kuva

kuva

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

41/20014

Blääh. Yhä kuolataan. Hetken ehdimme jo tuulettaa, että löysimme syyn: jätimme keskiviikkona chian-siemenet pois ja seuraavan yön Helmi nukkui kuin tukki ja torstai oli hänellä todella hyvä päivä. Jumppakin oli mennyt loistavasti! Perjantainakin vielä näytti hyvälle. Sen jälkeen palasimme entiseen. Kuolaa, jatkuvaa kohtailua ja tänään jälleen heräsimme limakouristukseen...
Oi kuinka odotan, että syy kuolaamiseen löytyy! Koska siitä olen varma, että ennemmin tai myöhemmin niin käy.



Syksy on oikeasti täällä.
Vaahteranlehdet ovat niin kauniita, mutta myös kovin työläitä.
Ja tästä kuvasta näkee, että hitsivie, mehän asumme ihan pöndellä.



Perhehamppari.
Helmi pihvinä.
Useita vuosia sitten kummipoikani lanseerasi perhehampurilainen-nimityksen.
Oli pyytänyt vanhempiaan tekemään sellaisen.
Eli hän seisoi keskellä ja äiti ja isä tulivat ympärille ja kaikki halasivat:
perhehamppari.
Meillä sitä ei voi tehdä seisoen, mutta onnistuu makuullakin mainiosti.
Helmi tykkää olla pihvinä.
Tämän kaiken keskellä olen todella kiitollinen tästä pienestä,
eriskummallisesta perheestämme.
Me kyllä selviämme mistä vaan
ja ratkaisemme eteen tulevat vaikeudet ja arvoitukset.
Välillä haemme voimaa tästä hampurilaisesta! <3



Eriskummalliseen perheeseen odotetaan jälleen uutta geologista jäsentä.
Laskettu aika viikon päästä...







19 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kaunis postaus ihanasta perheestänne <3 Onko Helmistä siis tulossa isosisko..? Mahtavaa:) Mukavaa alkavaa viikkoa koko perheelle!

    Terveisin vakkarilukija Porista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoista viikkoa myös sinne Porin suuntaan!
      Ja onneksi Helmistä ei siis todellakaan ole tulossa isosisko, kyllä minä jo pakenisin paikalta sitä hulabaloota, mikä siitä syntyisi... ;)

      Poista
    2. No näinhän minä arvelinkin, että siihen suuntaan olit joskus jotain maininnut, mutta hämäännyinpä kuitenkin :D

      Poista
  3. Apua, EI EI EI! Meille ei tule vauvaa! Koskaan...
    Mutta meillä on kovasti laaja perhe ja tämä tulee meille siis geologisesti, ei biologisesti!
    Tärkeä vauva kuitenkin! :)

    VastaaPoista
  4. Niin, siis niin kuin Venni ja Sakke ja muut söpöläiset, jota täällä on vilahdellut!! Mutta toi perhehamppari on niin söpö! Ja Helmillä ihana, herkkä katse! Hali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä, juuri sellainen vaavi sieltä on tulossa, eri perheeseen tosin tällä kertaa... :)
      Perhehampparia kannattaa kokeilla!

      Poista
    2. Meilläkin hamppareita harrastetaan. Ovatko ne sitten kerroshamppareita kun välissä on kaksi pihviä? :) Teidän hampparikuva on ihan liian suloinen. <3

      Kasvavat vatsat ovat ihania, kunhan eivät ole omia. :) Mekin kuulimme lähipiiristä ilouutisen muutamia viikkoja sitten. Mutta jaan kanssasi tunteen siitä, että omaa vauvaa ei enää ikinä. Kyllä tämä härdelli sen verran on opettanut... :)

      Parempia vointeja Helmille, edelleen! Jos oikeasti olette miettineet lääkekannabis-asiaa, niin laita s-postia. Koska olemme miettineet asiaa myös Valon kohdalla. Mutta tämän enempää en kirjoita julkisesti, ettei jää esitutkintamateriaalia. ;))))

      Poista
    3. :) Laitan sinulle postia heti kun ehdin, niin kiire tuntuu olevan, ettei jalat maata koske...
      Jos vankilaan joudutaan, niin pyydetään päästä samaan selliin... ;)
      Halauksia teille kaikille kerroshampurilaisen osasille! <3

      Poista
  5. Ooh, pidän ilmaisusta geologinen perheenjäsen. :D Omakin perheeni laajeni yhdessä hujauksessa! Vauvoista muistuu nyt mieleen kysyä, että puhkesiko Helmin epilepsia jo vauvaiässä vai myöhemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi syntyi terveenä yhdeksän pisteen tyttönä! Ensimmäiset nykinät ja meidän mielestämme (tällä kokemuksella) kauhukohtaukset tulivat kolmen neljän kuukauden iässä. Neurologi päätti silloin aloittaa heti lääkityksen... Yhtään kouristusta ei tullut ennen vakituisen lääkityksen aloittamista. Onpa sekava vastaus, mutta siis vauvaiässä.

      Poista
  6. Ihana perhehamppari! :) Helmikin taas niin kuvauksellisena, jälleen kerran! <3

    Ja onnea tulevasta perheenlisäyksestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vastauksia synnäriltä odottelemme kovasti, reilu vuorokausi sitten meni vedet... :O

      Poista
  7. Juu ja edellisen kirjoitti siis Elina

    VastaaPoista
  8. Mää kyl putosin kärryistä, että sellainen geologinen vauva perheeseen :) Ja jos työ jostain joudutte naisporukassa naisvankilaan, mää pyydän päästä katsomaan teittii sinne kun mua on aina jotenkin kiehtonut noin niinkuin ajatuksena se vankila.. ei silleen että itse sinne haluaisin vaan ihan ympäristönä, että miten siellä oikeesti ollaan ja eletään ja mattoja kudotaan jne jne :) Helmukalle terkkui ja toivotaan että kuolat on kohta kuolattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauva ei siis ihan meille muuta, mutta toivottavasti usein meillä käy. :) On läheisten ja rakkaiden ensimmäinen lapsi. Olen joskus aiemmin kirjoittanut kuvan kera meidän geologisesta perheestä.
      Saa meitä tulla sitten katsomaan... :)
      Kuolaamisen tiimoilta kävimme maanantaina lääkärissäkin, mutta mitään ihmekeinoa ei löytynyt.

      Poista
  9. Minäkin meinasin jo onnitella teitä perheenlisäyksestä. �� Mutta, onnea kuitenkin, vaikka ei biologisesti teidän olenkaan. ��

    VastaaPoista