kuva

kuva

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

48/2014

Oikein hyvää adventtia jokaiselle!

Tätä viikkoa on hallinneet Helmin kohtaukset, pitkiä poissaoloja ja paljon. Flunssasta ei enää muuten ole tietoakaan, mutta nämä ovat sen jälkimaininkeja.

Minulla olisi paljon kirjoitettavaa. Media on toitottanut tasa-arvoista avioliittolakia koko viikon. Some on täyttynyt siitä. Jokaisella on mielipide, puolesta tai vastaan. Itsekin olen puolesta. Se ei ole minulta pois ja jokainen ihminen on arvokas, rakastipa miten hyvänsä. Mielestäni tämä on vaan mennyt vähän överiksi. Mistään muusta asiasta ei ole ollut tällaita rummutusta, vaikka uskallan väittää, että on paljon tärkeämpiäkin asioita ja useampaa ihmistä koskevia! Tämä vaan tuntuu olevan niin mediaseksikästä. On helppoa olla suvaitseva ja sitten kuitenkin on varaa arvostella vastapuolta. Siihen se suvaitsevaisuus sitten kaatuikin. Jokaisen mielipidekin on tärkeä. Hienoa, että olemme jälleen askeleen lähempänä tasa-arvoista yhteiskuntaa.
Tämän jälkeen odotan näkeväni samanlaista medianäkyvyyttä muistakin aiheista. Jos kerta haluamme tehdä tästä maasta paremman paikan elää.

Seuraavaksi ihmiset voisivat ottaa kantaa esim. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifiointiin. Tämä edellyttää muutoksia lainsäädäntöön. Lakimuutokset koskevat mm. itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta. Tämän vuoden tammikuussa on luvattu, että tämä ratifiointi toteutetaan vielä tämän hallituskauden aikana. Tiukille taitaa mennä. Pelkäänpä myös ettei ihmiset somessakaan ala tämän puolesta rummuttamaan. Eikö tämäkin ole tasa-arvoa?

Jään odottamaan? 

Ainakin joulua, se tulee joka tapauksessa... :)



Tänään saimme ihania ja odotettuja vieraita.
Helmikin tuli ainakin hetkeksi pois poissaoloista,
niin ainakin uskomme!






7 kommenttia:

  1. Hei Helmi Tässä Ronja kun olin teillä lauloin Helmille joulupuu on rakennettu ja heinissä härkien kaukalo.1 säkeistö.Heinissä härkien kaukalo nukkuu lapsi viaton enkel parven tie kohta luokse vie rakkautta suurinta katsomaan.joulupuu on rakennettu joulu on jo ovella naamuusiia riipustettu ompi kuusen oksilla kuusen pienet kynntti läiset vaalaisevat kauniisti ympärillä lapsukaiset laulevat sulosti. Minun mielestä Helmi oli kokoajan läsnä kuunteli ja nautti ja kikatti.Enkeleitä vierellesi koko ensi viikolle!T:Ronja

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ronja! Helmi on kovin onnellinen kun hänellä on sinut ystävänä! 💜

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuosta kuvasta näkee, että Helmi on läsnä, syvältä sydämestään läsnä rakkaan ystävän vieressä :) ihana kuva jossa niin konkreettinen energia!
    Helmuskalle paljon mukavia läsnäolon hetkiä tällekin tulevalle viikolle!

    VastaaPoista
  4. Minulla on ajatus siitä, miksi tuo parisuhdeasia on niin ylikorostettu. Se johtuu siitä, että se on Jumalan sanan vastaista. Ihmisillä on p_leen aikaansaama tarve toimia Raamatun vastaisesti, omien himojensa mukaan. Vihollinen sokaisee näin massat käyttäytymään ja ajamaan fanaattisesti omia tarkoutusperiään. Synnille halutaan näin julkinen lupa, jotta omatunto ei enää syyttäisi. Tämä on mielestäni tosi surullista. Ja totta, muut paljon tärkeämmät asiat sivuutetaan.
    T. Hannele

    VastaaPoista
  5. Rauhallista Joulun odotusta teille:)) Olette oikeita sotureita!

    VastaaPoista
  6. On todella upeaa ja rikasta saada ystävikseen ihmisiä (vain onko he sittenkin enkeleitä?), jotka nostavat jaloilleen, kannattelevat pystyssä, pitävät maassa kiinni ja nostavat lentoon! Ja aivan huippua jos ystävä saa pois poissaoloista takaisin tähän maailmaan edes hetkeksi!

    Siunattua joulun odotusta teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme todella kiitollisia ystävistämme ihanista ystävistämme. Enkeleiltä he kyllä vaikuttavat! 💕

      Oikein ihanaa Joulun odotusta myös teidän perheelle!

      Poista