kuva

kuva

sunnuntai 16. elokuuta 2015

33/2015

Kiirettä on pitänyt, hyvä että perässä pysyy. Ensimmäinen työviikko takana ja pakkohan se on uskoa, ettei kukaan niitä töitä ollut loman aikana tehnyt.

Helmin vointia voisin kuvailla heitteleväksi. Poissaolot ovat tällä viikolla nostaneet päätään ja ulos ei tarvitse edes kuvitella menevänsä.
Olemme myös ottaneet tiukemman otteen Helmin kommunikaation vahvistamiseen ja suun motoriikan treenaamiseen. Tästä lupaan kirjoittaa ihan oman postauksen. Kovasti innoissamme olemme kaikki kolme!

Perjantaina saimme tänne idän ihmeet. Ja se mahdollisti minulle ja Lallille eilen illalla totaalisen extemporelähdön: lähdimme katsomaan Eppuja! Kiva pikainen irtiotto kahdenkesken ja Helmikin oli nukahtanut mummojen kanssa. Arkikin on siis huippua! Tällä tiellä jatkamme.










4 kommenttia:

  1. Moi teille kaikille! Ikävää että Hempan kunto heittelee, mutta ihana ❤ kuulla että, saatte myös arvokasta yhteistä kahdenkeskistä aikaa �� terkkuja teille kaikille ihanille ja tsemppiä syksyyn! Seuraan kyllä kuulumisia koko ajan, vaikka harvoin kirjoittelen! Pus! T: Taina ps. Meijän Jose muuttaa viikon päästä Raumalle opiskelemaan merenkulkua, saatetaan vaikka tulla joskus kylään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Ilmoittelette vaan vähän etukäteen... :) Aurinkoista syksyä myös teille! Täällä on parasta aikaa yksi flunssapotilas ja kellään meistä ei ole hyvä olla :(

      Poista
  2. Otitteko te yhteyttä M. L:een? Huippua, jos jaksatte ja saatte oraalimotoriikkaa ja kommunikointia eteenpäin. Varsinkin jälkimmäinen on kyllä kullan arvoinen asia, niin lapselle itselleen kuin vanhemmillekin! Mukavaa viikkoa, siunausta kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otimme. Aivan uskomattoman huippu, alansa ammattilainen. Mutta Hemppa siis nyt niin kökössä kunnossa, että turha mitään yrittää...
      Ihanaa viikkoa myös teille kaikille! <3 Enkeleitä! Valolle suukkoa!

      Poista