kuva

kuva

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

37/2014

Tällä viikolla täällä on tehty suursiivousta. Idän apujoukot etunenässä, kun itse olemme käyneet töissä - kätevää, eikö totta? Kaikki ikkunat pesty, kaapit ja vaatehuoneet siivottu. Syksyverhoja en vielä vaihtanut kun ei ole oikein kunnon syksykään...

Helmi on nauttinut isovanhempien vierailusta kovasti, ei ole ollut yksinäisiä hetkiä. Tiistai-iltana tuli myös Taimi-ystävä naapurista leikkimään Helmin kanssa (siitä en tietenkään älynnyt ottaa kuvaa).

Kohtaustilanne on mennyt koko viikon parempaan suuntaan. Paljon on ollut poissaoloja, pitkiä sellaisia. Perjantaina oli taas hieronta ja sen näytti tuovan helpotusta kohtaustsettiin. Takapakkia tuli tänä aamuna kun Helmi herätti jälleen limakouristuksellaan. Ulkoilua emme ole uskaltaneet kokeilla, koska jopa äiti saa oireita pihalla...

Oireita uhmaten lähdimme kuitenkin Lallin kanssa perjantaina töiden jälkeen ulkoilemaan yhdessä. Terhi tuli Helmin seuraksi. Kävelimme luonnossa reilut kaksi tuntia - kovin harvinaista herkkua meille. Löysimme myös reitin, missä pääsee rattaillakin. Odotamme siis pakkasia ja homeitiöiden häviämistä, että myös Helmi pääsisi matkaan.


Lenkkireitin varrella.


Bongasimme harmaahaikaran!
(minä tunnistin puluksi... ;))


Kesyt ja hyvin syötetyt sorsat olivat jäädä jalkoihin.



Lalli kävi kuvaamassa pihallamme:

Yksinäinen auringonkukka - minimallia,
noussut lintujen siemenistä.





Äitienpäiväruusuja.
Hyvin ne kasvavat ihan ilman hoitoakin.



Luumupuussa on kuulemma muutama muukin hedelmä.



Männyn runkoa kiipeää villiviini.





6 kommenttia:

  1. Kaunis tuo ruusu! Helmille terveisiä täältä pohjoisesta. Olette joskus aina mielessä vaikka en edes tunne teitä. :)
    T: Aktiivinen blogin seuraaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä ja kiva kun jätit viestiä. Me haaveilemme, että joskus Helmin vointi sallisi meidän matkustavan pohjoiseen...
      Oikein kaunista syksyä sinne!

      Poista
  2. Siitä haaveilee joku muukin :)

    VastaaPoista
  3. Terkkuja Helmikselle :) kiva että siellä on siivouspartio pölähtänyt kaappeja myöten! Ja tosi kiva että ootte menneet päin metsää, siis ihan konkreettisesti ja kaksin :) Minullekin tulee näin syksyisin homeitiöistä oireita muutamaksi päivää, onhan siellä nyt luonto täynnä kaikkea mätänevää. ja taustalla vanha homealtistuma :(... omenoita voin syödä hyvin puusta suoraan, niistä ei tule mitään, mutta kaupan omput kutittaa suuta... Tsemppiä teille tähän viikkoon! Nautitaan vielä auringonsäteistä vaikka sisältä ikkunan takaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MarLi! Helmi tuntuu tällä hetkellä oireilevan vaikkei edes ulos pääse. Nautimme kyllä valosta, mutta myönnän jo odottavani kirpeää syysilmaa...

      Poista