kuva

kuva

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kevätfiilistä

Eilen oli täydellinen ilma meidän perheen ulkoilla: ei tuullut lainkaan, aurinko oli pilvien takana ja muutama aste lämmintä. Kävimme lenkillä ja tuoksuttelimme alkavaa kevättä ja kuuntelimme lintujen iloista laulua. Tänään on sitten paistanut aurinko pilvettömältä taivaalta ja tuullut niin, että tukka irtoaisi jos ulos uskaltaisi. Tuuli ja aurinko eivät ole oikein hyvä yhdistelmä Helmille ja olemmekin katselleet kevään etenemistä ikkunan takaa.
Kevät saa aikaan myös sisustusinnon. (Tai siis minulla, Lalli tuskin huomaisi kotona tapahtuvia muutoksia, jos en niitä hänelle hehkuttaisi.) Perjantaina töiden jälkeen pesin keittiön ikkunan ja vaihdoin keväisemmän verhon. Myös muut tekstiilit ovat vaihtuneet vaaleampiin. Jos jotain huonoa tässä lisääntyneessä valon määrässä on, niin pölyhiukkaset näkyvät ihan liian selvästi. (Siitäkin huolimatta, että meillä imuroidaan päivittäin ja pölyrättiäkin heilutan jopa useita kertoja päivässä...)



Olen ihastunut sisustustarroihin.
Ne ovat edullisia, kun kyllästyn kuitenkin niin nopeasti ja niillä saa äkkiä uutta ilmettä...
Kukat kasvavat takkahuoneen oviaukossa
ja maatuskat piristävät Helmin hissimatkoja!
(Lalli ei oikein innostunut näistä maatuskoista, mutta hissiin sain ne laittaa!)

Maatuskat antoi minulle hyvän syyn linkittää
tähän maailman parhaan Lastenlaulun ikinä!



Iskä muokkasi yksi ilta hieman (5 tuntia) meidän kasvokuvia
ja tilasin niistä canvas-taulut.



Viikonlopun kukat keltaisina.



Kohtauksia tulee yhä neidille, eikä kuvattavana oleminen kiinnostanut tänään lainkaan...





2 kommenttia:

  1. Canvas-taulut on kyllä upeat!!! Kyllä on kannattanut käyttää aikaa kuvien muokkaamiseen...

    VastaaPoista
  2. Niin, vaikka äiti hieman hampaita kiristelikin! :)

    VastaaPoista