kuva

kuva

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Haasteita arkeen

Taas olen pitänyt blogihiljaisuutta. Tällä kertaa on syynä lauantaina Helmiin iskenyt vatsatauti. Se on taudeista kamalin meidän kohdalla. Voitte ehkä kuvitella mitä tapahtuu kun neiti oksentaa kaikki epilepsialääkkeet ulos. Valvoimme Lallin kanssa koko la-su yön, kun vahdimme ettei Helmi vaan tukehdu oksennukseensa ja seurasimme kun hän sai monta tajuttomuuskouristuskohtausta. Sunnuntaina saimme onneksi päivystyksestä (pelkällä puhelinsoitolla) Primperan-peräpuikkoja, mitkä hillitsivät oksentelua ja saimme epilääkkeet pysymään sisällä. Mutta koko sunnuntain meillä makasi lähes eloton lapsi, joka aina silmät avatessaan sai sen tajuttomuuskouristuksen. Kyllä täytyy myöntää, että on siinä itsellä aika avuton olo.
Mutta se siitä taudista. Nyt Helmi alkaa olla oma itsensä (siis vasta nyt, vaikka oksensi viimeisen kerran silloin sunnuntaina) eli toipuminen ei Helmin kohdalla koskaan tapahdu mitenkään salamana. Saimme kuitenkin taas huomata, että kaikesta selvitään. Vaikkakin tästä eteenpäin käsihygienia on taas korostetussa merkityksessä meillä ja meille ei ole tervetullut kukaan, joka on ollut samassa paikassa jonkun ko. tautia sairastaneen kanssa.




Alla pari kuvaa edelliseltä viikolta, kun Terhi oli´"heittänyt" Helmin lumihankeen tekemään enkeleitä!




Kovin isolta vaikuttaa neiti äidinkin silmään
(vaikka kuvakulma hämääkin)
 

Näin hienon enkelin Helmi osasi tehdä!
 
 
 
 
 
 


10 kommenttia:

  1. Voi kurjaa tautia... Tuo on taudeista vihonviimisin. Toivottavasti Helmi saa hyvin voimat kerättyä taas kasaan!

    Lumienkeli on KAUNIS!

    Enkeleitä teidän arkeen ja jouluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KirsiMaritta! Enkeleitä myös sinne teidän jouluun!

      Poista
  2. Ihania enkeleitä - niin kuvissasi kuin ajatuksissani, jotka haluan lähettää teitä taluttamaan =)

    VastaaPoista
  3. Voi Helmiä! Toipuisia! Rauhallista Joulun aikaa koko teidän perheelle!

    Terkuin Virve ja muut :)

    VastaaPoista
  4. Oi voi, vatsatauti on paha kun lääkkeet ei pysy sisällä!! Hyvä että selvisitte ja pääsette joulun viettoon terveinä. Tuosta käsidesistä, meilläkin eteisessä omalla pikku pöydällään iso purkki käsidesiä kaikille ovesta sisään tulijoille, ja vielä iso muistilappu seinällä, "muistithan käsidesin?!" :) Parempi vara ku vahinko, lienee tähänkin kohtaan oikein passeli sanonta! ;) Ihanaa joulua teidän perheelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pestään käsiä ja ohjataan kaikki ovesta sisään tulijatkin käsipesulle ja käsidesiäkin on tarjolla... Jospa jatkossa taudit pysyisivät poissa, ainakin ko. tauti.
      Ihanaa ja rauhaisaa joulua myös teille!

      Poista
  5. Tässä taannoin luin jälleen artikkelin käsihygieniasta. Kaikista tärkeintä on pestä kädet runsaalla, lämpimällä vedellä saippuan kanssa!!! Riittävä aika on kuulemma sen pituinen, että ehtii laulaa säkeistön Tuiki, tuiki tähtöstä hengästymättä. Sormukset pois. Sormien välit ja sormenpäät myös huolella. Ja noin kymmenen kertaa päivässä. Aina wc-käynnin jälkeen ja ennen ruokailuja. Ja sen jälkeen vasta käsidesillä on mitään merkitystä... Mutta auttaahan se käsidesi joka tapauksessa.

    Vieraat voi ihan reilusti ohjata käsienpesulle! Niinhän vastasyntyneidenkin kanssa tehdään, eikä siitäkään kukaan ota itseensä.

    Tuo tauti on NIIIIIIN kurja. Että hätävarjelun liiottelutkin ovat sallittuja!

    Toivottavasti Helmi on jo voimissaan!
    Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin varmasti tuos saman jutun... :) Itse pesen käsiäni varmasti hysteerisestikin ja taas tuli todeistettua etten turhaa, vaikka useat ihmiset varmaan ajattelevatkin, että liioittelen... mutta he eivät eläkään tätä meidän arkea ja kun Helmi sairastuu, niin se ei ole koskaan kevyttä...

      Mutta nyt neiti voi jo hyvin, ainoastaan vatsa ei ole taudin jälkeen toiminut ja nyt on sitten päinvastainen ongelma... :)

      Meidän joulu on jo valmis eli täällä me pidetään pakkasta ja nautitaan hiljaisuudesta ja rauhasta ja toisistamme!

      Joulua!

      Poista