kuva

kuva

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Perinteitä

Viikonloppuna on vietetty pyhäinpäivää. Minä rakastan perinteitä. (Keksin niitä jopa itse: Lalli onkin nimittänyt kotimme perinnetilaksi!) Erityislapsen kanssa sitä miettii, miten saisi nämä kaikki perinteet välitettyä hänelle? Toki kerromme mitä milloinkin tapahtuu ja miksi, mutta jotenkin sitä toivoisi, että lapsi aistisi myös tunnelman... Eilen kävimme viemässä haudalle kynttilöitä. Alkoi jo hämärtää ja kiertelimme vanhaa kaunista hautausmaata ympäri. Toivon ja uskon, että myös Helmi aisti tunnelman. Juuri tällaisena haluan Helmin ymmärtävän pyhäinmeistenpäivän. Halloweeniä ei meidän perheessä vietetä, jotenkin vierastan kun kaikkien juhlien ympärille ympätään niin paljon krääsää ja kaupallisuutta. Mutta jokainen tavallaan...
Alla kuvasarja hautausmaaretkestämme. Ilma oli tihkusateinen ja lämmin, tunnelma jotenkin pysähtynyt. Tuntui kuin kaikki poisnukkuneet rakkaat olisivat olleet läsnä.













Tänä viikonloppuna olemme toki tehneet paljon muutakin. Lauantai-iltana saapuivat mummot ja ukki iloksemme ja avuksemme. Iskä on ahertanut saunaremontin parissa. Minä tehnyt joulua, lähinnä lahjojen muodossa. Nyt kun on menevä kyyti paketeille itään, olen peittänyt niitä urakalla kääreisiin, että saan ne kyytiin. Onneksi en jätä mitään viime tinkaan, en todellakaan haluaisi juosta nyt kieli vyön alla lahjoja etsimässä. Tänään oli paikallisessa sekatavarakaupassa joulun avaus ja menin sinne ostamaan ruokaa... Virhe! Jotenkin tuntuu, että ihmiset ihan sekoavat kaupassa. Selvisin kuitenkin ulos ja olin hyvin tyytyväinen, ettei minun enää ennen joulua tarvitse kauppaan astua kuin ruoan takia!
Helmi on saanut viikonlopun aikana paljon poissaolokohtauksia, epäilen niiden syyksi nousevaa kuuta, kun mitään muuta näkyvääkään ei ole. Ja kuu on kiusannut Helmiä aiemminkin... Myös äiti tunnistaa itsessään kuuhulluutta. Iskä ei luultavasti edes huomaa täysikuuta, ellei satu taivaalle katsomaan! :)

Myös vesirokkoeristys jatkuu, ainakin tulevan viikon.














1 kommentti: