja, jolloin kiersin vielä maailmalla erilaisten härveleiden perässä. Tyypillisesti nuo reissut olivat pitkiä järjestelmästartteja, eikä niiltä reissuilta päässyt kotiin kuin vasta työn valmistuttua. Hurjin taisi mennä 3 kuukautta pitkäksi. Luoja paratkoon, olin vielä tuohon aikaan enemmän tai vähemmän sinkku.. Jos olin reisuun lähtiessä vähemmän, niin keikalta tullessa jo huomattavasti enemmän..

Noilta reissuilta on jäänyt myös joitakin isyyteen liittyviä muistoja. Muistan miltä mies näyttää, kun heidän uusin perheenjäsen päättää, isän lentosuunnitelmaa halveksuen, tulla maailmaan etuajassa, ja se puhelu tulee jonnekin eurooppalaiseen paperitehtaaseen. Toisen kollegan muutaman vuoden vanha poika kuulemma kyseli äidiltään kuvaa isästään, kun ei oikein enää muistanut miltä faija näyttää. Ystäväni perheen kuopus ei ilmeisesti kuullut masuun miten isin lomat oli ajoitettu hänen tuloonsa. No tuo loma loppui ja isä lensi aasiaan ja tytär syntyi seuraavana yönä. Perinteet velvoittavat isiä hakemaan perheelleen leipää, vaikka se toisinaan olisi murusina maailmalla.

Maailma on muuttunut noistakin ajoista paljon ja teknologia on tuonut mitä ihmeellisimpiä kommunikointivälineitä auttamaan toisiaan kaipaavia perheenjäseniä. Skype, Lync ja Facetime tuovat nyt helpostusta monen matkaajan elämään, eikä lapset ainakaan unohda miltä isukki näyttää. Vaikka tätä teknologiaa kritisoidaan ja se helposti varastaa vanhempien läsnäolon kotona, ei se suinkaan ole tuon teknologian vika.

Matkatyöläisten määrä ei varmasti ole laskenut noista ajoista, pikemminkin päin vastoin. Töiden keskittyessä kasvukeskuksiin on yhä useammassa kodissa jouduttu totuttelemaan pitkiin työmatkoihin ja eroihin perheestä. Eikä tämä erillään olo ole ainoastaan isien kohtalo, vaan yhä useampi äiti joutuu vastaavaan tilanteeseen. Työn vastaanottovelvoite on muuttumassa 80 kilometristä 3 tunnin työmatka-aikaan. Normaalista perhe-elämästä on tulossa yhä erikoisempaa, missä fyysinen läsnäolo ei aina ole mahdollista. Kiertolaisen elämä ei ole herkkua, vaikka jotkut sellaisia töitä tekeviä kahdehtivatkin. Matkatyöläisen arki on henkisesti raskasta, eikä asiaa yhtään helpota huono omatunto siitä, että toinen vanhempi joutuu monesti venymään ihmetekoihin perheen arkea pyörittäessään.

Teknologian kehittyessä ihmetyttääkin miksi myös sellainen työ, mikä ei lainkaan vaadi fyysistä läsnäoloa työpaikalla, keskittyy kasvukeskuksiin ilman mahdollisuutta tehdä työtä esimerkiksi kotoa. Monet siis joutuvat käymään virtuaalisesti kotona, vaikka aivan yhtä helposti he voisivat käydä virtuaalisesti töissä!

Tällaisessa arjessa on varmasti vaikeaa pitää kaikkia perheelle antamiaan lupauksia. Kuinka monta pettynyttä lasta näissä reissutyöläisten perheissä mahtaa elääkään. Mielestäni fyysisen väkivallan jälkeen pahinta mitä lapselleen voi tehdä, on pettää hänen luottamuksensa, riippumatta siitä kuinka "hyvästä syystä" sen joutuu tekemään.

Aloitin hieman aktiivisemman kuntoilun noin vuosi sitten. Nyt on paino pudonnut melkoisesti ja fyysinen kunto aivan toisella tolalla. Tein tämän pitääkseni mahdollisimman pitkään Helmille useasti antamani lupauksen - Ei mitään hätää, Isi on tässä.

Tuolle lupaukselle taitaa olla kohta taas käyttöä, sillä Helmin skolioosileikkausaika on nyt päätetty!

Hyvää Isänpäivää!