kuva

kuva

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tilannetiedotus

Ei tunnu hevillä helpottavan Hempan tauti (eikä millään muullakaan). Hengittäminen on yhä vaikeaa ja jotain krohnottaa kurkussa. Kohtauksia tulee edelleen: päivä alkoi 2,5 tuntia kestäneellä poissaololla... Antibiootit loppuvat huomenna. Olemme hengitelleet myös Ventolinea. Taidanpa soittaa huomenna lääkärille.
En kuitenkaan jaksanut enää mitata kuumetta ja kun aamulla paistoi aurinko kauniisti eikä ulkona tuullut, päätimme lähteä vähän haravoimaan. Helmi on ollut kohta kaksi viikkoa täällä neljän seinän sisällä, niin ajattelin ettei ulkoilma voi pahaakaan tehdä (kenellekään meille). Ensimmäiset vaahteranlehdet haravoitu sekä männynneulaset - miten niitä voikaan olla niin paljon...


Tulevan viikonkin Helmi pysyy kotona. Mistäköhän saisimme lapsellemme sosiaalista kanssakäymistä ilman pöpöjä?




Helmi toimi työnjohtajana
 
 
 
 
 

Taustalla iskän uskollinen palvelija: okulaattori
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


13 kommenttia:

  1. Äidin rukous

    Anna niin pitkät siivet,
    että pystyn suojelemaan lastani
    minne ikinä hän meneekin.
    Anna haukan silmät,
    jotka näkevät kaukaisuuteen.
    Anna herkät korvat,
    että kuulisin kaukaa
    näkymättömänä uhkaavan vaaran.
    Anna niin kevyt uni,
    että havahdun heti
    kun minua tarvitaan.
    voimia teille!
    satu

    VastaaPoista
  2. inhottavia tauteja.. :( toivottavasti äkkiä Helmi paranee..

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä Helmi!! Toivottavasti tästä päivästä tulee parempi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmin puolesta Andie. Ei valitettavasti ollut maanantai parempi, mutta nyt ehkä pieniä valonpilkahduksia...

      Poista
  4. Harmi että Helmiä nyt koetellaan sitkeällä lenssulla :( Jospa lääkäri keksisi jotain parantavaa ja helpottavaa! Mutta kiva kun Helmi pääsi vähän syksyä haistelemaan ulos! Varmasti se teki hyvää :) Tsemppiä! MarLi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei MarLi! Ei keksinyt lääkäri mitään, sitkeää virusta tuntuu olevan... Toivotaan, että Helmi on sitkeämpi kuin virus.

      Poista
    2. Toivotaan totisesti että Helmi on pöpöjä sitkeämpi likka! Ja poissaolot sais kyllä vähentyä ja väistyä ja olis kivempi olla vaan läsnä tässä ja nyt, omalla tavallaan arjessa kiinni! Terkkuja täältä keski-suomen sateista Helmille ja toivotaan kovasti, että pian hän taas on entisellään ja terveenä!

      Poista
  5. Syvä huokaus. Mistä löytyy erityislapsille niitä pikkupöpöjä, joista pääsee eroon muutaman päivän potemisella?! Jos löytyy, vaihdamme omamme myös mieluusti niihin.
    Ehkäpä Helmin täytyy kokeilla etäkoulua tietokoneyhteyden välityksellä! Sosiaalista ilman sosiaalista. :) Olisihan se ainakin hurjan nykyaikaista ja modernia.
    Paranemisenergiaa Helmille ja äitille ja isille rutkasti jaksamishaleja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pienenpöpön mekin voisimme kerran vuodessa sairastaa, mutta tällainen vie voimat lapselta sekä vanhemmilta...
      Laitoin juuri rehtorille viestiä ja kerroin, ettei olla kouluun tulossa - en todellakaan tiedä milloin. Meillä on onneksi palaveri 17.10. jospa keksittäisiin joku ratkaisu.

      Poista
  6. Enkeleitä ja voimia lähetän teille kaikille!

    VastaaPoista