kuva

kuva

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Taidetta ja tautia

Jos olisin negatiivisuuteen taipuvainen, niin nyt siihen olisi mahdollisuus... Helmi on siis yhä kipeänä. Reilut kaksi viikkoa jo takana. Emme edelleenkään pode mitään pieniä flunssia... Neidillä on yhä lämpöä (Lalli juuri mittasi ja 37,4 astetta näytti mittari - normaali lämpö on tasan 36,2) ja hieman on myös itkuinen ja väsynyt.
Päiväkotiin menosta voimme vain haaveilla. Helmin tarvitsee parantua kokonaan ja kunnolla, että voimme mennä, sillä puolikuntoisena uudet infektiot iskevät vielä herkemmin. Tämän vuoksi olemme joutuneet perumaan myös pyhäkoulun.
Jos ei pian ala helpottamaan, niin äidin on vaan soitettava lääkäriin ja käytävä nyt ainakin korvat tarkistuttamassa ja keuhkot.

Onneksi meillä on Terhi. Hän on jaksanut olla Helmin kanssa kotona ja keksiä Helmille myös virikkeitä, tietysti Helmin jaksamisen mukaan. Muuten tilanne olisikin katastrofaalinen: äidillä ja isällä on niin kiire töissä, että olemme viimeiset viikot joutuneet myös illasta venymään töiden pariin.
Uskomme kuitenkin, että joka saralla helpottaa ja toivottavasti jo pian.

Uutta aurinkoista viikkoa kohti!
 
 
 
 
Alla Helmin ja Terhin taidetta:

Tämä on äidin lemppari, norsut ovat niin hienoja...
(odottelemme, että iskä saa taulun seinälle)
 
 
 

Syksyinen vesivärityö
 
 
 

Puu - Helmin käsi taipuu kyllä moneksi :)
 
 

Helmin ja Terhin omakuvat
- ihan ovat näköisiä!
 
 

Tästäkin äiti tykkää kovin
(kehystikin sen jo).
Näen tässä syksyisen puiston
ja voisin tuijottaa tätä vaikka kuinka kauan!
 
 
 
 
 
 
 
 
Kiitos Terhi, kun jaksat touhuta lapsemme kanssa ja
me saamme vielä nauttia tästä taiteesta.
Ja tiedämme myös, että Helmikin nauttii... :)
 
 


7 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista Helmille!

    Terhille jälleen suunnattoman paljon kiitoksia minunkin puolesta, että olet olemassa! Mistä ihmeestä hän keksiikin nuo kaikki valloittavat ideat käsi-töihin...

    Minulla haave elää edelleen (ja nykyään voimakkaammin, olenhan tulossa kovaa vauhtia sinnepäin ;) ) että Helmin ja Terhin taide pääsisi näyttelyyn kaikkien ihailtavaksi! Haudutelkaa asiaa jälleen, pliis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion tänään soittaa lääkäriin, oli taas sen verran levoton yö...

      Ja haudutellaan toki. Voimme sitten vaikka teidän muuton kunniaksi pystyttää näyttelyn, vaikka omaan navettaan, jos emme muuta paikkaa löydä! :)

      Poista
    2. Saitko lääkärin kiinni?

      Ei se navettakaan olisi yhtään hullumpi näyttelypaikka! Jes, on taas jotain mitä jäädä odottamaan ;)

      Poista
    3. Jep. Ja saimme vielä ajankin silloin maanantaina (siis tämäkin asia toimii todella hyvin: pääsemme aina tarvittaessa lastenpolille lastenlääkärin vastaanotolle eikä ole aina uusi lääkäri ihmettelemässä...) Ja Helmillä kaikki hyvin: korvat ja keuhkot puhtaat, lääkäri oli pahoillaan kun ei voinut auttaa, mutta minä tyytyväinen kun ei tarvinnut aloittaa antibioottia. Helmillä vaan nämä infektiot pitkittyvät!

      Jotta näyttely saadaan navettaan, niin se tarvitsee ensin tyhjentää - ei kiinnostaisi myös talkoot? :)

      Poista
    4. Hyvä, että Helmi pääsi lääkäriin ja ettei tarvinnut antibioottia aloittaa.

      Jahka sinne teidän seuduille pääsemme, niin olen täällä niin paljon päässyt tyhjentämään vinttiä, komeroita ja huoneita, että yksi teidän navetta menee ihan rutiinillä ;) Kunhan saadaan Hamsterit jonnekin häädettyä siksi aikaa...

      Poista