kuva

kuva

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Itku pitkästä kohtailusta

Kohtaukset (ainakin näkyvät sellaiset) ovat loppuneet! Nyt kuuluisi pomppia riemusta, jo kolme päivää ilman spasmisarjoja, ja päivä ilman kielivärveitä! (Tosin tällä viikolla on nähty myös tajuttomuuskouristuksia.) Riemusta emme kuitenkaan pompi: neiti on nimittäin muuttunut kovin itkuiseksi. Eilen ja tänään meillä on vaan itketty. Pienen hetken Helmi on tyytyväinen ja sitten taas alkaa. Itku, josta yritämme arvailla mikä on vialla? Sattuuko jonnekin? Harmittaako muuten vaan? Väsyttääkö? Mikä? Vaihtoehtoja onneksi riittää: valon määrän lisääntyminen - voisiko olla pääkipua? Vatsavaivoja? Takahampaan puhkeaminen? ( Kertoisiko joku kuinka kauan se yksi hammas voi tehdä tuloaan ikenen läpi? Ien on ollut varmaan jo vuoden pullea, välillä enempi välillä vähempi ja tällä hetkellä on myös ihan valkoinen, mutta hampaasta ei tietoakaan...) Vahvin vaihtoehto itkuun on kuitenkin Keppran nosto (kiukkukeppraksikin kyseistä lääkettä nimitetään.)
Mutta tämä itku on kyllä raastavaa... Aina nauravan ja hyväntuulisen tytön tilalle meille on muuttanut joku tuntematon, joka itkee joka asiasta... Haluan nauravan lapseni takaisin! Vaikka sitten joutuisin ottamaan vaihdossa kohtaukset!


Tämä kuva on otettu vielä kohtausten aikaan, kun lapsemme oli iloinen...
 
 
 
 
 
 
 
 
Auringosta olemme nauttineet:
Pihapihta auringonvalossa

Ihanan sininen taivas

Lähes pihaltamme lähtevä latu

Jäniksen jäljet ladun vieressä
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tänä viikonloppuna olen pohtinut myös elämää erityislapsen kanssa. Ystäväni, joiden poika on myös erityinen, soitti ja harmitteli kuinka pahalta tuntuu kun lasta ei voi ottaa koko perheen rientoihin mukaan. Lapsi täytyy viedä tilapäishoitoon, että muu perhe pääsee harrastamaan. Perheessä on siis kaksi tervettä lasta ihanan erityisen lisäksi.
Jäin miettimään hänen sanojaan. Meidänhän ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että joku jäisi vähemmälle huomiolle Helmin takia. Mutta ymmärrän ystäväni tuntemukset oikein hyvin.
Itse sitä on niin mukautunut tähän omaan elämään, ettei osaa muuta paljoa kaivatakaan. Arkena aamuisin töihin, töiden jälkeen kotihommat ja Helmin hoito, iltatouhut ja nukkumaan. Kerran viikossa prismaan ruokaostoksille. Ja viikonloppuisin hieman leppoisampaa oleilua, perheen kera ulkoilua, mutta kellon tarkkaan toimitaan silloinkin. Ei lipsumisia ruoka-ajoista ja nukkumaankin mennään kahdeksalta. Ja näin tautisena aikana emme tapaile paljoa ketään, ettei vaan pöpöt kulkeudu. Hyvin rajoittunutta siis. Kohokohdat on revittävä arjen pienistä iloista. Onneksi viihdymme hyvin keskenämme ja meillä riittää Lallin kanssa juteltavaa... liikaa ei voi tätä tilannetta alkaa miettimään, voisi alkaa ahdistamaan!
 
 
 
 
 Alla äidin arjen iloja:
löysin näin herkullisen värisiä roskapusseja
enkä meinannut nahoissa kestää.







Jos näette jossain kuljeskelemassa meidän nauravaista Hemppaa,
niin pyydämme palauttamaan...
 
 
 
 
 
 
 
 


5 kommenttia:

  1. Valokin on ollut viimeaikoina kiukkuisempi kuin normaalisti ja aika naatti. Kyllähän se kevätaurinko hormonitasapainoa heittelee vissiin muillakin kuin kissoilla? :) Itse olen kyllä täällä laittanut kummalisten nokkosihottumalehahdusten, ärtyisän refluksin ja ummetuksen piikkiin Valon olot. Tämä erityislapsen äitinä oleminen on kyllä loputonta arvailua ja olosta toiseen kulkemista. Niistä lapsen hyvistä hetkistä osaa todella nauttia kun niitä ei tunnu liikaa olevan... Toivottavasti Helmin positiivinen vaihde löytyy pikaistakin nopeammin! Siihen asti voimia vanhemmille itkun keskelle! Tiedän, että välillä siinä rupee itseäkin jo itkettämään (ainakin minua).

    Ihanan värisiä roskapusseja, tosiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoon minäkin taas tänään käänsin syyttävän sormeni... On oikeasti todella hankalaa kun lapsi ei osaa kertoa mikä vaivaa. Tänään on onneksi jo hymyiltykin, kyllä se taas tästä. Niin ja kolme tuntia eilisestä postauksesta tuli kohtaus eli se siitä Keppran nostosta... Blääh!

      Poista
  2. Toivon todella, että Helmin olo helpottaisi! Aurinko yleensä on niin mukava asia... Mutta uskon hyvin, että mielummin kohtauksia ja naurua, kuin pelkkää itkua... VOIMIA!

    (pst. tuollaisille roskapusseille olisi käyttöä täälläkin...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehkä vielä uskalla tuulettaa, mutta paremmalta näyttää! :) Liekö roskapussien ansiota? Voin käydä hakemassa niitä ja tuoda vaikka tupaantuliaisiksi! :)

      Poista
  3. Hei, yritin lukea tätä blogia kännykälläni, mutta toi taustakuva on liian voimakas teksteihin nähden, eikä meinaa saada selvää..pystyisköhän tota taustakuvaa jotenkin vähän muuttamaan..

    VastaaPoista