kuva

kuva

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

17/2014


Yhä edelleen sisätiloissa ja ehkä myös yhä tiiviimmin. Lalli on pari päivää yrittänyt laittaa pihaa siistimmäksi ja kiltisti vaihtanut vaatteet ulkoeteisessä, mutta silti olemme viime yön valvoneet ja kuunnelleet liman rutkutusta. Niin paksuksi lima taas meni, että tänä aamuna kuudelta ei enää henki kulkenut ja tajuttomalta lapselta taputeltiin limaa irti. Auringonpaistetta on kiva katsella myös sisältä, mutta nyt kyllä toivoisin jo vettä. Ei se sateen ropinakaan paha ole...

Onneksi on ystäviä, jotka tulevat meitä piristämään. Tämän viikonlopun olemme nauttineet Saaran seurasta ja avusta!




Hemppa ja Saara





Raakavesikanava




Nämä kivet eivät onneksi ole meidän pihassa
(toisaalta eipä tarvitsisi nurmikkoa leikata...)




Narsissit, jotka käskin Lallin jo heittää mäkeen.




Sinivuokotkin ovat alkaneet nousta.
Valkovuokot kasvavat meillä niin varjoisassa paikassa, että niitä ei vielä ole.




Tylsyyden torjumiseksi laitoimme studion pystyyn,
kun meillä oli kerta vieraskin, joka pystyi nappaamaan meistäkin kuvan.

Helmi mallina


Perhepotretti




13 kommenttia:

  1. IHANA perhepotretti! Helmi näyttää kovin onnelliselta! Niinkuin te kaikki.

    (Tulisipa öisin kunnon rankkasateita, niin ilma puhdistuisi siitepölystä. Niin ei sisällekään sitä niin paljoa kantautuisi...)

    Sateita ja enkeleitä alkavaan viikkoonne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellisia me ollaankin, pääsääntöisesti! ;)

      Vappujuhlijat eivät takuulla sateita odota, mutta me niitä kovasti toivomme!

      Aurinkoista alkavaa viikkoa myös teille! <3

      Poista
  2. Voi Helmiä :( Kyllä tyttöä koetellaan. :( Mutta ihana tuo perhepotretti, näytätte niin onnellisilta kaikesta huolimatta. Se on iso ja tärkeä asia, olkaa kiitollisia siitä, että teillä on toisenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kovasti olemme kiitollisia toisistamme! :)

      Poista
  3. Hei!

    Ihana perhepotretti ja ihana iloinen Helmi! :)

    Aika hurjalta ja kurjalta kuulostaa siitepölyn aikaansaannokset... Tuli vain mieleeni, että onko teillä jotain ilmansuodatinta tai jotain muuta, jolla voisitte ilmaa sisätiloissa puhdistaa? Meillä on Hyla-merkkinen "imuri" (tai mikä-lie-puhdistuslaite viralliselta nimeltään), jota varsinkin pahimpaan siitepölyaikaan pidetään ennen nukkumaanmenoa lastenhuoneessa käynnissä. Imurin säiliössä on vettä, joten mitään hiukkasia ei pääse huoneilmaan ja tätä laitetta voi siis käyttää tavallisen imuroinnin lisäksi ilmaa puhdistamassa. En tiedä onko laitteen ansiota vai minkä mutta Hylan tultua taloon ei ole enää siitepölykausina ollut niin tukalaa - jos vain muistaa ainakin illalla ilman puhdistaa. Pahimmillaan meillä ajeltiin harva se yö päivystykseen jomman kumman lapsen kanssa, kun ei kaikista lääkkeistä huolimatta saatu henkeä kulkemaan... Saatiin vinkki tuosta Hyla-laitteesta yhdeltä allergiaperheeltä kolmisen vuotta sitten ja enää en muita "imureita" kelpuuta (on imurinakin tosi tehokas - vähän kookas ja kömpelö mutta ei taatusti päästä pölyjä takaisin huoneilmaan eikä pölise kun tyhjentää säiliön).

    Toivotaan pikaisesti runsaita sateita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Kävimme sen heti googlettamassa ja nyt on jo jätetty esittelypyyntö! :)
      Tämä on oikeasti niin suuri ongelma, että olemme valmiita kokeilemaan kaikkea mahdollista (jopa mahdotontakin). Ja kun emme kerta lääkkeillä pysty lainkaan Helmin oloa helpottamaan...

      Aurinkoista kevättä teidän perheelle!

      Poista
    2. Hei taas!

      Olette näköjään jo saaneet laitteen kotiin; toivottavasti siitä on edes jotain apua (varmasti ainakin siivouksessa... :) ). Itse puolestani löysin ABR kuntoutuksen teidän linkkivinkkien kautta; olemme aloittaneet kotikuntoutuksen tammikuussa vauvamme (tuolloin 7kk) kanssa ja olemme olleet hyvin kiitollisia siitä kehityksestä jota olemme jo tämän kevään aikana saavuttaneet. Meidän kuopuksen tarina löytyy ABR-sivuilta perheiden kertomuksista (uusien perheiden ajatuksia).

      Iloisia päiviä teidän perheelle!

      ystävällisin terveisin,

      Johanna

      Poista
    3. Hei Johanna!

      Tuhannet kiitokset oikeasti vinkistä. Siitä on todellakin apua, enkä itse asiassa voi käsittää kuinka meillä voi olla niin paljon pölyä! :O Olen todella järkyttynyt asiasta. Mutta hylaa käyttämällä huomaa kyllä itsekin eron. Onpaljon parempi hengittää!

      Tsemppiä teidänkin arkeen ja eloon! Jos sinulla on joskus aikaa ja halua vaihtaa ajatuksia, niin ota yhteyttä gmailin osoitteeseen. Me olemme itse kuntouttaneet Helmiä hieman eri tavalla kuin ABR, mutta pitkälti samaa on myös siinä.

      Aurinkoa ja enkeleitä teille!

      Poista
  4. Itku oli lähellä lähdön hetkellä, mutta onneksi on aina seuraava kerta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon melekosen varma ettei mee kovinkaan kauaa, että asut lähellä (lähempänä) etelän hedelmiä! <3

      Poista
    2. Aika näyttää mihin enkelit mut johdattavat :)

      Poista
  5. Ihania kuvia taas ja niin onnellinen perhepotrettikin :) Kyllä se siitepöly nyt teitä kiusaa, harmi homma :( Toivotaan kovasti sadetta, kyllä se tekee muutenkin luonnolle nyt hyvää. Tänään kuvasin tontin nurkalla valkovuokkoja ja voikukkia, ja lenkillä näin rentukoita... taitaa tämä kevät olla jotenkin omituinen jo näin huhtikuulla. Haliterkut Helmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä! Sadetta täällä odotellaan yhä - ihan vähän on ripeksinyt, muttei se ole mitään pölyjä hävittänyt.

      Poista