kuva

kuva

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

14/2014

Mitä tarkoittaa meillä siitepölyeristys? Helmi täytyy pitää kokonaan poissa pihalta. Ja meidän täytyy vaihtaa kaikki vaatteet eteisessä ettemme vaan kanna sisälle yhtään siitepölyä. Ilmanvaihtokoneeseen vaihdetaan allergiasuodattimet siitepölykauden alkaessa. Koskaan aiemmin ei eristys ole ollut näin pitkä. Tai pituuttahan ei voi vielä tietää, mutta viime vuonna pääsimme ulos viikkoa ennen Juhannusta.
Miksi näin? Helmi saa siitepölystä todella herkästi oireita ja pahin oire on liman paksuuntuminen. Kun lima paksuuntuu, niin Helmi ei pysty enää hengittämään ja se on toimimaton yhtälö. Ja samaan syssyyn myös epilepsia pahentuu... Kaikki allergialääkkeet on kokeiltu ja ne eivät yksinkertaisesti sovi. Allergialääkkeet vaikuttavat keskushermostoon samoin kuin epilääkkeetkin ja Helmillä ne suorastaan räjäyttävät epilepsian. Siis ainoa ratkaisu on totaalinen eristäminen siitepölystä. Voin kertoa, että ei tämä helppoa ole, eikä mukavaakaan kenestäkään meistä, mutta ei meillä ole vaihtoehtoja. Tavoitteemme on pitää Helmi mahdollisimman hyvävointisena ja loppupeleissä hengissä. Niillä korteilla menemme, mitkä meille on jaettu. Ja eihän asia valittamalla parane, päinvastoin...

Sisälläkin voi tehdä kivoja asioita ja ystävätkin saavat tulla kylään, kunhan heillä on siitepölyttömät vaihtovaatteet mukana! :)




Naapurit olivat reissussa ja äiti sai tuliaisia! <3



Tällä viikolla oli pakko poistua kotoa: Helmillä oli polikäynti.
Tämä harso ei tosin suojannut yhtään mitään...
Seuraava yö "rutkutettiin" paksua limaa ja valvottiin.
Myös iholle nousi näppylöitä! Onko kukaan kuullut, että siitepöly aiheuttaisi ihoreaktioita?



Reippaana neiti odotti verikokeita.
Neljän  putkilon jälkeen ei enää ollut niin reippaan oloinen.
Vastauksetkin jo tulivat: kaikki ok!




Lalli bongasi golfkentän lammesta joutsenet...




Vanha rikkaimuri sanoi sopimuksensa irti ja Lalli kävi hakemassa itselleen uuden! :)
Tämä iiimurimuri laulaa meillä usean kertaa päivässä...



Haasteita elämään:
Refluksilääke Prepulsidin lopetus. 
Tämä toimiva lääke on ollut meillä käytössä noin vuoden ikäisestä lähtien
ja nyt sitä ei enää saa.
Emme ole ainoa perhe, joka on tämän takia pulassa.
Samalla periaatteella toimivaa lääkettä ei ole.
Tilalle on tarjolla Motilium, joka on pahoinvointilääke.
Resepti ja erityislupahakemus sitä varten odottaa pöydällä...
Vielä emme ole sitä hakeneet apteekista.
Meillä on Prepulsidia vielä jäljellä, mutta päiväys niissä kaikissa on 3/2014.
Emme sitä enää kauaa uskalla käyttää.
Aiomme kokeilla hetken ilman mitään,
mutta jos refluksi pahenee, niin vaihtoehtoja ei ole.
Uusi lääke kokeiluun.
Miten se reagoi epilääkkeiden kanssa?
No onpahan ainakin elämässä jotain jännitystä...
Harmillisinta siinä vaan on se, että koekaniinina on oma lapsi.







10 kommenttia:

  1. Siitepölyallergian aiheuttamaa elämän rajoittumista ei kyllä ymmärrä ennenkuin sen itse kokee...
    nim merk. meillä ei nyt tuuleteta, eikä kuivata pyykkejä pihalla, eikä vietetä keväällä juhlia ulkona yms. jos halutaan, että iskä hengittää ja nukkuu yönsä pärskimättä, kurluttamatta limaa ja niistämättä nenää (mutta silti se ei ole mitään teidän kurimukseen verrattuna!)

    Helmin ilme autokyydissä kyllä puhuttelee taas! Ja Lallin imuri on kyllä todella käheä! Kyllä tuolla kelpaa imuroida vaikka kuinka monta kertaa päivässä...

