kuva

kuva

sunnuntai 23. elokuuta 2015

34/2015

Tämän viikon olisin voinut vaikka jättää väliin... Helmi on viettänyt sen lähes koko ajan kohtaillessa. Koko alkuviikon pähkimme Lallin kanssa, että mistä näitä kohtauksia nyt purkaa ja mitä siirtoja olisi järkevä tehdä. Torstain ja perjantain välisenä yönä syy sitten selvisi: Helmille oli koko viikon pukannut flunssaa ja silloin yöllä se sitten pääsi valloilleen. Kuumetta alkoi nostaa perjantaina.

Harmittaa niin vietävästi. Minulla oli vakaa tarkoitus päivittää teille tällä kertaa kuulumisia Helmin syömisestä sekä kommunikoinnin parantumisesta, mutta tämä viikko vesitti kaiken. Kohtausten lyödessä täysillä päin näköä, mikään ei toimi niin kuin on kuvitellut. Päivät ovat vain selviämistä ja huolehtimista Helmin perustoiminnoista. Kaiken uuden oppiminen on mahdotonta ja jopa jo vanhat opitut taidot katoavat. Aloitamme siis tämän kaiken uuden treenamisen kunhan flunssa on selätetty! Tämän takia toivon, että kaikki ymmärtäisivät mitä flunssa meille merkitsee. Valvotut yöt vielä kestää, mutta se kun näkee lapsensa luisuvan kohtausten takia koko ajan kauemmaksi ja kadottavan taitojansa, niin sen kestäminen onkin jo kaksin verroin hankalampaa. Myöskään terapioista Helmi ei voi saada mitään irti ollessaan tässä kunnossa...



Onneksi Helmillä on kuitenkin Ystävä Ronja, joka tuli sovitusti Helmin luokse, vaikkei Helmin vointi ollut paras mahdollinen. Sitkeästi Ronja yritti ystäväänsä piristää ja touhuta Helmin seurassa. Ronja näki myös rajuhkon kouristuskohtauksen, mikä ei todellakaan tuntunut kivalta. Onneksi tulee taas seuraava kerta ja tytöt voivat olla yhdessä ilman, että Helmi on kuumeesta väsynyt ja kohtaileva.


Parempaa ja parantavaa uutta viikkoa toivoen,






10 kommenttia:

  1. Hei,
    olen seurannut blogiasi jo kauan ja lukenut sen alusta loppuun. Toivon niin kovasti Teille kaikille paljon hyviä ja iloisia asioita kaikkien näiden vaikeiden hetkien vastapainoksi. Olette vanhempina uskomattomia tässä erityisessä elämässänne. Voimia teille ja Helmille pikaista paranemista flunssan kourista! Terv. Lukija Lahdesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ja kommentista. Teemme sen mitä varmaan jokainen vanhempi lapsensa eteen. Meillä se on vaan hieman erityistä.
      Onneksi näinä haastavinakin aikoina elämään mahtuu paljon iloa!
      Aurinkoista syksyä sinulle!

      Poista
  2. Voima-halaukset teille ja hurjasti jaksamista <3 Helmi on niin ihana tyttö,kurjaa vaan tuo kohtaukset ja flunssa.. Toivotaan,että tyttö paranisi ja saisi taas oppimansa kiinni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä Hemppa täältä nousee. Välillä on vaan turhauttavaa aloittaa aina alusta, mutta eipähän lopu tekeminen kesken. :)

      Poista
  3. Voi Hemppaa kun ei sille noita lenssuja ja lunssia tarviis tulla yhtään! Mutta erityisen ihanaa on tuo ystävyys Ronjan kanssa, siitä olen iloinen! Ronja varmasti muistaa aina ja ikuisesti hetket Helmin kanssa. Vanhana muistelee yhteisiä juttuja rakkaudella. Helmi on hänelle arvokas asia elämän tiellä, joka tyttö ei tuollaista erityistä ystävää saa koskaan! Ja mikä ihana asia onkaan myös ystävyys Helmille, että on saman ikäinen ystävä eikä aina tarvii kuunnella vaan aikuisten höpinöitä ;) flunssat nyt kiireesti loitommalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tartteis ei! Ronja on kyllä kimpale kultaa! <3

      Poista
  4. Ihana ystävä Helmillä! Söpösti samanlaiset paidat tytöillä!

    (Mutta kuka tämä Ronja oikein on? Mistä tälläisiä ystäviä tilataan? Tarjoaako vammaispalvelu ja kuinka usein?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista Ystävää ei saa tilattua mistään. Ronja on oikeasti Helmin ystävä, ihan omasta tahdostaan. Tähän ei liity millään tavalla vammaispalvelu tai mikään muukaan taho...
      Onneksi maailmaan mahtuu ihmisiä, joilla on suuri sydän, eikä erilaisuus ole este.

      Poista
    2. Aika mahtavaa, että näin on! Että Helmillä on OMA ystävä! Aika moni muukin erityinen lapsi ja aikuinenkin vaan tarvitsisi tälläisiä ystäviä kuin Ronja on. Tulee käymään vaikka toinen ei olisi aina voisi niin hyvin. Omasta tahdosta. Kauniisti sanottu. Mutta ei kai kukaan ystäväksi voi käskien alkaa. Näin tosi-ystäväksi ainakaan. Onneksi Helmillä on "kimpale kultaa omasta tahdostaan."

      Poista
    3. Tuo omasta tahdosta ja suurisydämisyys on mahtava juttu, että nämä kaksi neitiä ovat tässä elämässä kohdanneet! Ja mitä ovatkaan olleet yhdessä jossain entisessä elämässään. Ihan varmasti tämä ystävyys kumpuaa jostain kaukaa sydämen sopukoista

      Poista