kuva

kuva

torstai 10. marraskuuta 2011

Pikkujoulupipareita

44 yötä jouluun! Tytöt ovat tällä viikolla leiponeet mummojen ja tietysti hoitajiensa avustuksella pipareita. Jouluksi niistä ei kuitenkaan taida jäädä, tuskin edes pikkujouluksi... mutta oli ihanaa tulla töistä piparintuoksuiseen kotiin! (ja vielä siivottuun - mummohyötyä!)






Miina otti pipareiden leipomisen hyvin rennosti tai sitten hän taktikoi ja nukkui,
Helmi sai hoitaa leipomisen ja Miina syömisen!


 
Helmi miettii mitä kaulimella kuuluu tehdä?
Ihan kuin äiti heiluttelisi sitä aivan eri tavalla...


 
Miinasta leipominen on tosi tylsää.


 
Jauhonenätonttu.




 
Iskä bongasi tällä viikolla myös upean taivaanrannan...





Täysikuuta emme saaneet ikuistettua, mutta kyllä se ainakin Helmin eloon on vaikuttanut.
Nyt näyttäisi, että kohtaustilanne hieman helpottaa. Tiistaina neiti oli koko päivän poissaolokohtauksessa. Se on todella turhauttavaa - tyttö on silloin täysin veltto, eikä häneen saa ollenkaan kontaktia. Kaikki tapahtuu kuin hidastetussa filmissä, esim. syöminen kestää silloin todella kauan. Mutta onneksi se tila kesti tällä kertaa vaan päivän. Suunta siis ylöspäin!













sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Perinteitä

Viikonloppuna on vietetty pyhäinpäivää. Minä rakastan perinteitä. (Keksin niitä jopa itse: Lalli onkin nimittänyt kotimme perinnetilaksi!) Erityislapsen kanssa sitä miettii, miten saisi nämä kaikki perinteet välitettyä hänelle? Toki kerromme mitä milloinkin tapahtuu ja miksi, mutta jotenkin sitä toivoisi, että lapsi aistisi myös tunnelman... Eilen kävimme viemässä haudalle kynttilöitä. Alkoi jo hämärtää ja kiertelimme vanhaa kaunista hautausmaata ympäri. Toivon ja uskon, että myös Helmi aisti tunnelman. Juuri tällaisena haluan Helmin ymmärtävän pyhäinmeistenpäivän. Halloweeniä ei meidän perheessä vietetä, jotenkin vierastan kun kaikkien juhlien ympärille ympätään niin paljon krääsää ja kaupallisuutta. Mutta jokainen tavallaan...
Alla kuvasarja hautausmaaretkestämme. Ilma oli tihkusateinen ja lämmin, tunnelma jotenkin pysähtynyt. Tuntui kuin kaikki poisnukkuneet rakkaat olisivat olleet läsnä.













Tänä viikonloppuna olemme toki tehneet paljon muutakin. Lauantai-iltana saapuivat mummot ja ukki iloksemme ja avuksemme. Iskä on ahertanut saunaremontin parissa. Minä tehnyt joulua, lähinnä lahjojen muodossa. Nyt kun on menevä kyyti paketeille itään, olen peittänyt niitä urakalla kääreisiin, että saan ne kyytiin. Onneksi en jätä mitään viime tinkaan, en todellakaan haluaisi juosta nyt kieli vyön alla lahjoja etsimässä. Tänään oli paikallisessa sekatavarakaupassa joulun avaus ja menin sinne ostamaan ruokaa... Virhe! Jotenkin tuntuu, että ihmiset ihan sekoavat kaupassa. Selvisin kuitenkin ulos ja olin hyvin tyytyväinen, ettei minun enää ennen joulua tarvitse kauppaan astua kuin ruoan takia!
Helmi on saanut viikonlopun aikana paljon poissaolokohtauksia, epäilen niiden syyksi nousevaa kuuta, kun mitään muuta näkyvääkään ei ole. Ja kuu on kiusannut Helmiä aiemminkin... Myös äiti tunnistaa itsessään kuuhulluutta. Iskä ei luultavasti edes huomaa täysikuuta, ellei satu taivaalle katsomaan! :)

Myös vesirokkoeristys jatkuu, ainakin tulevan viikon.














keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Kurmeeta

Helmin ruokavalio on hyvin rajoittunut, kuten olen kertonutkin. Kanaa, puolukkaa, mustikkaa, riisiä ja intiaanisokeri. Tehtailemme ruoat valmiiksi noin kerran viikossa. Yksitoikkoista, mutta neiti syö hyvin ja kasvaa. Mitään uutta emme aio lisätä ennen kuin olemme käyneet niissä mitokondriotutkimuksissa. Vaikka kyllä sitä joskus miettii söisikö itse päivästä toiseen yhtä ja samaa. Ainoa vaihtelu on lounas ja päivällinen: silloin riisimustikkapuolukkapuuron seassa on kanaa!