    Käsittämätöntä tuo Prepulsidin lopetus! Se on ollut niin monelle se ainoa apu. Käteni on kyynärpäivä myöten ristissä, että joku yhtä hyvä löytyisi tilalle.

    Enkeleitä ja iloa tulevalle viikollenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lallilla oli hieman vaikeuksia odottaa, että imurin akku lautautuu ennen kuin sai ekaa kertaa imuroida... ;)

      Tähän meidänkin eristykseen tottuu ja kovasti odotamme ystäviä kylään ja piristämään meitä kaikkia.

      Ihanaa ja aurinkoista viikkoa myös teille!

      Poista
  2. Heippa!
    Useasti blogiasi luen ja nytpä tuli vastaan kysymys mistä minäkin jotain tiedän!
    Siitepöly ja ihoreagtiot.... Meillä neiti kohta 10v saa usein pieniä reagtioita kattaen meillä pienet punaiset näpyt joita saattaa olla koko keho täynnä tai sitten nokkosrokkoo. Sitten on ne isot reagtiot... Tällöin naama, käsi tms. turpoaa aivan valtavaksi ja menee kirjaimellisesti paloauton väriseksi. Nenä, silmä jne. oireitakin löytyy paljonkin, mutta iho työläin projekti aina siitepöly kauden ajan. Nyt mennään ensimmäistä kevättä siedätyshoitojen aloituksen jälkeen ja vielä menee ihan ok. Tsemppiä taistoon siitepöly vastaan Helmi =)
    Kevät terveisin Emilia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Emilia! Ja kiitos myös tiedosta. Mietimme jo kaikki mahdolliset vaihtoehdot näpyille, mutta pakko kai se on uskoa, että ne siitepölystä johtuivat...

      Aurinkoista kevättä teille!

      Poista
  3. Olihan taas sellainen kirjoitus että jäin miettimään, että missä se on se maailman ihme, mikä tuohon Helmin tilanteeseen tulisi! Se että laspsukainen on nyt sisällä jumissa, ja vanhemmat ja vieraat saa varoa sitä siitepölyä mikä väkisin kulkee jossain sisälle ja tunkee joka rakosesta... uskon, että se on vaivalloista ja hankalaa ja ärsyttävää ja vaikka mitä! Voi hitsinpimpulat ja sitten vielä lopetetaan elintärkeä lääkekin ;( *ruma sana* jotain rotia sentään... pitää ihmisen saada syödä sitä lääkettä mikä auttaa!

    voimaton on olo näiden ongelmien ja pulmien edessä. Olen edelleen valmis jotenkin osallistumaan arkeenne edes pienen hetken! Halit ja terkut Helmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MarLi! Emme ole unohtaneet sinun tarjoustasi, mutta on ollut tässä niin paljon, että olemme odottaneet hieman seesteisempää hetkeä... :)
      Ja uskomme, että tällaiset vastoinkäymiset kasvattavat meistä entistä vahvempia... tai sitten ihan jotain muuta. ;)

      Poista
  4. Rohkenisinko ehdottaakaan... voisiko Helmille olla apua homeopatiasta. Olen kuullut että siitä on ollut apua allergiaan. Ei aiheuta yliherkkyyttä herkillekään ja voisi auttaa muuhunkin. Sellainen homeopaatti joka on myös lääkäri on varmaan paras, mutta älkää menkö mukaan mihinkään energia- ym. juttuihin!!

    VastaaPoista
  5. Mitenkäs se Helmin koulunkäynti nyt sujuu kun on täysin eristyksissä? Kun niitä kotipäiviä ei teille silloin suotu. Onko Helmillä oma hoitaja kotona vai mitenkä asia on järjestynyt. Oikeastaan onko Helmillä olemassa omaa hoitajaa vai pitäisikö hänen pärjätä luokassa yhteisillä avustajilla?

    Onneksi se aurinko paistaa sisällekin! Ja lämmittää myös

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä Helmille pestiin koe-eläimenä! Mä en kestä, jos Valolle arvotaan kokeiltavaksi sitä yskänlääkettä prepulsidin tilalle... Kerrohan sitten, miten sujuu, kun lopetatte Prepun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi ymmärtää sitä yskänlääkettä - eikä ymmärtänyt Helmin läääkärikään. Kerron kyllä heti mitä tapahtuu kun Prepulsidin saanti loppuu. Nyt sitä menee enää todella pienin annoksin.
      Tsemppiä teille!

      Poista