31-32/2016

Vähiin käy ennen kuin loppuu - loma nimittäin. Hyvä niin! On korkea aika päästä edes jonkinlaiseen rytmiin ja herääminen arkiaamuisin puoli viideltä on mielestäni rytmi jos mikä.

Ensimmäisen lomaviikon jälkeen linnottauduimme kotiin. Pihalla kävimme happea välillä haukkaamassa. Sillä saimme Helmin kohtaukset loppumaan tai jollain muulla, mutta loppuivatpa kuitenkin. Hetkisen saimme nauttia läsnäolevasta lapsesta ja rennosta oleilusta. Lomakin tuntui lomalta!

Olimme alkukeväänä puhelleet josko olisimme niinkin uskaliaita, että lähtisimme kesälomalla käymään 23 tunnin risteilyllä Turusta. Kyllä kai Helmi sen kestäisi. Pyydetään Ronjakin mukaan! Joo, hyvä idea, ihan tosi hyvä. Otetaan vielä sviitti, niin mahdutaan kunnolla. Jep! Sovittu. Varattu.

Niin koitti tämän viikon maanantai ja me lähdimme matkaan. Autoon oli pakattu likat ja Helmin ruoat. Jo ennen Turkua itketti. Onneksi vaan Helmiä.

Terminaalissa olimme noin tuntia ennen laivan lähtöä. Äitiä ahdisti ihmispaljous. Onneksi ihana vahtimestari tuli pelastamaan meidät ja pääsimme sivukautta hissillä laivaan, paljon ennen muita ihmisiä. Vaikutti oikein lupaavalta.

Ei kovinkaan suurta tungosta...

Sviittiin todellakin mahtui.

Ja maisemat olivat kovin kauniita.

Kylppäri oli hulppea - tänne olisi voinut ottaa suihkualustankin mukaan...

Perinteiset kuvat kannelta.

Jos näitä kuvia katsoo, niin voi päätellä että reissu oli onnistunut. Ja olihan se. Omalla tavallaan. Jos miinustetaan se, että Helmin ruoan tekeminen oli joka kerta hillitön show, kun metsästettiin kiehuvaa vettä ja toivottiin ettei Helmi juuri sillä hetkellä saa selittämätöntä kipuitkukohtausta. Toiveissa oli koko ajan myös se, ettei äidin hermo totaalisesti lopu kaikkeen säätämiseen (en ihan kymmentä pistettä voi itselleni antaa). Paljon vietimme aikaa hytissä. Ja onneksi Ronja oli mukana! Ja onneksi Helmi nukkui yöllä kun laiva lähti Maarianhaminasta kohti Tukholmaa ja tuuli niin kovasti, että olin jo valmis lähtemään kotiin...
Hengissä selvittiin kuitenkin. Eniten toivon, että Helmi ja Ronja nauttivat kokemuksesta!

Minun edellisestä risteilystä oli reilut 20 vuotta ja seuraavaan menee takuulla vähintäänkin sama aika! Ei ole kodin voittanutta...

Ja nyt elämme risteilyn jälkimaininkeja. Helmi vetää sellaista kohtaussettiä, että heikompia huimaisi. Me annamme stesoa ja taputtelemme aamuisin tyttöä taas hengittämään. Myös joku allergisoi laivalla ja limaa erittyy ja Helmi on väsynyt ja itkuinen. Kovin selväksi myös tuli ettei Helmin paikka ole isoissa väkijoukoissa, vaikka niitä parhaamme mukaan väistelimmekin. Ja onpahan ainakin kokeiltu. Kaikki, jotka nostelevat syytteleviä sormia ja selän takana pauhaavat ettemme vie Helmiä tarpeeksi mihinkään ulkomaailmaan, voivat nyt tulla katsomaan siihen syytä...

Maanantaita ja arkea odotellessa...