Ja vaikkei tämä mikään ruokablogi olekaan, niin alla vaihekuvat meidän tehtailustamme. Aikaa se ottaa rapiat kaksi tuntia....


Broilerit pieniksi. Harmi kun tuoreena ei ainakaan meiltä saa luomua!

 
Iskän tehtävänä on jauhaa liha. Neitimme on siis todellinen sihtikurkku.

 
Pellille ja uuniin

Kypsänä vielä toinen muussauskerta sauvasekoittimella.
Tämä työvaihe on äidin nakki.




Lopuksi pussitus n. 45 gramman annoksiin ja pakkaseen.

 



 
Mustikkapuolukkasörsseliä varten hieman kohmeiset marjat survotaan hienoksi.
Mustikoita on suhteessa vaan nimeksi, koska Helmi kärsii todella kovasta vatsasta ja pienikin mustikkalisäys pahentaa tilannetta.

 
Joukkoon reilusti intiaanisokeria.


 
Lopuksi kiehutellaan sokerit sulaksi.



 
Riisipuuro tehdään Muksun riisipuurojauheesta.
Jossain kohdin siis oikaistaan...




Maistuis varmaan sullekin?





sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Reisille män...

Tätä viikonloppua oli suunniteltu pitkään, lähinnä lauantaita. Yö-yhtyeen 30-vuotisjuhlakiertue Porissa ja Terhi oli lupautunut tulemaan Helmin seuraksi. Tämä haudattiin jo alkuviikosta: Helmin huonot yöt ja äidin väsymys - ei hyvä yhdistelmä. Päätin, etten lähde itseäni kiduttamaan ja väkisin valvomaan. Oma hyvinvointi menee juhlimisen edelle... Varasuunnitelma, ei huono sekään: ystävien mökille meren rannalle saunomaan ja paljuilemaan, ja yhä Terhi hoitaa Helmiä. Lauantaina-aamuna äidillä järkyttävä "ovulaatio-olo" - paha olo, kipu, väsymys ja palellus. Sohvalta sänkyyn ja takaisin. Suunnitelmat taas uusiksi. Ainoa mikä piti, oli Terhi. Äiti lepäsi, iskä remontoi ja Terhi ja Helmi nauttivat toistensa seurasta. Ehkemme suunnittele pitkään aikaan mitään! Onneksi nautimme kotona olosta!

Tämä sateinen sunnuntaikin on vietetty kotona. Äiti voi paremmin ja on ehditty siivota, tehtailla Helmin ruokaa, lenkkeilty ja nautittu toistemme seurasta.

Helmi jaksoi tänään seisoa seiskarissa tooosi pitkän ajan.




Uusi pyjama



 
Äiti jaksoi eilen oksennus kurkussa vääntää Jennin tukan ja naaman juhlakuntoon...


 
Iskä viritteli tänään lintujen talviruokintaputket.





Päivän harmautta torjuttiin kynttilöillä.



 
Ja Helmi tietysti tuo jokaiseen päivään valoa!



Siis ei tämä viikonloppu kuitenkaan pieleen mennyt, suunnitelmat vaan muuttuivat! :)












torstai 27. lokakuuta 2011

Eristyseloa

Nämä kaksi viikkoa eristyksissä ovat vierähtäneet nopeasti. Ja nyt näyttäisi vahvasti siltä, että selvittiin säikähdyksellä. Päiväkoti ei ainakaan ole ilmoitellut uusista vesirokkotapauksissa ja Miina ja Helmi voivat hyvin! Hienoa. Hoitajien jaksamisestakin olen hieman huolta kantanut, mutta ainakin he väittävät, että kaikki on hyvin.

Paljon ovat he nelistään täällä touhuilleet. Tyttöjen erilaiset rytmit tosin rajoittavat yhdessä tekemistä.





Aistiharjoituksia vaahteranlehtien seassa.


 
"Hengitysharjoituksia". Molemmilla tytöillä on yhtenä kuntoutuksen muotona tällainen keuhkojen vahvistaminen, johon on oppi saatu Englannista. (Nyt täytyy myöntää, etten ole itse aiheeseen perehtynyt, niin en tiedä siitä juuri mitään ja hoitajat onneksi tekevät nämä harjoitteet, niin niitäkään ei ole tarvinnut opetella... kerron aiheesta enempi, jahka siihen paneudun!)


