kuva

kuva

torstai 9. helmikuuta 2012

Vapaailta

Eilen lunastettiin iskän synttärilahja. Sami Hedbergin stand-up-show. Saatiin kyllä nauraa (vaikkei me kotonakaan itketä!). Helmi oli Terhin turvallisessa hoidossa ja äiti ja isä eivät suoneet kahden tunnin aikana ajatustakaan kotiin. Onneksi show oli niin aikaisin, ettei myöhästytty nukkumaanmenoajasta kuin 45 minuuttia! :) Ja Helmikin odotti meitä vielä hereillä (klo 20.30). Edellinen kerta kaksin ulkona taisi olla heinäkuussa ja uskon että seuraavakin on! Kaksi kertaa vuodessa on minulle ihan riittävästi. Ei mene tämän kotilon rutiinit silloin pahasti sekaisin tai ainakin pääsen nopeasti takaisin rytmiin.

Rs-tiedote: Helmillä limaa yhä kurkussa ja välillä yskittää ja aivastaessa sitä tulee myös ulos. Sitkeässä on, mutta neiti itse on todella iloinen ja pirteä! Huomiseksi on luvannut lauhtuvaa, josko Helmi pääsisi edes hetkeksi nauttimaan myös ulkoilmasta - edellisestä kerrasta onkin aikaa jo yli kaksi viikkoa!
Mutta siis täällä kaikki hyvin ja iloisin mielin loppuviikkoa kohti.






Todistetusti olemme olleet kodin ulkopuolella.
Ylemmän kuvan laadun selittää iskän känny, jolla kuva on otettu,
ja alemmalle kuvalle selitys löytyy kyllä kohteesta... :)
(Tärähteneitä siis molemmat.)








1 kommentti:

  1. Hyvähyvä että Lallin lahja on käytetty! Varmasti teki hyvää. On tuo teidän Terhi varsinainen aarre!!! :)

    Ja oikein ihanaa, että Helmi jaksaa olla hyväntuulinen taudista huolimatta.

    VastaaPoista