Genomitutkimuksen tulokset tulivat myös maanantaina. Kirjoittelemme niistä, jahka hieman jäsentelemme ajatuksia ja tietoa päissämme. :)

28-30/2016

Jälleen lomalla. Viikko sitä takana. Vasta. On ollut todella piiitkä viikko. Helmi kohtailee lähes tauotta. Ei auta stesolid, ei maammelaulu, ei itkut eikä potkut, ei edes raivarit. Kamala katsoa vierestä ja leikkiä leppoisaa lomaa. Mutta lomalla olemme siis. Ja kaksi viikkoa vielä jäljellä. Jestas, rukoilen todella, että kohtaukset loppuu. Muuten saatan joutua anelemaan, että pääsisin töihin aiemmin... Ei vaan, onhan tämä kuitenkin lomaa. Aamuisin ei tarvitse herätä puoli viideltä, yöpaitaa ei ole pakko vaihtaa pois ennen iltapäivää, tukkaa eikä naamaa tarvitse kammata ellei Lalli ala huomautella.

Ja olemme toki yrittäneet nauttiakin lomasta. Viedä Helmiä kaupungille, vieraaseenkin kaupunkiin. Ja ovat kohtaukset hetkeksi jopa tauonneet, alkaakseen valitettavasti uudestaan vielä voimakkaampina. Näillä korteilla mennään, ja yritetään olla valittamatta. Lyhyetkin hyvät hetket saavat kyllä unohtamaan huonot. Helmi pystyy höröhampaisella hymyllään tekemään ihmeitä.

Olemme päässeet Lallin kanssa kaksin jazzeille.

Oi kyllä ihan huippua, vaikkakin tämä tapahtui kesken työviikon

ja meinasin nukahtaa illalla väsymykseen... mutta se ei johtunut jatseista.

Ja Helmillä oli ystävä yökylässä.

Kaksi yötä. Niin parasta.

Veimme tytöt jopa iloiselle iltatorille!

Loman alettua matkasimme Tampereelle, Yhdeksi yöksi.

Tapasimme ystäviä idästä.

Lapsetkin kävivät testaamassa Moro Sky Barin!

Yövyimme siis hotelli Tornissa.

Yritin ottaa kuvaa niin, että maisema olisi näkynyt ikkunasta.

En onnistunut, jos ette nyt satu huomaamaan.

Olemme siis Lallin kanssa oikeita valopäitä

ja Helmi totaalisen kyllästynyt.

Tampereella kävimme katsomassa Ron Mueckin näyttelyn

Sara Hildenin taidemuseossa.

Särkänniemeen ilma oli liian kuuma ja Helmin vointi liian huono.

Muuten loma alkoi työleirillä. Kaatopaikkakuormaa...

Täällä olisi paaaljon raivattavaa. Huoh!

Talkooväki on tervetullutta.

En tosin lupaa jaksaa laittaa mitään evästä ja Helminkin voi siinä sivussa hoitaa...

Jonoa ei ainakaan vielä ole oven taakse ilmaantanut.

Ihmettelen!

Helmi on onneksi nauttinut ulkoilmasta.

Kun pysytellään varjossa.

Joku öttiäinen ehti purra neitiä olkapäästä.

Kuva on huono, mutta pahkura oli ihan hillitön.

Onneksi laski muutumassa päivässä.

Olemme myös tunkeutuneet ystävien luokse päiväkahville.

Ihastelimme samalla heidän superkaunista kotiaan.

Oopperaankin pääsimme.

Omassa olohuoneessamme.

Katsoimme Yle Teemalta suorana tulleen oopperan Kuolleesta talosta,

Savonlinnan oopperajuhllilta.

Oli hyvä. Helmikin nautti.

Nyt jatkamme lomailua! Sormet ja varpaat pystyssä ja kädet ristissä toivoen, että Helmin olo helpottaa. Pakkohan sen on. Koska loma!!! 

26-27/2016

Niin sitä kaksi lomaviikkoa vierähti lähes huomaamatta ohitse. Pääpaino oli vieraissa. Kesä on siitä ihanaa aikaa, että silloin yleensä kaikki ovat terveinä ja voivat tulla kyläilemään meillekin. Samoin aikaakin on enemmän kuin muina vuodenaikoina. Tästä otimme nyt kaiken irti.

Rakkaita savosta.

Harvinaisia vieraita pohjoisesta.

Ihanat ystävät.

Mikkokin kävi moikkaamassa.

Näiden erityisten tyyppien kuvaaminen on hyvin haastavaa.

Kokeilkaapa ite laittaa kaksi erityistä vieretysten 

ja saada molemmat olemaan hyväntuulisia samaan aikaan

ja katsomaan edes kameran ohitse....