 
Isänpäivääkin on jo mietitty. Onneksi iskä ei voi tästä kuvasta mitään päätellä... :)



 
Lillikin kävi ja Helmin päällä on hänestä erittäin mukava ryömiä...



 
Miinan hienot jalkaortoosit ja treenausta fysioterapeutin kanssa.



 
Musisointia


 
Tyttöjen yhteinen musiikkiterapiahetki - olivat kuulemma perustaneet tyttöbändin!
Äiti ei vielä kuitenkaan ole vaihtamassa ammattia manageriksi, mutta pikkujouluihin voi tyttöjä jo tilata esiintymään...


 
Ystävyyttä!





sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Mistä näitä serkkuja oikein tulee?

Viikonloppu on tuonut Helmille uuden ihanan serkku-pojan! Eilen vähän yli kymmenen tämä kolmekiloinen kaveri näki päivänvalon. Täti on täällä onnesta soikeana ja nimitti pojan jo Ensioksi! Vauvan äiti ja isä ovat ehkä eri mieltä nimestä... Onneen sekoittuu myös harmitus: Ension luokse on meillä matkaa se 500 kilometriä ja hyvin todennäköisesti emme näe häntä livenä ennen kesää... Onneksi on skype!


Kännykällä lähetetty kuva Ensiosta...
Harmi kun kuvan kautta ei välity vauvan tuoksu.


 

62 yötä jouluun: tämä äiti astui mukavuusalueensa ulkopuolelle ja otti esiin ompelukoneen. Sitä ennen meillä oli vuorokauden mittainen etsimisleikki: poljin oli kadoksissa ja miltein koko navetta käännettiin ympäri... Poljin löytyi sitten vaatehuoneesta.
Joka tapauksessa, ompelin tänään ison kasan jouluisia juttuja, joita sitten jaamme ystäville ja tuttaville joulutervehdyksenä. Moni tulee yllättymään - minä ja ompelumasiina emme ole ylimpiä ystävyksiä ja Lalli jo suunnitteli Helmin kanssa väliaikaisen kortteerin etsimistä. Mutta joskus meidän äitikin yllättää: yhtään kertaa ei meinannut kone edes lentää jokeen. (Tarkennuksena tietämättömille: aiemmin minun ompeluani ei voinut katsella/kuunnella ilman kuulosuojaimia ja kannatti myös pysyä tarpeeksi kaukana, ettei saanut mistään lentävästä otsaansa...) 


Helmi voi hyvin ja vesirokkoeristys jatkuu ainakin ensi viikon.
Perjantaina ei ollut vielä ilmennyt uusia tapauksia.
Uskotaan, että hyvä onnemme jatkuu ja tytöt pääsevät viikon kuluttua takaisin kavereiden seuraan.






torstai 20. lokakuuta 2011

Eristys

Maanantain Helmi oli vielä kotihoidossa. Tiistaina iloisena kohti päiväkotia. Aamulla heräsi ajoissa, ettei äiti ja isä vaan unohda häntä kotiin... Reilut pari tuntia sai neiti nauttia päiväkotiympäristöstä ja kavereista. Äiti sai töihin soiton: päiväkodissa on vesirokkoa!!! Pikahätäpuhelu Miinan äidille (Miina on siis samassa päiväkodissa Helmin kanssa). Tulos: tytöt eristykseen! Onneksi meillä on ihana päiväkoti, kaikki mahdolliset erityisjärjestelyt hoituvat ilman akrobatiaa. Nyt tehtiin tällainen ratkaisu: sekä Helmi että Miina tulevat omahoitajineen meille kotiin. Näin on tytöillä ja hoitajilla seuraa ja tukea toisistaan. Isot kivet vierivät taas pois meidän vanhempien sydämiltä. Nähtäväksi jää eristyksen pituus...

Tytöt reagoivat tähän järjestelyyn vahvasti. Miinaa nukuttaa, näinä kahtena päivänä hän ollut varmasti enempi unessa kuin valveilla. Helmi taas on muuttunut hiljaiseksi ja kohtauksiakin purkaa (tosin kohtausten syynä voi olla myös kovettunut vatsa eli jumikakka). Mutta kyllä tytöt pian sopeutuvat! Ja tämä äitikin: voitte kuvitella miten paljon enempi on iltaisin siivottavaa kun kotona pyörii päivisen neljä henkilöä. Huomattavasti enempi he pölisevät kuin tyhjä koti! :) Tosin, teen mitä vaan, että tyttösemme säästyvät rokolta ja etenkin sen jälkitaudeilta!


Rankkaa on...


 
Mitäs tehtäisiin?


 
Miinan nukkuessa Helmi ja Terhi satuilevat.