kuva

kuva

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kattilakosket

Meillä on uusi suosikki satujen joukossa: Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat! Ne ovat ihan huippuja- Äiti ja iskä nauraa rätkättävät ääneen ja niin tekee myös Helmi. (Tosin hän luultavasti nauraa sille, kun olemme kaikki sohvalla yhdessä ja meillä on niin hauskaa...) Suosittelen kirjoja lämpimästi kaikille!

Ihan huippuja ovat mummin kirjoittamat kirjeet, kun poika on siellä hoidossa. Laitan tähän pätkän yhdestä kirjeestä, niin saatte tekin välähdyksen:
"Eilen poika ja vaari olivat kalassa. Istuivat siinä laiturilla, ja poika luiskahti veteen. Vaari hyppäsi perään ja sai pojan niskavilloista kiinni. Ihan hyvin sekin meni, vaikkei vaari osaakaan uida. Viime viikolla poika ja vaari kävivät huvipuistossa. He lähtivät aamulla ja tulivat vasta hämärissä takaisin, niin hauskaa oli ollut. Vuoristoradassa vaarilta repesi takinvuori ja maailmanpyörässä putosivat kengät, mutta ne saatiin onneksi alhaalla kiini. Hiukan vaaria väsytti kun pääsi kotiin. Käytiin teholla kääntymässä, ja parissa päivässä vaari oli taas entisellään.
Mutta hauskaa se on kun talossa on vipinää. Tämä meidän elämämmehän on sellaista hiljaiseloa, vaikka olisihan meillä ollut se Elohopeakerhon matka Lofooteille. Mutta kyllähän sinne aina pääsee. Voikaa hyvin. Tuletteko käymään? Terveisin Mummi."

Näitä kirjoja meillä tullaan lukemaan kauan!



Kohtausrintamalla mennään yhä samaa rataa. Siis melkein vuoristorataa. Onneksi on kengät pysyneet jalassa ja vaatteet ehjinä. Mutta käsittämätöntä tämä kuitenkin on. Ehkäpä jo piankin tarvitsee ottaa se luuri kauniiseen käteen ja soittaa sinne erityishuoltopiiriin... mutta sitä ennen pitäisi itse keksiä kuinka tilanne ratkaistaan ja kertoa se sitten sinne lääkärille!!!



Lukuhetki
 
 
 
 
 

Kohtauksista huolimatta (ja niiden välillä) meillä on täällä pelkkää naurua ja riemua!
 
 
 
 
 
 


19 kommenttia:

  1. Vastako te olette löytäneet Heinähatun ja Vilttitossun?! No, hyvä niin, että lopulta löytyivät. Pidän peukkuja, että ratkaisu löytyy, mutta jos ei tunnu löytyvän niin soita silti... Ties vaikka keksisivät sellaisen ratkaisun, josta voit todeta, että niinpä tietenkin :) Halitus ja rutistus, kutitus ja kikatus teille kaikille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän piti ensin lukea muumit, pepit, saaristoslapset jne.
      Katsellaan nyt sitä soittoa, ei oikein vakuuta, mutta jotain on tehtävä jos tilanne ei pian helpota. Lalli uhkasi tämän kuun loppuun katsoa...

      Poista
  2. :) Myös Risto Räppääjät on huippuhauskoja, etenkin Elvi-täti on niissä ihan paras.
    Voi tuota Helmiä...tekisi niin mieli rutistaa..! Näin kuvien välityksellä nään Helmissä jotain samaa kuin Sennissä..ehkä tuo hymy ja katse... <3 <3 Ihana Helmi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Reeta, saat milloin vain tulla rutistamaan Helmiä! Saisimmepa me samalla rutistaa sinua! <3 <3
      Te olette minun jokaisessa iltarukouksessa!
      Ristoja me olemme katsoneet dvd:ltä eli seuraavaksi käymme niiden kirjojen pariin...
      Halauksia sinulle! <3

      Poista
  3. Moikka!!
    Terveisiä Helmille!!
    T:Kerttu

    ps:(kirjoitin tämän itse iskä vähän neuvoi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti kirjoitettu Kerttu! :) Helmi lähettää takaisin terveisiä!

      Poista
  4. Helmin kuva on ihana! Siitä tulee niin hyvälle tuulelle!

    Yhdessä nauraminen on kyllä ihan parasta! Ja yhdessä lukeminenkin. Pitäisköhän meidänkin se aloittaa taas pitkästä aikaa... Kiitos vinkistä!

    Ja mitä Helmin kohtauksiin tuleen, niin soittakaa ja käykää erityshuollon palveluissa avoimin mielin. Teette sitten kuitenkin juuri niinkuin parhaaksi näette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen sitä lukemista - se on terapeuttista! :)
      Näyttää vahvasti siltä, että jostain apua on haettava: tälläkin hetkellä tyttö kouristelee isänsä sylissä ja itkee kauhuissaa... :(

      Poista
    2. Lämmin voimahalaus teille kaikille! Rohkeutta ja avointa mieltä avun hakuun! Auttaisin jos vaan jotenkin voisin. Rukouksissani olette!

      Poista
    3. Kiitos! Tiedätkö, minua auttaa kun tiedän että olet olemassa ja vieläpä tulossa lähemmäksi myös fyysisesti! :) LAlli soitti sinne erityishuoltopiiriin ja ne olivat ihan öönä aapisen laidassa... siis eivät osanneet sanoa mitään. Eivätkä ymmärtäneet miksi emme saaneet suoraan apua Porista. Lupasivat selvitellä ja soittavat meille huomenna! :) Mutta minä uskon, että myös tällä on joku tarkoitus...

      Poista
    4. Kyllä kaikella on tarkoitus, vaikka se välillä niin uskomattomalta tuntuukin... Kuuluiko soittoa tänään?

      Poista
    5. Ei tullut soittoa ei. Tää alkaa jo tuntua hieman heitteillejätöltä, mutta kyllä me pärjätään...

      Poista
    6. Kyllä te pärjäätte! Mutta ei teidän tarvitse pärjätä yksin... Jospa soitto tulisi tänään! Voimiavoimiavoimia!

      Poista
  5. 4½-vuotias tyttäreni haluaa usein tulla katsomaan Helmin kuvia. Pyörätuoli ja monet muut apuvälineet ovat hänelle tuttuja, sillä äitikin liikkuu neljällä pyörällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro terveisiä tyttärellesi ja tsemppiä teidän perheelle!

      Poista
  6. Hei!

    Mulla on hyvin saman tyyppinen poika; näkövammaa, epilepsiaa, refluksia... Mielenkiinnolla luin blogiasi, tuttuja tunteita. Toivottavasti saatte Helmin kohtaukset kuriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva että löysit blogin, toivottavasti sait edes hieman vertaistukea. Kävin kurkkaamassa teidän blogia ja lupaan palata sinne ajan kanssa! Voimia ja enkeleitä teidän arkeenne!

      Poista
  7. Kiitos tästä yhdessä lukemisen ilon muistuttamisesta! Meillä on nyt kaivattu Muumi-kirjat esiin ja iltaisin vietän lasten kanssa hetken Muumien parissa. Nyt on menossa Muumipapan urotyöt. Eilen sieltä löytyi puhutteleva lause:

    Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu. -Muumipappa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumipappa on viisas mies! Myös meidän Lallin idoli - liekö jotain samankaltaisuutta! :)

      Poista