Aurinkoinen poseeraja kävi vuoden tauon jälkeen leikkimässä.

Kummipoika yksin yökylässä ekaa kertaa ikinä,

siis meillä.

Vauhtia riitti! <3

Nyt lähdemme töihin pariksi viikoksi keräämään voimia!

23-25/2016

Anteeksi taas tämä pitkä hiljaiselo. Aika vaan tuntuu juoksevan... Elo täällä ei vieläkään ole parasta mahdollista. Edelleen refluksi ja epi kiusaavat. Yritämme olla kuin niitä ei olisikaan, mutta kovin hankalaa se on. Etenkin Helmille. Ja toki meidän on hänen oloaan yritettävä helpottaa kaikin mahdollisin keinoin.

Vieraista olemme onneksi saaneet nauttia. Ensimmäiset kesälomalaiset olivat muutama viikko sitten meillä viikon verran ja Juhannuksena pääsimme hieman haistelemaan RMJ:n tunnelmaa. Pari festarivierasta majoittui meillä (Helmin sylikummieno ja hänen parempi puoliskonsa). Onneksi olemme jo näin vanhoja ja meillä on hyvä tekosyy: Helmi, niin ei tarvinnut edes miettiä, että josko kuitenkin kävisi kuuntelemassa sitä Guettaa (josta en edes ollut kuullut ennen näitä bileitä).
Ja kyllä meidän pihallekin asti joku jumputus kuului... :)

Aloitimme Lallin kanssa ensimmäisen lomapätkämme juhannukselta (tosin Lalli teki töitä jo juhannusaattona eikä tällä viikollakaan ole täysin irti töistä ollut). Täytyy sanoa, että loma tuli juuri oikeaan saumaan. Mehut oli kyllä imetty ainakin tästä naisesta täysin. Mitään isoja suunnitelmia meillä ei loman varalle ole. Helmin selkä ei kestä pitkän matkan istumisia, joten idässä meitä ei nähdä. Joitakin vierasvarauksia meille päin on ja muuten ollaan ja mennään fiiliksen mukaan. Elokuulle on suunniteltu pieni reissukin ihan lähelle.

Hyvillä fiiliksillä siis ja kyllä me epin ja refluksinkin selätämme!

Kesäpojat ja Hemppa!

19-22/2016

Meno täällä on taas vaihteeksi ollut kuin vuoristoradassa, jarrumiestä tosin olisi kaivattu...

Äitienpäivän jälkeen vaikutti oikein hyvälle. Helmin kohtaustilannekin tuntui rauhoittuvan. Miltein ehdimme jo tuudittautua rauhalliseen perusarkeen.

Ronjakin kävi yökylässä.

Kunnes neitiin iskikin flunssa. Jippikaijee, en paremmin sano. Rapiat viikko vierähti valvoen ja hengitystä availlen, siinä samalla vuoropäivinä töissä käyden. Se siitä normista.

Flunssan jälkimainingeissa eletään nyt. Kohtauksia perkaa oikein olan takaa. Viikonlopun aikana olemme joutuneet kaksi kertaa ensiapulääkitsemään. Eikä öisin kovin paljoa unta tarvitse nytkään nähdä. Onneksi kesäloma jo siintää....

Uskaltauduimme eilen viemään Helmin myös ulos. Norkko.fi näytti ettei meillä enää koivu juurikaan kuki. Ja kyllähän hän auringosta ja ulkoilmasta nautti, vai mitä mieltä olette kuvan perusteella?

Nyt tosin kurkussa krohisee llima, mutta tuliko se ulkoa, vaikea sanoa.

Kädet ristissä toivon tasaisen tylsän arjen palaavan jo ennen kesälomaa! Kirjoittelen kuulumisia taas, kun löydän hetken rakosen ja jaksan avata tietokoneen. Aurinkoisia päiviä teille!

18/2016

Täällä on vietetty perinteistä äitienpäivää! Saimme mukaan juhlintaan myös Helmin mummot.
Helmi oli tällä kertaa oikein jaksavainen valokuvaustilanteessa ja hymykin irtosi!

Suurta kiitollisuutta tunnen tämän ilopillerin äitinä.

Helmi räppäsi Lallin avustuksella minulle äitienpäivän kunniaksi:

Jou..

Minun mutsi on ihan niin kuin joku rokkitähti,
Joskus siltä äänenkäyttö lapasesta lähti.
Ei kai näitä juttuja ympäriinsä levitellä saisi.
Mut et usko miten pahalta sen peiton alla haisi.
Oikeesti se on kyllä ihan sika cooli,
Mä nauran vedet silmissä ku sillä lentää huuli.
Mutsi siis on meidän perheen oma superhero,
Mut se ei mikään ihme oo ku sehän on niin - fiksu.

-hemppa-

Minulla on kyllä maailman ihanin (ja hulluin) perhe! Toivottavasti niin on osunut myös teidän jokaisen lukijan kohdalle.

15-17/2016

Paljon on tullut kysymyksiä mitä meille kuuluu, kun ei kuulu mitään? Onko meillä kaikki hyvin?

Kyllä meillä kaikki on hyvin. Meillä on toisemme, koti, ystävät, työ jne. Mutta meillä on myös epilepsia. Joka tuntuu viihtyvän ihan liian hyvin. Ovelasti vaan muuttaa muotoaan vajaan viikon välein. Välillä huijaa häipyneensä ja juuri kun olemme laittaneet ovet säppiin ja vetäneet verhot ikkunoihin, niin yllätyyyys: epi on jälleen meillä.

Nyt on pakko myöntää, että hieman jo väsyttää. Ihan fyysisesti. Helmin epi on siitä ihmeellinen (kuulemma muillakin on) että vaikka päivät veivaisi jos jonkin näköistä kohtausta, niin illalla kun mennään nukkumaan, Helmi on ihan kuin ei epiä olisi olemassakaan. Hän höpöttää sängyssä ja nauraa ja on ihana, iloinen oma itsensä. Tämä on toki mukavaa, mutta hitsiläinen kun nukkuakin tarvitsisi. Ei paljoa naurata puolen yön aikoihin Helmin ilonkiljahdukset, kun tietää, että vajaan viiden tunnin kuluttua soi herätyskello. Ja kaiken kukkuraksi aamuyön tunteina usein tulee kouristuksia. Ole siinä sitten pirteänä töissä nukuttuasia kolme tuntia. EN OLE!

Minä tarvitsen unta, paljon unta. Minusta tulee hirviö jos en saa nukuttua. En jaksaisi väsyneenä yhtään mitään extraa. Ja nyt täytyy jaksaa tuota epiä. Se ei todellakaan ole Helmin vika. En minä Helmille voi kiukutella. Enkä töissä (ainakaan paljoa). Jäljelle jää Lalli, jee, sepä onkin reilua. Onneksi hän selviää vähemmillä unilla, mutta ei häntäkään voi mitenkään superpirteäksi nyt kuvailla. Mutta hän ei muutu monsteriksi, on ehkä vaan vähän hiljaisempi ja hitaampi.

Olenkin päättänyt alkaa nyt itsekkääksi. En aio revetä tuhanteen osaan. En sanoa kaikkeen kyllä. Perheeni eteen toki teen kaiken ja venyn äärimmilleen, mutta siihen vedän rajan. Jos minä en voi hyvin, ei voi kukaan lähellänikään, ja sitä minä en halua.

En toki tarkoita, että unohtaisin lähipiirini (johon luen valtaisan määrän ihmisiä 1000 kilometrin säteellä). Mutta saatan unohtaa lähettää synttärilahjan, saatan olla vastaamatta puhelimeen sen soidessa (jos esim. juuri sillä hetkellä olen sulkenut epin ja kaiken muun häiritsevän ulkopuolelleni ja katson bachelor suomea), saatan jopa sanoa ei, ihan mihin vaan, jos siltä tuntuu.
Enkä aio tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Koska aina eniten tässä maailmassa merkitsee Helmi!

Aion nimittäin selättää tämän tilanteen. Tavalla tai toisella. Aina nämä ovat joskus loppuneet. Nyt ei vaan moneen vuoteen ole ehkä ollut näin rankkaa. Enkä muista milloin olisin ollut näin väsynyt.
Onneksi menemme kohti kesää. Aurinko auttaa paljon (tosin ei Helmiä nukkumaan).




Tässä vähän tunnelmia Helmin yhden tyyppisestä kohtauksesta:

Niin ja blogiakin päivitän silloin kun jaksan....